Hyppää pääsisältöön

Yliopisto palkitsi hyviä opettajia ja opetuksen kehittäjiä

Julkaistu 3.6.2021
Tampereen yliopisto
palkitut21900.jpg
Tampereen yliopisto on jakanut kaksi palkintoa ja kolme kunniamainintaa hyville opettajille ja opetuksen kehittäjille. Matematiikan yliopisto-opettaja Elina Viro palkittiin insinöörimatematiikan flippauksesta ja Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma ja Teema ry yhdessä pandemia-aikana tehdystä työstä, joka on lisännyt tutkinto-ohjelman henkilöstön ja opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.

Kunniamaininnan saivat tenure track -tutkija Sofie Pelsmakers ja tohtoriopiskelija Dalia Milian Bernal arkkitehtuurin yksiköstä, tenure track -tutkija Juliene Madureira Ferreira kasvatustieteen yksiköstä sekä yliopistonlehtori Liisa Mustanoja suomen kielen tutkinto-ohjelmasta.

Hyvän opetuksen ja opetuksen kehittämisen palkinto myönnettiin nyt toisen kerran Tampereen yliopistojen yhdistymisen jälkeen. Kevään aikana yliopiston henkilökunnalta ja opiskelijoilta kerättiin ehdotuksia palkinnon saajiksi, ja koulutusvararehtorin johtama raati valitsi palkinnonsaajat ehdotusten joukosta. Ehdotuksia tuli yhteensä 34.

— Palkinnon kriteerit tarkentuvat vuosittain, mutta perusteena on kuitenkin aina erinomaisesti järjestetty ja toteutettu, opiskelijoiden osaamisen kokonaisvaltaista kehittymistä ja kasvua tukeva opetustyö, Tampereen yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutela sanoo.

– Tavoitteena oli tänä vuonna tuoda näkyväksi hyviksi havaittuja etäopetuksen käytäntöjä, jotka ansaitsevat jäädä käyttöön myös korona-ajan jälkeen sekä palkita pedagogisia toimintatapoja, käytäntöjä tai opintojaksoja, joiden idea ja käytännöt ovat erityisellä tavalla kirkastuneet etäajan aikana.kut

Palkitut ja ehdokkaat esittelevät työtään syksyn seminaarisarjassa

Palkintoperusteena on ollut, että opetuksessa on pystytty ottamaan poikkeusolot huomioon menestyksekkäästi siten, että opetuksen käytännöt ovat monipuolistaneet opiskelua ja avanneet uudenlaisia syventymisen mahdollisuuksia. Lisäksi palkittu opetus ja opiskeluympäristö ovat tukeneet yhteisöllisyyttä ja vertaisoppimista sekä eri osapuolten välistä kommunikaatiota, ja opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelumotivaation tukeminen on ollut näkyvä osa toimintaa.

Palkinnon tarkoitus on tehdä näkyväksi laadukasta opetusta ja opetuksen kehittämistä.

—  Nostamalla esiin opetustaan kehittäneitä opettajia ja ryhmiä Tampereen yliopisto haluaa innostaa myös muita opetuksen kehittämisestä kiinnostuneita. Tänä vuonna taso oli erittäin korkea ja siksi TLC järjestää syksyllä seminaarisarjan, jonka esiintyjiksi kutsutaan myös muita palkituiksi ehdotettuja esittelemään työtään ja jakamaan siten osaamistaan korkeakouluyhteisölle, kertoo koulutusasiantuntija Tanja Helle Teaching and Learning Center -verkostosta (TLC). Yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteisen verkoston keskeinen tehtävä on tukea opettajien pedagogista osaamista.

Palkittavina opetusta, yhteisöllisyyttä ja uusia menetelmiä

Insinöörimatematiikan peruskurssien flippauksesta nyt palkitun Elina Viron työtä kuvattiin seuraavasti:
Elina on vetänyt insinöörimatematiikan kurssia rautaisella otteellaan, huomioiden myös sellaiset opiskelijat, jotka kamppailevat oppimisen kanssa.  Hänellä on taitoa ja kärsivällisyyttä opettaa asiat rautalangasta ja hän pystyy luomaan opiskelijoille tunteen, että kyllä tästäkin selvitään.  Positiivisuus tarttuu myös Teamsin välityksellä. Aina on ollut mukavaa tulla Teams-tapaamiseen, kun tietää, että sieltä lähtiessä on jäänyt hyvä mieli. Flipatun vertaisryhmien tasoeroissa huomioitiin jokaisen opiskelijan tarpeet.

Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman sekä Teema ry:n tekemää työtä kuvattiin seuraavasti:
Tutkinto-ohjelmassa ja ainejärjestössä on lisätty henkilökunnan ja opiskelijoiden välistä kommunikaatiota ja yhteistyötä, mikä on lisännyt yhteisöllisyyttä pandemia-aikana. Välittäminen näkyy monipuolisemmissa kurssitoteutuksissa ja tehtävissä, henkilökohtaisen palautteenannon lisääntymisessä sekä joustavissa palautusten päivämäärissä. Ulkoa opettelua vaativien tenttien tilalle tullut suoritusmuodoiksi monipuolisempia toteutuksia, kuten erilaisia, soveltamista vaativia viikkotehtäviä, oppimispäiväkirjoja, esseitä ja Tiktok-videoita. Ainejärjestö on toiminut aktiivisesti erityisesti opiskelijoiden yhteisöllisyyden, opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin lisäämisessä. Tutkinto-ohjelman henkilökunta on pandemia-aikana alkanut tuntua opiskelijoille entistä helpommin lähestyttävältä.

Kunniamaininnan saaneiden tutkijoiden Sofie Pelsmakersin ja Dalia Milian Bernalin arkkitehtuurin yksiköstä sekä Juliene Madureira Ferreiran kasvatustieteen yksiköstä opintojaksoja kuvattiin erityisen ansiokkaasti vaativaa sisältöä ja opiskelijan tarpeet pandemia-aikana huomioiviksi toteutuksiksi. Molempien jaksojen opetusta kuvattiin turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta lisääviksi. Palkintoraati halusi erityisesti korostaa sitä, että kunniamainitut työskentelevät tutkijan asemassa, missä yleensä korostetaan tutkimusansioita opetusansioiden ohitse.

Kolmannen kunniamaininnan saanut lehtori Liisa Mustanoja on laatinut Tietosuoja-ajokortin. Se on kaikille avoin, sekä suomeksi että englanniksi tarjolla oleva Moodle-alue, jolla opiskelijan tietosuojaosaamista tuetaan ja varmistetaan. Opettajat voivat liittää ajokortin osaksi kandi- tai graduseminaaria tai menetelmäopetustaan. Tilanteessa, jossa pandemiahaasteiden ohella myös uudistuneet ja tiukentuneet GDPR-velvoitteet ovat muuttaneet opinnäytetöiden käytänteitä ja kuormittaneet kaikkia ohjaajia, Mustanojan ideoima ja Tampereen yliopiston tietosuojatiimin varmistama luotettava digitaalinen opetussisältö on merkittävä yhteisöllinen kädenojennus opettajakollegoille ja etänä omassa aikataulussa saatavilla oleva tuki jokaiselle opinnäytetyön tekijälle.