Urheiluakatemia
Tampereen Urheiluakatemia on urheilun yhteistyöverkosto, joka tukee urheilijoita, valmentajia ja seuroja koko urheilijan polulla. Urheiluakatemian toimintaa johtaa Varalan Urheiluopisto ja sitä rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Tampereen kaupunki sekä Varalan Urheiluopisto. Tampereen yliopisto ja Tampereen Ammattikorkeakoulu ovat akatemian yhteistyöoppilaitoksia.
Korkeakoulujen ja urheiluakatemian yhteistyön tavoite on mahdollistaa tavoitteellisen huippu-urheilun ja korkea-asteen opintojen sujuva yhdistäminen Tampereella.
Tampereen Urheiluakatemian toiminta on tarkoitettu kansainvälisellä huipulla urheileville ja sinne tähtääville opiskelijoille. Akatemian jäsenenä urheilija voi osoittaa opintojen ohjaajille, opettajille ja muille opintoihinsa vaikuttavilla tahoille olevansa huipulle tähtäävä urheilija. Urheilu-uran ja opiskelujen samanaikainen edistäminen voi tarkoittaa jossain vaiheessa korkeakouluopintoja tarvetta joustaville tenttiajoille, välivuodelle tai vaikka tukea opintosuunnitelman muokkaamiseen esimerkiksi loukkaantumisen jälkeisen kuntoutumisjakson aikana.
TAMK ja urheiluakatemia ja TAU ja urheiluakatemia ovat tehneet sopimukset, joissa korkeakoulut sitoutuvat erilaisilla opintoihin liittyvillä järjestelyillä mahdollistamaan akatemiastatuksen saaneen opiskelijan täysipainoisen harjoittelun ja kilpailemisen opintopolun eri vaiheissa. TAMKin osalta sopimusta on päivitetty helmikuussa 2023.
TAMK hyväksyttiin Olympiakomitean "Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu" -auditointiin keväälle 2024. Lisätietoja intran uutisesta.
Opintojen suunnitteluapua saat TAU:sta omasta tiedekunnastasi tutkinto-ohjelmien koulutusasiantuntijoilta tai TAMKista osaamisyksikkösi opinto-ohjaajilta. Yliopiston opiskelijoita auttaa tarvittaessa myös opinto-ohjaaja Heli Tiitinen yhteisistä ohjauspalveluista.
Hakuaika urheiluakatemiaan on syksyisin 1.8.-30.9. sekä vuoden alussa 1.-31.1. Hakuohjeet ja lisätietoa urheiluakatemiasta löydät osoitteessa www.tampereenurheiluakatemia.fi
Tampereen Urheiluakatemian jäsenet saavat käyttää SportUnin palveluita koko vuoden syyskauden hinnalla.