Hyppää pääsisältöön

Avoimen yliopiston sanasto

Kokoamme tälle sivulle Tampereen avoimen yliopiston sanastoa.

Mikä avoin yliopisto?

Avoimessa yliopistossa voit osallistua yliopiston opetukseen ja suorittaa opintoja, vaikka et olisikaan yliopistossa tutkinto-opiskelijana.

Avoimen yliopiston opiskelija tarkoittaa sitä, että opiskeluoikeuden saaneena osallistut samaan opetukseen ja teet samat opintosuoritukset kuin tutkinto-opiskelijatkin. Kaikki yliopiston opinnot eivät ole tarjolla avoimina yliopisto-opintoina, mutta vuosittain noin 1 000:lle opintojakson toteutukselle tai opintokokonaisuudelle on mahdollista osallistua avoimen yliopiston kautta.

Avoimet yliopisto-opinnot ovat pääsääntöisesti maksullisia. Hinta määräytyy opintopisteiden mukaan. Yhden opintopisteen hinta on 20–30 euroa. Esimerkiksi viiden opintopisteen opintojakso maksaa 100–150 euroa.

Tutkintokoulutus eli tutkintoon johtava koulutus on pitkäkestoista opetusta, jonka jälkeen saat ammatillisen pätevyyden tai valmiudet toimia asiantuntijatehtävissä. Tutkintokoulutus koostuu tyypillisesti kandi- ja maisteriopinnoista. Avoimen yliopiston opiskelijana sinulla on mahdollisuus saada opiskeluoikeus suorittaa lyhytkestoisia tutkintoihin liittyviä osia opinnoista, mutta avoimessa yliopistossa et voi kuitenkaan suorittaa tutkintoa. Tampereen yliopiston avoimen yliopiston opinnot ovat Tampereen yliopiston tutkintokoulutusten opetusta.

Opiskeluoikeus kertoo sen, että opiskelijalla on oikeus suorittaa avoimen yliopiston opintoja.

Suoritusoikeus tarkentaa opiskeluoikeuden tietoja kertomalla sen, mitä opintojaksoja ja niiden toteutuksia saat suorittaa. Opiskelu- ja suoritusoikeudella on aina myös kesto, joka kertoo sen minkä ajanjakson aikana opintoja voi suorittaa. Tampereen yliopistossa myönnetään suoritusoikeus aina automaattisesti käynnissä olevalle lukuvuodelle. Opettaja kuitenkin määrittelee, miten milläkin opintojaksolla suoritukset käytännössä tehdään. Opintojakson luentotentti voi olla vaikkapa marraskuussa, ja se suoritetaan silloin. Tekninen suoritusoikeus kuitenkin kestää lukuvuoden loppuun asti, jotta tarvittaessa on mahdollista vaikkapa uusia tentti.

Opintojen rakenne

Opintokokonaisuus on laajuudeltaan pääsääntöisesti 25 opintopistettä, 35 opintopistettä tai 60 opintopistettä, mutta se voi olla myös suppeampi tai laajempi. Opintokokonaisuus koostuu useammasta opintojaksosta (kurssista).

Opintojakso (tuttavallisemmin: kurssi) on tyypillisesti 5 opintopisteen (op) laajuinen. Se keskittyy yhteen teemaan, mutta voi sisältää erilaisia osia – esimerkiksi luennot, jotka ovat kolmen opintopisteen laajuiset ja tentti, joka on kaksi opintopistettä. Opintojakson suorittaminen edellyttää näiden eri osien suorittamista. Työmäärällisesti yksi opintopiste tarkoittaa noin 27 tuntia opiskeluun käytettyä aikaa. Viiden opintopisteen laajuinen opetus tarkoittaa siis noin 135 tuntia opiskeluun käytettyä aikaa tehtävineen.

Suoritustapa tarkoittaa sitä, että voit yhden opintojakson sisällä usein valita itsellesi sopivimman tavan suorittaa opinnot. Tyypillisesti valitset a) osallistutko luennoille ja luentokuulusteluun vai b) teetkö niiden sijaan kirjatentin. Suoritustavoista voi valita vain yhden. Kaikilla opintojaksoilla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoisia suoritustapoja.

Toteutus on jonkin suoritustavan sisällä oleva yksittäinen osio, jonka opiskelija suorittaa. Yhteen suoritustapaan voi kuulua yksi tai useampia opetuksia. Esimerkiksi luennot ovat yksi opetus, luentokuulustelu toinen ja kirjatentti kolmas.

Periodi tarkoittaa sitä aikaväliä, jolloin opetus järjestetään. Korkeakoulujen opetusta järjestetään neljässä periodissa lukuvuoden aikana niin, että periodit I ja II ovat syksyllä ja periodit III ja IV ovat keväällä. Yhden periodin kesto on noin kaksi kuukautta. Viides periodi on kesällä.

Sisu-palvelu on opintotietojärjestelmä, jota käytetään opintoihin ilmoittauduttaessa ja opintojen aikana. Pääosaan avoimen yliopiston opinnoista ilmoittaudutaan Sisu-palvelun kautta. Sisusta voit myös esimerkiksi tarkistaa omat tietosi, opintojen opiskelu- ja suoritusoikeutesi ja tarkastella opintosuorituksiasi.

Moodle-oppimisympäristöä käytetään yleensä opintojaksojen kotisivuna, jonne lisätään esimerkiksi kurssin materiaalit, linkit, tehtävät ja vuorovaikutusta edistävät aktiviteetit, kuten keskustelualueet. Linkki kurssin Moodle-alueelle löytyy Sisusta toteutuksen Oppimisympäristöt -kohdasta. Joissakin opinnoissa saat sähköpostitse tai opintojesi alkaessa erilliset ohjeet Moodle -alueesta. Moodle-alue avautuu opiskelijoille kurssin alkaessa.

