Hyppää pääsisältöön

Oma esittely

Työterveyden professori, FT (Työfysiologia) yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnan terveystieteiden yksikössä.

Työtehtävät

Olen ollut vastuuprofessori kansainvälisessä maisteriohjelmassa Public and Global Health sen almaisesta lähtien vuodesta 2003 vuoteen 2021. Olen opettanut työterveyteen ja työkykyyn liittyviä aiheita eri koulutsohjelmissa ja kursseilla. 

Osaamisalueiden kuvaus

Pitkäaikainen kokemus erityisesti ikääntyvien työntekijöiden työelämän ja heidän työssä jaksamisen tutkimisessa sekä työkyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä interventiotutkimusten kautta. Tutkimusintressini on erityisesti ikääntyminen työssä, toiminta- ja työkyky, kuormittuminen työssä, interventiotutkimukset, terveysteknologia, ergonomia, työfysiologia ja työgerontologia ja työepidemiologia. 

Olen julkaissut tieteellisiä kirjoituksia erityisesti työssä ikääntymisestä ja työn pitkäaikaisista vaikutuksista toimintakykyyn vanhuusiässä. 

Asiantuntemusalueitani ovat työterveys, ikääntyminen ja työ, työgerontologia, kuormittuminen työssä, työkyky ja työkyvyn edistäminen, ergonomia, työepidemiologia

Tärkeimmät saavutukset

Kansainvälisen ergonomiayhdistyksen (IEA) fellow jäsen. 

Luottamustoimet

Olen ollut kansainvälisen työterveyshuollon (ICOH) ja kansainvälisen ergonomiayhdistyksen ikääntyminen ja työ työryhmien puheenjohtaja sekä toiminut Suomen (ERY) ja Pohjoismaiden (NES) ergonomiayhdistysten puheenjohtajana ja Eurooppalaisen ergonomiayhdistyksen sihteerinä (FEES). Minulla on kokemusta useamman kansainvälisen tieteellisen kongressin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.  

Tutkimusyksikkö

Terveystieteet https://www.tuni.fi/fi/tutustu-meihin/terveystieteet

Tieteenalat

Terveystieteiden yksikkö

https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/tyoterveyden-tutkimusryhma