

Minna Arkko
Oma esittely
Toimin TAMKin Urapalveluiden erikoissuunnittelijana sekä uraohjaajana. Tuen TAMKin opiskelijoita työnhakutaidoissa, harjoittelu- ja työpaikkojen haussa sekä urasuunnittelussa. Olen mukana myös KOHTA-hankkeessa, jossa edistetään kansainvälisen opiskelijoiden harjoittelupaikkojen löytämistä ja työllistymistä Tamperetta ympäröiviin seutukuntiin. Edustan TAMKia muun muassa Tampereen kaupunkikumppanuuden alaisessa Opiskelijoiden työllistymisen projektissa, uraseurantaverkostossa ja ammattikorkeakoulujen uraohjaajien verkostossa.
Työtehtävät
Tuen opiskelijoita tietoisessa uran rakentamisessa ja harjoittelupaikkojen etsimisessä TAMKin Urapalveluissa. Kaikki TAMKin opiskelijat voivat varata itselleen henkilökohtaisia uraohjauksia kanssani sekä osallistua urateemojen valmennuksiin. Lisäksi tehtäviini kuuluvat mm.
- vuosittaisen TAMKin Uraviikon järjestäminen, jonka aikana opiskelijat pääsevät osallistumaan Urapalveluiden itse pitämien valmennusten lisäksi työnantajien sekä hankkeiden asiantuntijoiden pitämiin työpajoihin
- TAMKin JobTeaser -palvelun hallinnointi ja korkeakoulun yhteyshenkilö
- mukana rekrytointitapahtumissa (mm. Portti työelämään)
- uraseurantakyselyn tiimin koordinointi TAMKissa