Hyppää pääsisältöön

Psykoterapeutiksi Tampereen yliopiston tapaan

Sivulla kerrotaan psykoterapeutiksi opiskelusta ja esitellään Tampereen yliopiston psykoterapeuttikoulutusten suunnittelua, toteutusta ja kehittämistä ohjaavat keskeiset periaatteet.

Psykoterapeutiksi opiskelu

Psykoterapia on vuorovaikutuksellinen hoito- ja kuntoutusmuoto, joka perustuu psykologiseen teoreettiseen tietoon ja tieteellisesti tutkittuihin menetelmiin. Psykoterapeuttista hoitoa ja kuntoutusta annetaan sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän eri toimipaikoissa. Tavoitteena on auttaa yksilöitä ja perheitä, joilla on mielenterveyden häiriötä tai psyykkisiä ongelmia. 

Häiriön tai ongelman ilmenemismuoto voi olla psyykkisen ohella ruumiillinen tai sosiaalinen. Psykoterapia on sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteellista ammatillista toimintaa, jota ohjaavat asiakas- ja potilastyötä koskevat lait, asetukset ja ammattikäytännöt sekä eettiset periaatteet. Psykoterapian tutkimus ja käytäntöjen kehittäminen on jatkuvaa. 

Suomessa keskeisiä teoreettisia viitekehyksiä ovat psykoanalyyttiset, käyttäytymistieteelliset ja kognitiiviset terapiat sekä perhe- ja ryhmäterapiat ja näistä viitekehyksistä johdetut menetelmät ja sovellukset.

Psykoterapeutin työ edellyttää syvällistä ja monitieteistä osaamista. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittanut pystyy psykoterapeuttisen hoidon itsenäiseen läpiviemiseen osana potilaan hoito- ja kuntoutusprosessia.

Psykoterapeuttikoulutusohjelmat muodostavat prosessimainen yhtenäisen opinto-ohjelman, jossa psykoterapian teorian ja menetelmien tuntemus sekä henkilökohtaisten taitojen ja oman elämänkokemuksen tuntemus kehittyvät vuorovaikutuksessa keskenään. Psykoterapeutiksi opiskellaan työn ohessa ja se edellyttää mm. omia hoidettavia potilaita opiskelun aikana. Psykoterapeuttikoulutus on yliopistollista täydennyskoulutusta ja se rahoitetaan kurssimaksuin.

Psykoterapeuttikoulutukset ovat asetuksen VNA 1120/2010 mukaisia. Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviranomainen Valviralta psykoterapeutin ammattinimikkeen.

Tampereen yliopiston psykoterapeuttikoulutusten suunnittelua, toteutusta ja kehittämistä ohjaavat keskeiset periaatteet

Väestöllinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Koulutusten tavoitteet, sisältö ja opetusmenetelmät ohjaavat valmistuvien psykoterapeuttien valmiudet tehtävään siten, että ne palvelevat eniten hoitoa ja kuntoutuspsykoterapiaa tarvitsevien väestöryhmien avunsaantia. Tämä edesauttaa myös vastavalmistuneiden psykoterapeuttien nopeaa työllistymistä.

Tieteellinen johdonmukaisuus ja tutkimusnäyttö

Koulutusohjelmien opetussisällöt ja opetettavat työtavat nousevat niiden perustana olevista vahvoista tieteellisistä tutkimuksista ja vaikuttavuusnäytöistä.

Kompetenssipohjaisuus

Koulutusohjelmat rakentuvat tuottamaan kliinisiä kompetensseja eli psykoterapeutin käytännön työskentelytaitoja. Teoriaperusteet taitojen valinnalle, taitojen opetuksen metodiikka ja taito-opetuksen käytännön toteutus muodostavat saumattoman, johdonmukaisen kokonaisuuden. Opetus perustuu lähiopetukseen, vuorovaikutukseen ja harjoitteluun.

Koulutusohjelmien sisäinen koordinaatio

Yliopisto toimii koulutusohjelmien toteuttajana. Yliopisto ohjaa, tukee, koordinoi ja kehittää. Kouluttajien ja ohjaajien sisällöllisenä tukena ovat vastuuprofessori sekä johtoryhmä, jossa on edustus yhteiskuntatieteiden, lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnista sekä täydennyskoulutuksesta. 

Kouluttajien osaamisen tarkoituksenmukainen käyttö

Kouluttajiksi ja ohjaajiksi valitaan parhaat sisältö- ja taitokouluttajat omille osaamisalueilleen. 

Oppimisen tukipalvelut

Jokaisella koulutusryhmällä on oma nimetty tiimi. Tämä ammattilaisten ryhmä huolehtii oppimisen suunnitelmallisesta etenemisestä, opintojen ohjaamisesta, hallinnoinnista sekä käytännön järjestelyistä. Näin kouluttajamme saavat keskittyä kouluttamiseen ja psykoterapeuttiopiskelijat saavat keskittyä opiskelemiseen. 

Saamiamme palautteita koulutuksista

Sopiva työmäärä työn ohessa opiskeltavaksi, ja opittua on voinut heti soveltaa käytäntöön.

Koulutuksen teemat olivat hyvin valittuja ja kouluttajat kauttaaltaan korkeatasoisia.

 

Antoisaa, kun on erilaisia kouluttajia, oman alansa asiantuntijoita ja kuulee erilaisia kokemuksia ja näkökulmia.

Koulutus antoi enemmän kuin ikinä osasin odottaa. Piditte meistä asiakkaista hyvää huolta.