Opintoihin ilmoittautuminen

Hakeminen ja hakeutuminen Avoimen yliopiston opintoihin hakeudutaan pääsääntöisesti ilmoittautumalla opintoihin opintojakson verkkosivuilla olevan ilmoittautumispainikkeen kautta. 

Osassa opintoja paikkoja on rajatusti, opinnoissa on esitietovaatimuksia tai muissa erityistilanteissa opintoihin haetaan avoimen yliopiston hakupalvelussa. Opintoihin hakeutumisen tavasta kerrotaan aina kunkin opintojakson tai -kokonaisuuden tarkemmissa tiedoissa.

Ilmoittautuminen Suora linkki ilmoittautumiseen löytyy opintojakson kuvaussivulta. Kun ilmoittautuminen on käynnissä, aktiivinen ilmoittautumislinkki löytyy kunkin haussa olevan toteutuksen kohdasta. Lisää haluamasi opintojakson toteutus ostoskoriin. Ilmoittautumislinkki vie sinut Sisu-palveluun. Tee tarvittavat ryhmävalinnat, mikäli opintoihin sellaisia kuuluu. Tutustu ilmoittautumisohjeisiin verkkosivuillamme.

Hakupalvelu Osaan avoimen yliopiston opinnoista haetaan sähköisellä lomakkeella avoimen yliopiston hakupalvelussa. Voit hakea opintoja suoraan hakupalvelussa käyttämällä Etsi opintoja -toimintoa. Valitse ne toteutukset, joihin haluat hakea, ja paina lopuksi Ilmoittaudu-painiketta. Tämän jälkeen palvelussa avautuu tunnistautumisen vaativa hakulomake.

Hakulomake Kun olet valinnut hakupalvelussa ne opinnot, joihin haluat hakeutua, sinun tulee täyttää hakulomake. Lomakkeella kysytään tarkempia taustatietoja sinusta, muun muassa yhteystiedot. Lue tarkemmat ohjeet hakulomakkeen täyttämisestä.

Tutkintotavoitteinen opiskelu avoimessa

Avoimen väylän haku on yksi tapa hakea yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Voit hakea yhteishaun rinnalla myös avoimen väylän haussa, kun olet suorittanut tiettyjä avoimen yliopiston opintoja. Väyläopinnot tulee suorittaa hyvällä opintomenestyksellä ja lisäksi sinun tulee täyttää muut hakemiseen liittyvät edellytykset. Hakukriteerit ja valituksi tulemisen todennäköisyys vaihtelevat hakukohteittain, joten tutustu tarkasti sinua kiinnostavan koulutuksen hakuperusteisiin ja kysy tarvittaessa lisää avoimen yliopiston opintoneuvojilta.

Väyläopinnot tarkoittavat valmiiksi suunniteltua opintojen kokonaisuutta, jotka suoritettuasi voit hakea tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän haussa. Väyläopintojen laajuus vaihtelee aineittain ja on noin 15–60 opintopistettä. Jos tulet valituksi tutkinto-opiskelijaksi, voit hyödyntää suorittamasi väyläopinnot osaksi tutkintoasi. Väyläopinnot tunnistat koulutuksen nimessä 'väyläopinnot' tai 'väylä'. Kummassakin on kyse väyläopinnoista. Näiden hakutapa kuitenkin voi vaihdella. Osassa haetaan ensin 'väylälle', jotta voi suorittaa opinnot. Opintoihin ilmoittautuminen voi myös vaihdella. Osassa ilmoittaudutaan toteutus kerrallaan ja osassa periodeittain. Väyläopinnoissa voi olla pakollisia ja valinnaisia opintoja. Vaihtelua on myös siinä, tuleeko opinnot suorittaa yhden lukuvuoden aikana vai pidemmällä aikavälillä.

Näyttöreittivalinta on avoimen väylän tapaan vaihtoehtoinen tapa hakea yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Se voi toimia joko valintakokeen korvaajana tai ylimääräisenä valintaväylänä hakukohteesta riippuen. Tässä valintatavassa suoritat ensin tietyt näyttöreittiopinnot, ja jos olet menestynyt niissä riittävän hyvin, voit päästä tentin tai haastattelun kautta tutkinto-opiskelijaksi.

Näyttöreittiopinnot ovat avoimen yliopiston kautta ilmaiseksi tarjottavia opintojaksojen toteutuksia, jotka suoritettuasi voit osallistua näyttöreittivalintaan niissä koulutuksissa, joissa se on valintatapana. Jos tulet valituksi tutkinto-opiskelijaksi, voit hyödyntää suorittamasi näyttöreittiopinnot osaksi tutkintoasi.

Etsitkö lisää tietoa opinnoista ja opiskelun käytännöistä?

Opiskelijan opas tarjoaa sinulle opintoihin liittyviä ohjeita sekä opetussuunnitelmatiedot sekä tutkintojen rakenteet. Avoimen yliopiston opiskelijoille on oppaaseen koottu omat ohjeet sekä linkit tärkeimpiin ohjeisiin avoimen yliopiston uuden opiskelijan sivulla.

Tutustu Tampereen yliopiston opiskelijan oppaaseen

Ohjeita avoimen yliopiston opiskelijalle

Puuttuuko sivulta jokin termi, joka olisi hyvä nostaa sanastoon? Tai tarvitsetko neuvoja avoimen yliopiston opintoihin liittyen? Otathan rohkeasti yhteyttä sähköpostitse avoin.tau [at] tuni.fi. Voit myös soittaa meille numeroon 0294 520 881. Vastaamme puheluihin maanantaista perjantaihin klo 12–14. Tarkista puhelinpalvelumme poikkeusaikataulut alta.