Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Tiedekuntien palautejärjestelmät

Vastuu yliopiston toiminnan laadusta ja sen kehittämisestä kuuluu kaikille työtehtävien ja roolien mukaan. Tiedekunnat vastaavat tutkinto-ohjelmiensa tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä arvioivat ja kehittävät opetuksen, opintojen ohjauksen ja opiskelun laatua. Opiskelijat ovat myös mukana laatutyössä, vastaten omien opintojensa suunnittelusta ja toteuttamisesta, palautteen antamisesta osana opetusta sekä osallistumalla erilaisiin työryhmiin ja toimielimiin.

Tiedekunnat käsittelevät opiskelijapalautteita säännöllisesti omien vuosikellojen mukaan erilaisissa työryhmissä ja tilaisuuksissa. Käsiteltävät teemat ja palautekyselyt vaihtelevat tiedekunnittain ja tutkinto-ohjelmittain. Palautetta hyödynnetään monipuolisesti HOPS- ja ohjauskeskustelujen tukena sekä opetuksen, opetussuunnitelmien, opetustarjonnan ja opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittämisessä.

Julkaistu: 11.2.2022
Päivitetty: 28.11.2023