Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Tutkinto-ohjelman, opintosuunnan tai toimipisteen vaihtaminen

Tampereen yliopiston tutkintosäännön mukaan alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa opiskeleva voi hakea tutkinto-ohjelman tai opintosuunnan vaihtoa. Vaihto voi olla mahdollista sisäisellä siirtymisellä tai se voi edellyttää osallistumista varsinaiseen opiskelijavalintaan Opintopolussa.

Sisäisellä siirtymisellä tarkoitetaan menettelyä, jolla opiskelija voi hakea opintosuunnan tai tutkinto-ohjelman vaihtoa osallistumatta Opintopolun kautta tapahtuvaan varsinaiseen opiskelijavalintaan. Alla on esitelty tarkemmn, milloin vaihtamista voi hakea yliopiston sisäisellä menettelyllä ja milloin vaihtaminen edellyttää hakemista opiskelijavalinnassa Opintopolun kautta. Sisäinen siirtyminen edellyttää, että opiskelija on ilmoittautunut opiskeluoikeuteensa läsnä tai poissa olevaksi.

Ammattipätevyyden tuottaviin tai laillistamista vaativiin ammatteihin johtaviin tutkintokoulutuksiin voi hakea vaihtoa ainoastaan Opintopolun kautta varsinaisessa opiskelijavalinnassa (esim. arkkitehdin koulutus, luokanopettajan koulutus, varhaiskasvatuksenopettajan koulutus, psykologia, sosiaalityö, logopedia, lääketiede).

Sisäisten siirtymien kriteerit valmistellaan ja päätetään tiedekunnissa samassa aikataulussa opiskelijavalinnan valintaperustepäätösten kanssa.

Sisäinen menettely vs. opiskelijavalinta

Opintosuunnan tai tutkinto-ohjelman vaihto kandidaattivaiheessa

Vaihdon tyyppi Tapa, jolla vaihtoa haetaan
Opintosuunnan vaihto kandidaattiohjelman sisällä. Tämä koskee myös esim. bioteknologian ja biolääketieteen tekniikan koulutusta, viestinnän monitieteistä koulutusta ja kielten koulutusta. Sisäinen menettely
Tutkinto-ohjelman ja koulutuksen vaihto tekniikan alan sisällä (DI-koulutukset) Sisäinen menettely
Tutkinto-ohjelman ja koulutuksen vaihto muulla kuin tekniikan alalla Siirtohaku Opintopolussa

Opintosuunnan tai tutkinto-ohjelman vaihto maisterivaiheessa

Vaihdon tyyppi Tapa, jolla vaihtoa haetaan
Opintosuunnan vaihto maisteri/DI-ohjelman sisällä Sisäinen menettely
Maisteriohjelman vaihto samaan koulutukseen kuuluvien maisteriohjelmien välillä Sisäinen menettely
DI-ohjelman vaihto tekniikan alan sisällä (DI-koulutukset) Sisäinen menettely
Maisteriohjelman vaihto eri koulutuksiin kuuluvien maisteriohjelmien välillä muulla kuin tekniikan alalla Maisterihaku Opintopolussa

Tohtoriohjelman tai tutkimusalan vaihto jatko-opintovaiheessa

Tampereen yliopiston tutkintosäännön mukaan myös jatko-opiskelija voi hakea tohtoriohjelman vaihtoa tai tohtoriohjelman sisällä tutkimusalan vaihtoa. Tohtoriohjelman tai tutkimusalan vaihdossa noudatetaan seuraavaa periaatetta:

Vaihdon tyyppi Tapa, jolla vaihtoa haetaan
Tutkimusalan vaihto saman tohtoriohjelman sisällä Sisäinen menettely. Hakemuksen jättämiselle ei ole määräaikaa.
Tohtoriohjelman vaihto Tohtorihaku Opintopolussa halutun tohtoriohjelman haun aikataulun mukaisesti.

Sisäisen menettelyn hakuajat 

Vaihtoa voi hakea ilmoitettuina hakuaikoina tai tutkinto-ohjelma/opintosuunta voi vastaanottaa hakemuksia ympäri vuoden. Tarkista tieto käytössä olevasta hakuajasta tutkinto-ohjelman/opintosuunnan tarkemmista ohjeista alta. Yhteiset hakuajat ovat seuraavat:

  • Syksy: Sisäisen menettelyn hakuaika on marraskuussa 30.11. mennessä tai muuna tiedekunnan ilmoittamana ajankohtana joulukuussa.
  • Kevät: Sisäisen menettelyn hakuaika on toukokuussa 2.-16.5.2024 (käytössä on sama hakuaikataulu kuin kansallisessa siirtohaussa, mutta hakumenettely on eri). 

Kuinka haet vaihtoa sisäisellä menettelyllä?

  1. Tutustu alta tutkinto-ohjelman / opintosuunnan vaihdolle asettamiin kriteereihin sekä tarkempiin hakuohjeisiin. Keskustele vaihdostasi vastaanottavan tutkinto-ohjelman / opintosuunnan koulutusasiantuntijan kanssa.
  2. Tarkista haetaanko vaihtoa yhteisenä hakuaikana vai voiko vaihtoa hakea ympäri vuoden.
  3. Tee hakemus ja palauta se liitteineen siihen tiedekuntaan, johon haet vaihtoa.

Tiedekunnat ja tutkinto-ohjelmat antavat tarkempia tietoja sisäisten siirtymien hakuajoista ja -tavasta sekä kriteereistä.

Julkaistu: 25.2.2019
Päivitetty: 26.2.2024