Hyppää pääsisältöön

Yliopistot ovat päättäneet kevään opiskelijavalintojen muutoksista

Julkaistu 30.4.2020
Tampereen yliopisto
Kuvituskuva
Tärkeää on, että hakijat jatkavat valmistautumista valintoihin ja pitävät huolta hyvinvoinnistaan. Pitkäjänteinenkään valmistautumistyö ei ole mennyt hukkaan.

Yliopistot ovat päättäneet, miten kevään opiskelijavalinnat toteutetaan poikkeusoloissa. Kaikki hakukohteet julkaisevat omat käytäntönsä viimeistään tänään 30.4.

Perinteisiä valintakokeita on korvattu muun muassa sähköisillä etänä suoritettavilla valintakokeilla, suullisilla kokeilla, palautettavilla tehtävillä ja todistusvalinnan laajentamisella. Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia, jolloin ensimmäinen vaihe karsii siinä parhaiten menestyneet hakijat toiseen vaiheeseen. Karsintavaihe toteutetaan pääsääntöisesti etänä sähköisellä alustalla. Toinen vaihe voidaan toteuttaa etänä tai pieninä, kampuksella suoritettavina koetilaisuuksina.

– Yliopistot ovat tehneet päätöksensä hakijoiden asemaa ajatellen ja mahdollisimman pienillä muutoksilla. Olemme poikkeustilanteessa löytäneet ratkaisut, joissa kaikilla hakijaryhmillä on edelleen mahdollisuus tulla valituiksi, kertoo Unifin opetusvararehtorikokousten puheenjohtaja Petri Suomala.

Kukin ala on ottanut käyttöön alalle parhaiten soveltuvan ratkaisun. Yliopistot seuraavat tarkasti opiskelijavalinnan etenemistä ja nyt tehtyjen muutosten vaikutuksia. Ratkaisuja on ollut suunnittelemassa monipuolinen asiantuntijajoukko, johon kuuluu muun muassa akateemisia- ja valinta-asiantuntijoita, juristeja sekä terveys-, turvallisuus- ja IT-asiantuntijoita.

– Valitsemme uusia yliopistoyhteisön jäseniä, joten meille on tärkeää, että valinnat saadaan toteutettua mahdollisimman hyvin. Tehdyissä ratkaisuissa näkyy tiedekorkeakoulun luonne – eri tieteenaloilla valinnat ovat perinteisesti olleet erilaisia, joten niin on nykyisessä poikkeustilanteessakin. Opiskelijavalinnat ovat myös hyvin erikokoisia vaihdellen kymmenien hakijoiden joukoista useiden tuhansien hakijoiden suuriin yhteisvalintoihin.

Yliopistot katsovat, että valintaprosessin aikana on varmistuttava hakijan henkilöllisyydestä ja osaamisesta. Tähän on löydetty teknisiä ratkaisuja. Myös pienet, yliopiston järjestämissä tiloissa pidettävät koetilaisuudet ovat pandemiatilanteen salliessa mahdollisia.

– Valintaperusteiden muutoksilla, kuten koekiintiön pienentämisellä ja kaksivaiheisella valinnalla, on pystytty vähentämään fyysisiin kokeisiin kutsuttavien määrää murto-osaan lähtötilanteesta. Yliopistot valmistautuvat koetilaisuuksiin tarkoin turvajärjestelyin ja yhteistyössä asiantuntijoiden, muun muassa THL:n, kanssa.

Yliopistot ja yhteisvalinnat tiedottavat hakijoilleen valintojen muutoksista sähköpostilla Opintopolun kautta. Lisätietoja hakijat saavat yliopistojen ja yhteisvalintojen verkkosivuilta, Opintopolusta sekä yliopistojen hakijapalveluista. Hakijoita pyydetään tutustumaan muutoksiin huolellisesti ja epäselvissä tilanteissa kääntymään yliopiston hakijapalveluiden puoleen.

– Nyt on tärkeää, että hakijat jatkavat valmistautumista valintoihin ja pitävät huolta hyvinvoinnistaan. Pitkällinenkään valmistautumistyö ei ole mennyt hukkaan. Vaikka valintojen muodot olisivat muuttuneet, niissä testataan edelleen samaa sisällöllistä osaamista, Suomala sanoo.

Tampereen yliopiston muuttuneet valintaperusteet on julkaistu verkkosivuillamme hakukohteiden koulutuskorttien valintaperusteissa "Näin haet" -välilehdillä. Linkit yhteishaussa mukana olevien koulutusten tietoihin löytyvät Hakukohteet-sivulta. Kaikille Tampereen yliopistoon hakeneille, joita muuttuneet valintaperusteet koskevat, lähetämme Opintopolun hakulomakkeella ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen myös tiedotteen 30.4. aikana.

Tampereen yliopiston muutokset opiskelijavalinnoissa

Kysymyksiä ja vastauksia yliopistojen opiskelijavalinnasta Unifin verkkosivuilla

Lisätietoja:

Mediatiedustelut:

Petri Suomala
Opetusvararehtorikokouksen puheenjohtaja
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry
+358 40 591 8044

Alakohtaisten valintojen mediayhteyshenkilöitä:

Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta DIA:
Jaana Sandström, vararehtori, LUT-yliopisto, jaana.sandstrom [at] lut.fi puh. +358 40 571 6197

Kauppatieteen yhteisvalinta:
Sami Saarenketo, dekaani, LUT-yliopisto, sami.saarenketo [at] lut.fi puh. +358 50 308 6181

Lääketieteen yhteisvalinta:
Jukka Pelkonen, professori, Itä-Suomen yliopisto, jukka.pelkonen [at] uef.fi puh. 050 338 4736

Oikeustieteen yhteisvalinta:
Antti Aine, professori, Turun yliopisto, antti.aine [at] utu.fi puh. 050 413 9351

Psykologia:
Jari Lipsanen, yliopisto-opettaja, Helsingin yliopisto, jari.lipsanen [at] helsinki.fi puh. 050 448 4166

Kasvatusalan yhteistyöverkoston VAKAVA-koe:
Anu Laine, varadekaani, Helsingin yliopisto, anu.laine [at] helsinki.fi puh. 050 318 3920

Tampereen yliopisto:

Hakijoiden yhteydenotot:
Hakijapalvelut

Tampereen yliopisto
hakijapalvelut.tau [at] tuni.fi (hakijapalvelut[dot]tau[at]tuni[dot]fi)
puhelin: 0294 520 400 (ma-pe sekä 1.-3.5. klo 12-14)

Median yhteydenotot:
Marja Sutela
Koulutuksen vararehtori
Tampereen yliopisto
puhelin: +358 40 721 5204
marja.sutela [at] tuni.fi (marja[dot]sutela[at]tuni[dot]fi)