
Avajaisbileet keräävät niin yliopistoyhteisömme opiskelijat kuin henkilökunnan jäsenet nauttimaan viihdyttävästä ohjelmasta ja mahtavista esityksistä lukuvuoden avajaispäivän huipennukseen.
Illan alkajaisiksi juhlakansaa lämmittelee rautaista rockia sivistävällä sanomalla soittava Wikirock. Keikan jälkeen Tampereen yliopiston dekaanit ottavat lavalla mittaa toisistaan DekaaniBiiffissä – tätä show’ta et halua missata! DekaaniBiiffiin osallistuvat dekaanit Jyrki Vuorinen (ITC), Marko Seppänen (MAB), Tiina Silander (EDU), Martti Kauranen (ENS), Liisa Häikiö (SOC) ja Pekka Verho (BEN) sekä koulutusvaradekaani Nina Hutri (MET).
Avajaisbileiden pääartistina viihdyttää vuodesta 2012 Suomen suosituimpien artistien joukkoon kuulunut Robin Packalen! 26-vuotias Packalen on uransa aikana julkaissut viisi moninkertaista platinaa saavuttanutta albumia, ja hänen musiikkiaan on striimattu yhteensä yli 500 miljoonaa kertaa, mikä vahvistaa hänen asemaansa suomalaisen popmusiikin kärkikaartissa.
Ohjelma
- 20.00 Ovet auki
- 21.00 Wikirock
- 22.30 DekaaniBiiffi
- 23.30 Robin
Avajaispäivänä ja avajaisviikolla on luvassa muutakin kutkuttavaa ohjelmaa – pysy kuulolla!
Lipunmyynti
Avajaisbileiden lipunmyynti alkaa tiistaina 19.8.2025 klo 14.00 Kide.appissa. Lipun hinta on 8€.
Lisätietoja
Avajaisbileet järjestetään Fame Clubilla, johon on esteetön pääsy Koskenrannan puolelta. Aulasta löytyy hissi, jolla pääsee sisääntulokerrokseen. Fame Clubilla on esteetön WC. Kerrothan esteettömyystarpeista lipun ostamisen yhteydessä, niin osaamme huomioida asian mahdollisimman hyvin!
Tapahtumassa noudatetaan TREYn turvallisemman tilan periaatteita. Turvallisemman tilan periaatteet löytyvät TREYn nettisivuilta täältä.
Pidetään tapahtuma hauskana ja häirinnästä vapaana. Jos kuitenkin kohtaat epäsopivaa käytöstä tai häirintää, voit ottaa yhteyttä TREYn häirintäyhdyshenkilöihin hairinta [at] trey.fi (hairinta[at]trey[dot]fi). Voit olla häirintäyhdyshenkilöihin yhteydessä myös lomakkeen kautta. Yhteydenottolomakkeen häirintätapauksissa löydät tämän linkin kautta.
Robinin kuva: Sara Lehtomaa
Järjestäjä
Tampereen ylioppilaskunta (TREY)
Lisätiedot
tapahtumat@trey.fi
