Hyppää pääsisältöön

Oma esittely

Olen lapsuuden ja perhe-elämän historiaan erikoistunut historiantutkija Tampereelta. Viime vuosien tutkimuksissani olen hyödyntänyt erityisesti tunteiden historian näkökulmaa ja olen myös pohtinut lapsuuden kokemuksen tilallisia ja materiaalisia ulottuvuuksia. Tutkimusaiheeni ovat muun muassa liittyneet lasten luonto- ja eläinsuhteeseen, tunteiden käsittelyyn, perhe- ja avioliittoneuvonnan historiaan sekä lastensuojeluun.

Kiinnostukseni lapsuuden historiaan syventyi erityisesti vuosina 2014–2016, jolloin olin mukana sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa ja Pirjo Markkolan johtamassa lastensuojelun menneisyyttä kartoittaneessa hankkeessa.

Väittelin vuonna 2014 Jyväskylän yliopistossa ja väitöskirjassani tutkin helsinkiläisperheiden asuntopulan kokemusta toisen maailmansodan jälkeisessä Helsingissä. Post doc -hankkeessani (2015-2017) tutkin sodasta palanneiden miesten psykososiaalisia ongelmia ja niiden vaikutusta perheissä. Tein tutkimustani osana laajempaa ”Yhteiskunnan historia: kontekstuaalinen analyysi suomalaisen yhteiskunnan rakenteista ja identiteeteistä 1400-2000” huippuyksikköä.

Vuonna 2018 aloitin tutkijatohtorin tehtävät Kokemuksen historian huippuyksikössä Tampereen yliopistolla ja tällä hetkellä johdan omaa Suomen Akatemian tutkijatohtorihanketta (2019-2022, Pienet voimat, painavat taakat: Lasten ahdingon kokemukset ja käsittely sodanjälkeisessä Suomessa 1945–1960) sekä Koneen säätiön rahoittamaa ”Ystävän vuosisata ” -hanketta (2018-2021).

Tutkimustyön rinnalla olen muutenkin kiinnostunut lasten hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä, ja vaikutan muun muassa Lapsiasianeuvottelukunnassa sekä Lapsuudentutkimuksen seuran ja PERLAn halli tuksissa sekä Pesäpuu ry:n johtaman X-ketju -hankkeen johtoryhmässä. Pyrin myös luomani Lapsuudenhistoriaa.fi -verkkosivuston avulla jakaamaan tietoa Suomessa eletyn lapsuuden historiasta ja toisaalta saattamaan asiasta kiinnostuneita harrastajia ja tutkijoita yhteen.

Työtehtävät

  • Tutkijatohtori, Suomen Akatemia, 2019-2022
  • Tutkijatohtori, Kokemuksen historian huippuyksikkö, 2018-
  • Tutkijatohtori, Historian ja etnologian laitos / Yhteiskunnan historian huippuyksikkö, 2015-2017
  • Tutkijatohtori, Historian ja etnologian laitos / Lastensuojelun menneisyyshanke (STM), 2014-2016 
  • Tutkija, Historian ja etnologian laitos / Jyväskylän perheneuvolan maakunnallinen historia , 2012 

Osaamisalueiden kuvaus

Tutkimuksessani hyödynnän usein alla olevia näkökulmia ja käsitteitä: 

  • tunteiden historia
  • kokemuksen historia
  • materiaalisuus
  • tilallisuus
  • muistitietotutkimus
  • instituutiot

Luottamustoimet

  • Lapsiasianeuvottelukunta, jäsen 2019-2024
  • Lapsuudentutkimuksen seura, hallituksen jäsen 2019-
  • PERLA, johtoryhmän jäsen 2020-2022
  • Suomen Historiallinen Seura, jäsen 2016-
  • Tunteiden historian tutkimusverkosto, jäsen 2016-
  • International Network on Studies of Inquiries into Child Abuse, Politics of Apology and Historical Representations of Children in Out-of-Home Care, jäsen 2016-
  • Toiminnantarkastaja, Soilikin lastentarhan vanhempainyhdistys, 2018–2019
  • Hallituksen jäsen, Soilikin lastentarhan vanhempainyhdistys, 2016–2017
  • Puheenjohtaja, Soilikin lastentarhan vanhempainyhdistys, 2015–2016

