Yksikielisyyden ideologia rajoittaa kielenoppimista
Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa vallitsee yhä perinteinen eli monologinen kielen oppimisnäkemys, jossa kieltä opitaan omana kielioppijärjestelmänään. Oikeaoppisen kieliopin hallintaa painotetaan ja syntyperäistä natiivipuhujaa ihannoidaan.
Susanna Hakulinen tutki suomen ja ruotsin kielten opiskelijoiden kieli-ideologioita osallistuvan havainnoinnin, kyselylomakkeiden ja haastattelujen avulla Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa. Aineistoon valitut suomalaiset opiskelivat yliopistossa ruotsia, ruotsalaiset suomea ja ranskalaiset suomea tai ruotsia tai niitä molempia.
Hakulinen tutki kieli-ideologioita ranskankielisessä väitöskirjassaan, joka tarkastettiin tammikuussa Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Väitöstilaisuus pidettiin Sorbonnen yliopistossa Pariisissa, koska Hakulinen suoritti kaksoistutkinnon Tampereen ja Sorbonnen yliopistoissa.
Ruotsissa opiskelijat uskaltavat kysyä
Susanna Hakulinen yllättyi siitä, että Suomen, Ruotsin ja Ranskan välillä ei ollut suuria eroja kielenopetuksen perusasenteessa. Oikeaoppimisen ensisijaisuutta ja kieliopin pänttäämisen kulttuuria Hakulinen pitää jopa kummallisena. Uutta tietotekniikkaa, nettioppimista tai vaikkapa tsättäilyä ei juurikaan käytetty muuten kuin nettiuutisten, Facebook-feedien tai blogien lukemiseen.
Vanhanaikaisen oppimiskulttuurin laajuus yllätti. Hakulinen oletti, että ainakin Ruotsissa oltaisiin muita edistyneempiä, mutta sielläkin hän kohtasi hyvin perinteisiä tarinoita opiskelijoiden omista opetus- ja oppimiskokemuksista.
Ruotsalaisten yliopistojen oppitunnit poikkesivat kuitenkin muista siinä, että oppilaat osallistuivat aktiivisesti ja rennosti erilaisista opetusasetelmista riippumatta.
– Suomessa ja Ranskassa vastataan kiltisti opettajan kysymyksiin ja tehdään ryhmätöitä opettajan ohjeiden mukaan. Ruotsalaiset taas saattoivat keskeyttää opettajan ja pyytää toistamaan vaikeita kohtia. Se oli valtavan spontaania toimintaa. Vaikutti silti, että oppilaat olivat hyvin tietoisia virheistään mutta eivät antaneet sen häiritä kanssakäymistä, Hakulinen kertoo.
Hakulinen arvioi, että kysymys voi olla ruotsalaisesta kulttuurista, jossa lapsia kannustetaan jo koulussa kertomaan mielipiteensä, vaikka se poikkeaisi totutusta. Ruotsalaisen yliopiston kielitunnilla Hakulinen havaitsi, että opiskelijat osasivat ja uskalsivat kyseenalaistaa opettajan jakamaa tietoa.
Ruotsalaisyliopiston suomen-oppitunneilla oli eri-ikäisiä miehiä ja naisia, joiden reagointitavat eivät eronneet toisistaan. Hakulisen kyselylomakkeeseen he kuitenkin vastasivat, etteivät pidä itseään kovin aktiivisina, vaikka Hakulisen arvio oli päinvastainen. Hän päättelee, että opiskelijan omakuva syntyy siitä, miten se suhteutuu muihin opiskelijoihin ja ympäröivään kulttuuriin.
Hakulinen ei tutkimuksessaan arvioinut lainkaan oppimistuloksia. Jännittävänä tietona hän pitää sitä, että ruotsalaisopiskelijat tekivät keskinäistä yhteistyötä myös tuntien ulkopuolella. He ehdottivat toisilleen tapaamisia ja yhteistä valmistautumista kokeita varten. Oppitunneilla he auttoivat toisiaan ja esittivät opettajalle kysymyksiä kaverinsa puolesta, jos havaitsivat tämän tipahtaneen kärryiltä. Tapa vaikutti tutkijasta hyvin yhteisölliseltä.
– Suomessa ja Ranskassa ei ollut lainkaan samanlaista asennetta. Ruotsalaisille oli tärkeää, että kaikilla oli hyvä olla luokassa ja että jokainen edistyy. He halusivat olla oppilaina vastuussa siitä, että muutkin edistyvät, Hakulinen arvioi.
Suomalaisilla absurdi suhde ruotsin kieleen
Motiivit opiskella suomea tai ruotsia vaihtelivat Suomessa, Ranskassa ja Ruotsissa. Ruotsalaiset ja ranskalaiset opiskelivat suomea Hakulisen mielestä aika erikoisista syistä. Erityisesti Ruotsissa kielen oppimiseen kannusti suomenkielinen tyttö- tai poikakaveri tai joku muu suomea puhuva läheinen.
Muita syitä olivat työ- tai ystävyyssuhteet suomenkielisten kanssa. Ranskassa oppilaat kertoivat syyksi etenkin pohjoismaisen musiikin, erityisesti metallimusiikin, kirjallisuuden, luonnon ja mytologian.
Suomalaiset taas lukevat yliopistossa ruotsia, koska he todella pitävät kielestä ja haluavat siitä itselleen ammatin. Suomalaisten suhde ruotsin kieleen oli kuitenkin erikoinen, sillä osa haastateltavista kertoi aiemmin nuorempana inhonneensa ruotsin kieltä.
