Hyppää pääsisältöön

Yli 500 sai ilmaisen opiskelupaikan avoimessa AMKissa

Julkaistu 11.11.2020
Tampereen ammattikorkeakoulu
Opiskelija istumassa kotonaan läppäri sylissä ja kahvikuppi kädessä.
Opiskelu avoimessa AMKissa toteutuu tänä syksynä pääosin etänä.
Opintoihin hakeneet kertovat tulleensa avoimeen AMKiin muun muassa kokeilemaan uutta alaa ja hakemaan tuntumaa korkeakoulussa opiskeluun.

Tampereen ammattikorkeakoulu tarjosi avoimen AMKin loka-joulukuun tarjonnan maksuttomana työttömille, lomautetuille ja kevään yhteishaussa ilman korkeakoulupaikkaa jääneille. Ilmaisten kurssien tarjoaminen oli mahdollista opetus- ja kulttuuriministeriön lisärahoituksen avulla. Yhteensä 525 ilmaisiin opintoihin oikeutettua henkilöä ilmoittautui noin 60:lle eri alan opintojaksolle.

– On ollut ilahduttavaa seurata, miten opetus- ja kulttuuriministeriö reagoi poikkeukselliseen tilanteeseen nopeasti, luoden ammattikorkeakouluille mahdollisuutta lisätä avoimen AMKin tarjontaa. Kyllä silloin meidänkin on reagoitava pikavauhdilla, kertoo Tree – Jatkuvan oppimisen palveluja TAMKissa johtava Carita Prokki.

Kehityspäällikkö Tiina Hakkarainen avoimen AMKin tiimistä kertoo, että ilmaisen lisätarjonnan organisoiminen vaati nopeaa toimintaa monelta tiimiltä.

– Reilussa viikossa osaamisyksiköt organisoivat lisätarjontaa noin 30 opintojakson verran, ja markkinointitiimi teki tiedotuskampanjan, joka tavoitti hyvin kohderyhmän. Myös avoimen AMKin tiimi ja opintojaksojen opettajat venyivät hyvin satojen uusien ilmoittautumisten vastaanottoon ja opiskelijoiden ohjeistamiseen opintojen aloittamiseksi.

Prokki kiitteleekin TAMKin nopeaa reagointikykyä:

– TAMKin koulutusyksiköt ja avoimen AMKin tiimi ”pistivät tuulemaan” ja hieno lopputuloshan siitä syntyi. Saimme lisää tarjottavaa ja yli viisisataa uutta ilmoittautunutta. Kiitos kaikille toimijoille. Esimerkillistä ja upeaa toimintaa yhteiskuntamme ja seutumme hyväksi.

Avoimessa voi kokeilla, miltä uusi ala tai korkeakoulussa opiskelu tuntuu

Kaikista tarjolla olleista opintojaksoista eniten ilmoittautumisia tuli Ohjelmoinnin perusteet -kurssille. Eräs ilmoittautuja kertoo tulleensa kurssille kokeilemaan uutta alaa:

– Olen hakeutumassa terveyssyistä uudelle uralle ja harkitsen it-alaa. Tämän vuoksi ilmoittauduin kurssille, että näkisin, mitä ohjelmointi on käytännössä, kertoo Piritta. Hän harkitsee opiskelevansa alaa myöhemmin lisää.

Samalle kurssille ilmoittautunut Julia haluaa myös tutustua avoimessa AMKissa ohjelmointiin. Ajatuksissa siintää korkeakoulussa opiskelu.

– Rakastuin algoritmeihin opiskellessani pitkää matikkaa lukiossa. Nyt löytyi hyvä hetki ilmoittautua kurssille. Odotan opinnoilta hyvää valmiutta opiskella lisää, hän toteaa.

Avoimen AMKin kursseja voi toki käydä muistakin syistä, kuin kartuttaakseen osaamista suoraan työelämää tai jatko-opintoja varten. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutustua kiinnostaviin teemoihin myös harrastusmielessä.

– Nyt kun aikaa on, niin ajattelin kehittää itseäni. Tällä kertaa en valinnut nykyistä työtäni hyödyttävää vaan itseäni kiinnostavaa, kuvailee Sami.

Ohjelmoinnin perusteiden lisäksi suosittuja kursseja olivat muun muassa Markkinoinnin sähköisiä menetelmiä ja työkaluja -kurssi ja Insinöörimatematiikan valmentavat opinnot.

Suurista ilmoittautumismääristä huolimatta lähes kaikki kiinnostuneet mahtuivat mukaan syksyn kursseille. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi järjestämme opinnot pääosin etänä.

Teksti: Maria Kasdaglis
Kuva: Dimitra Panopoulou-Huovila

Yhteyshenkilö