Tutkimuskohteet

  • lapset, lapsuus
  • lasten suhde luontoon ja eläimiin
  • lasten vertaissuhteet; lasten vertaisyhteisöjen syntymisen historia
  • auttamistyön historia: avioliittoneuvonta, kasvatus- ja perheneuvonta
  • sosiaalihistoriallinen näkökulma perhe-elämään, erityisesti asumisen näkökulmasta
  • toinen maailmansota ja sen jälkivaikutukset lasten ja perheiden elämässä

Tutkimusyksikkö

Kokemuksen historian huippuyksikkö (HEX) / Centre of Excellence in the History of Experiences (HEX)

Tieteenalat

Historia, etnologia (muistitietotutkimus)

Merkittävimmät julkaisut

Keskeisiä julkaisuja vuosilta 2017-2021

  • Malinen, Antti (2021). “Eleven Old Boys Crying Out for Revenge”. Emotional Dynamics in Care-Leavers’ Efforts to Seek Justice: Case Study of the Palhoniemi Reform School 1945–1946. No Foundations. An Interdisciplinary Journal of Law and Justice, tulossa.
  • Laurén, Kirsi & Malinen, Antti (2021). Shame and Silences: Children’s Emotional Experience of Insecurity and Violence in Post-War Finnish Families. Social History, tulossa.
  • Malinen, Antti (2019). Ristinkantajat. Maalaisemäntien sisäiset ristiriidat ja niiden sielunhoidollinen käsittely toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Teoksessa Johanna Annola, Ville Kivimäki & Antti Malinen (toim.) Eletty historia : Kokemus näkökulmana menneisyyteen. Tampere: Vastapaino.
  • Malinen, Antti (2019). Kaverit, koirat ja joenmutkat. Lasten emotionaaliset turvapaikat 1940-50-lukujen Suomessa. Journal of Early Childhood Education Research.
  • Malinen Antti, Markkola Pirjo, Hytönen Kirsi-Maria. (2019). Conducting Commissioned Research. The Finnish inquiry into the failures of child welfare, 1937– 1983. Scandinavian Journal of History 44.
  • Malinen, Antti (2019). Järkkyvä arki. Aikuisten psyykkinen oireilu lapsuuden tunnemuistoissa toisen maailmansodan jälkeen. Teoksessa Saara Jäntti, Sari Kuuva, Kirsi Heimonen ja Annastiina Mäki (toim.) Hulluus ja kulttuurinen mielenterveystutkimus. Jyväskylän yliopisto: Nykykulttuurin julkaisusarja, 183–205.
  • Malinen Antti. (2018). Boundless care: religious farm women and their emotional practices in post–World War II Finland. Teoksessa Juvonen Tuula, Kolehmainen Marjo (toim.) Affective Inequalities in Intimate Relationships. London: Routledge, 34-48.
  • Hytönen Kirsi-Maria, Malinen Antti. (2018). ‘Cos I’m a Survivor’ : Narratives of coping and resilience in recollections of difficult childhood in post-war Finland. Ethnologia Fennica 45, 55-78.
  • Malinen Antti, Tilli Jouni. (2018). ”Ei me niin hirvittävän sotaisia sentään olla!”: luterilaisten pappien suhde jatkosodan muistoihin. Historiallinen Aikakauskirja 116 (1), 29–42.
  • Malinen Antti. (2018). Marriage Guidance, Women and the Problem(s) of Returning Soldiers in Finland, 1944-1946. Scandinavian Journal of History 43 (1), 112–140.
  • Malinen Antti & Tamminen Tuomo. (2017). Jälleenrakentajien lapset: Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin. Helsinki: Gaudeamus.
  • Malinen Antti. (2017). Rauhaa rauhattomuuteen: luonnon ja eläinten merkitys vaikeissa oloissa eläneiden lasten elämässä, n. 1945–1960. Kasvatus & aika 11 (1), 24–40.