Tiedote

Yliopettaja Harri Kukkonen sai Aikuiskasvatuksen vuoden tiedeartikkeli -palkinnon

Harri Kukkonen
Aikuiskasvatus-tiedelehti on palkinnut Vuoden 2019 tiedeartikkelina koulutustutkijoiden Harri Kukkosen ja Hannu L. T. Heikkisen tutkimuksen. Se laventaa käsitystä ammattikorkeakoulun tehtävistä ekososiaaliseen sivistykseen. Yliopettaja, Harri Kukkonen työskentelee Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja professori, Hannu L. T. Heikkinen Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksessa.

Valinnan teki vertaisarvioidun julkaisun toimituskunta. Sen mukaan ”Ammattikorkeakoulu toisin ajateltuna – Osaaminen, sivistys ja tiedon intressit”-artikkeli lisää ymmärrystä ammattikorkeakoulun sivistystehtävistä yhteiskunnallisissa muutoksissa ja tulevaisuuden globaaleissa haasteissa. Suurimpia niistä on ekokatastrofi.

Osaaminen on ammattikorkeakoulutuksen tutkimuksen keskiössä, ja sivistys on harvoin nostettu osaamispuheen rinnalle. Tarve nähdä oppiminen yhteiskunnassa työelämäkyvykkyyttä ja osaajakansalaisuutta avarammin on kuitenkin ilmeinen. Muutoin taannumme toistelemaan vanhaa ja enintään säätämään sitä vähän tehokkaammaksi, raati perustelee ja luonnehtii tutkijoiden asennetta rohkeaksi, jopa provosoivaksi.

Heikkinen ja Kukkonen perustavat artikkelinsa antiikin filosofin Aristoteleen klassiseen erotteluun tiedon muodoista ja filosofi Jürgen Habermasin teoriaan tiedon yhteiskunnallisista intresseistä.

Työelämä ei ole irrallaan yhteiskunnasta

Ammattikorkeakouluista käytetään nimitystä ’työelämäkorkeakoulu’. Tutkijat huomauttavat, että jos keskitytään liiaksi käytännölliseen ja lähitulevaisuudessa tarvittavaan osaamiseen, koulutus ei anna valmiuksia ymmärtää laajempia työelämää, yhteiskuntaa ja maailmaa koskevia kysymyksiä. Näin työelämää pidetään näennäisesti muusta yhteiskunnasta irrallisena saarekkeena.

Välittömien hyötyjen rinnalla on tavoiteltava kauaskantoisia ratkaisuja.

On tärkeää kysyä, minkälaiseen yhteiskuntaan ja maailmaan opiskelijoita johdatellaan ja millä edellytyksillä. Kaikilla koulutusaloilla on syytä käsitellä esimerkiksi yhteiskunnan ja työelämän polarisaatiota, tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä ja ilmastonmuutosta, palkitut tutkijat toteavat.

 

Alkuperäinen tiedote: Kansanvalistusseura

 

 

Kuva: Kukka-Maaria Korko

 

Uusimmat uutiset kategoriassa Tiedote

Uusimmat uutiset