Henkilöprofiili

Heli Lehtivuori

tutkimusasiantuntija
Tutkimuspalvelut
| Sub unit: Tutkimuspalvelut -ryhmä
Heli Lehtivuori

Oma esittely

Toimin tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa tutkimusasiantuntijana. Tehtävänäni on tukea ja kehittää tiedekunnan tutkimustoimintaa toimimalla tutkimuksen varadekaanin apuna ja työparina. 

Taustani on luonnotieteiden tutkimuksessa (väitös, 6/2010), opetuksessa (opettajan pedagogiset opinnot, 5/2013) ja tutkimuksen koordinoinnissa (JYU:n Nanotiedekeskuksen koordinaattori 4/2018-4/2020). Minulla on useita kansainvälisiä artikkeleita ja olen esiintynyt monissa kansainvälissä konfrensseissa ja tapaamisissa. Olen asunut viidessä eri maassa sekä tehnyt useita lyhytaikaisia työkomennuksia Euroopan eri maihin ja Yhdysvaltoihin. Nämä komennukset ovat opettaneet minua tekemään nopeatempoista sekä projektiluonteista työtä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa.

Työtehtävät

  • Osallistuminen tiedekunnan johtoryhmän toimintaan
  • Tutkijoiden avustaminen isoissa rahoitushauissa (AKA, EU, säätiö, jne.) yhdessä yliopiston tutkimuspalvelujen kanssa
  • Tutkimukseen liittyvistä asioista tiedottaminen ja tiedonkeruu
  • Tiedekunnan tiedeviestinnän kehittäminen