Hyppää pääsisältöön

Yliopistoille merkittävä lahjoitus lastentautialan tutkijoiden palkkaamiseksi

Julkaistu 21.1.2021
Tampereen yliopisto
lapsen piirustuksessa lapsi sairaalasängyssä ja hoitaja
Lastentautien tutkimussäätiö lahjoittaa Helsingin, Turun, Tampereen, Oulun ja Itä-Suomen yliopistolle yhteensä 1,35 miljoonaa euroa lastentautien tutkijoiden palkkaamiseen. Uuden rahoitustavan avulla turvataan useiden kliinistä työtä tekevien lääkäreiden mahdollisuus tehdä tieteellistä tutkimusta.

- Kliininen tutkimus on vähenemässä, ja tässä on yksi mahdollisuus saada sitä lisää, toteaa lastentautiopin professori ja Suomen Lastenlääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Per Ashorn Tampereen yliopistosta.

Ashorn huomauttaa, että sairaalalääkärit tekevät potilastyötä ja hallinnollisia tehtäviä täyden työpäivän eivätkä juuri ehdi tehdä tutkimusta ns. virka-ajalla. Yliopistosairaaloilla on vastuu myös tutkimustyöstä, mutta valtion tutkimusrahoitus on vähentynyt viime vuosina.

- Tarve lastentautien jokaisen alan tutkimuksen parantamiseen on olemassa, Ashorn toteaa.

Jotkin lastentautien alat ovat enemmän esillä julkisuudessa, mutta tutkimusta tarvitaan Ashornin mukaan myös niillä aloilla, joista ei puhuta mediassa, esimerkiksi reumatologiassa, neonatologiassa eli vastasyntyneiden hoidossa tai anorektikoiden hoidossa.

Lastenlääkärit ehdottivat rahoitusmallia säätiölle

Uudenlainen rahoitusmalli perustuu Lastenlääkäriyhdistyksen ja alan professorien verkoston ehdotukseen. Tavoitteena on ollut löytää sairaalaan toimintamalli, joka paremmin mahdollistaa potilas- ja tutkimustyön yhdistämisen.

Hoitojen kehittäminen edellyttää asiantuntijoilta määräajoin kokoaikaista keskittymistä tutkimustyöhön.

- Voimme palkata yhden tai todennäköisesti useamman osa-aikaisen kliinisen tutkijan niin, että heidän työsuhteensa ja palkkatasonsa säilyvät, kertoo Ashorn.

Tampereella kliinisen tutkijan tehtäviin järjestetään avoin haku ja valitsijana on yliopistosairaalan ja yliopiston yhteinen valintatoimikunta. Ashorn arvelee, että tutkija tai tutkijat voivat aloittaa työnsä kevään tai kesän aikana.

Rahoitus osoitetaan suoraan yliopistoille

Rahoitus on nyt ensimmäistä kertaa osoitettu suoraan yliopistoille ja se koskee kaikkien lastentautien alojen tutkijoiden palkkausta, mukaan lukien lastentaudit, lastenneurologia, lastenpsykiatria, lastenkirurgia ja nuorisopsykiatria.

Lastentautien tutkimussäätiön lahjoitus jakautuu kolmelle vuodelle siten, että Helsingin yliopisto saa 150 000 euroa/vuosi ja muut yliopistot 75 000 euroa/vuosi.

Lastenlääkäriprofessorit toivovat, että uusi rahoitustapa tulee käyttöön jäädäkseen. Samaa toivoo Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan dekaani.

- Kliinisen lääketieteen ongelmat ovat olleet jo pitkään tiedossa ja niihin on pyritty vastaamaan. Yhdeksi toimenpiteeksi on ehdotettu kliinikkotutkijoiden tehtävien perustamista yliopiston ja yliopistollisen sairaalan rajapintaan. Lastentautien tutkimussäätiön lahjoitus tukee juuri tällaisten kliinikkotutkijatehtävien perustamista. Tätä mallia olisi hyvä laajentaa lastentaudeilta muihin spesialiteetteihin, sanoo dekaani Tapio Visakorpi.

Lastentautien tutkimussäätiö on tukenut lastentautien tutkimusta Suomessa yli 50 vuoden ajan. Se jakaa vuosittain apurahoja ja palkitsee ansioituneita tutkijoita. 15 viime vuoden aikana säätiö on jakanut tutkimukseen rahaa noin 30 miljoonaa euroa, ja tuen määrä on ollut viime vuosina kasvusuunnassa.