Susanna Hakulinen ei odottanut tutkimustulokseksi näin kaksijakoista kielisuhdetta, sillä kyseessä olivat erityisen motivoituneet ruotsin kielen pääaineopiskelijat yliopistossa. Heidän taustaltaan löytyi tapauksia, joissa kohdalle oli osunut innostunut ruotsinopettaja, joka oli saanut asenteen muuttumaan positiiviseksi.
– Ruotsin kielen yliopisto-opiskelijat joutuvat yhä perustelemaan juuri ruotsin kielen valintaa pääaineeksi jopa lähipiirilleen. Yksi haastateltavista kertoi, että hänen paras ystävänsä inhoaa ruotsin kieltä eikä puhu sitä edes ruotsinkielisten isovanhempiensa kanssa.
Hakulinen pitää suomalaisten suhtautumista ruotsin kieleen absurdina. Hän epäilee yhdeksi syyksi Suomen historiaa Ruotsin vallan alla sekä ruotsinkielisten ja suomenkielisten esittämistä erillisinä ryhminä. Haastateltavien puheissa välähteli myös rippeitä ikivanhasta käsityksestä, jonka mukaan suomenruotsalaisilla olisi parempi asema yhteiskunnassa. Ajatus kiteytyi ilmauksessa ”bättre folk”.
Hyötyajattelu selittää englannin valta-aseman
Kielenopiskelun yhdeksi taustatekijäksi Susanna Hakulinen nimeää hyötyajattelun, joka selittää englannin vahvan aseman Suomessa. Hyötyajatus vaikuttaa myös suhtautumiseen ruotsin kieleen. Hyöty motivoi kielen pääaineopiskelijoita, vaikka kielten arvohierarkiassa ja käyttökielenä ruotsia ei koeta välttämättä kannattavana kielivalintana. Toisen kotimaisen eli ruotsin opiskelu asetetaan yleisesti vastakkain vieraiden kielten kanssa.
Kielenoppimista voi Hakulisen mukaan ajatella myös investointina, jolloin voidaan motivaation sijaan puhua siitä, miten paljon opiskelija haluaa investoida kieleen, joka tuo lisää aineksia hänen identiteetilleen ja tarjoaa kulttuuripääomaa.
Hakulinen yllättyi tutkimusta tehdessään siitä, miten vahvoja kieliin liittyvät asenteet ja ideologiat ovat. Kyse ei ollut vain siitä, oliko kieli sinänsä vastenmielinen, kaunis tai hyödyllinen. Jopa taitavilla yliopistotason kielenopiskelijoilla oli Suomessa vahva alemmuuskompleksi ruotsin kieltä kohtaan.
Hakulinen löysi ennakkoluulojen takaa ajattelutavan, että ihminen ei koskaan pystyisi oppimaan vierasta kieltä yhtä hyvin kuin sitä äidinkielenään puhuvat. Monet kokivat olevansa vieraan kielen puhujina toisen luokan kansalaisia, joiden oli melkein mahdotonta saada töitä tällä kielellä.
Epäonnistumisen kokemuksesta seurasi epäilys siitä, että kieliä ei kannattaisikaan opiskella, jos kielitaidosta ei tule koskaan tarpeeksi hyvä verrattuna natiivipuhujaan. Tällainen ajattelu voi rapauttaa intoa opiskella kieliä.
Oikeaoppisuuden vaatimus haittaa kielenoppimista
Susanna Hakulinen harmittelee, että myös kouluissa toistetaan syntyperäisen kielenpuhujan ideologiaa, joka on piintynyt itsestään selväksi, kollektiiviseksi ajattelutavaksi.
Ihmisiä luokitellaan syntyperän ja kielen mukaan siten, että vaatimuksena on yksi ainoa oikeaoppinen tapa puhua kieltä. Hakulinen esittää esimerkkinä syntyperäisyyden ideologiasta työpaikkailmoitukset, joissa vaaditaan natiivitason kielitaitoa. Hän ihmettelee, miksei käytetä Euroopan unionin kielitaidon viitekehysasteikkoa, joka helpottaa tarvittavan kielitason kuvailua.
Pitkälle kehittyneissä maissa kuten Euroopassa ja Japanissa on vallalla standardikielen vaatimus ja yksikielisyyden ideologia, jonka mukaan ihmisellä olisi vain yksi äidinkieli. Monissa Aasian ja Afrikan maissa on sen sijaan totuttu siihen, että ihmiset voivat kommunikoida rinnakkain monella eri kielellä ilman, että sitä pidettäisiin outona tai poikkeavana.
Susanna Hakulinen arvioi kielenoppimista ekologisesta näkökulmasta siten, että kielten valtasuhteet ja asema yhteiskunnassa voivat vaikuttaa oppimisen tapoihin. Hän ehdottaa käytettäväksi monipuolisempia oppimistapoja, sillä kieli on kanssakäymistä ja sitä on joka puolella ympärillämme. Oppilaiden oma elämä pitäisi hänen mielestään tuoda mukaan koululuokkaan ja kieltä pitäisi katsoa nykyistä laajemmasta näkökulmasta.
– Pitäisi päästä eroon monikielisyyttä estävistä kieli-ideologioista, sillä ne heijastuvat kielten oppimiseen eivätkä tue oppijan itsetuntoa ja kielellisen identiteetin rikkautta. Kielet tulisi nähdä ennen kaikkea kanssakäymisenä, jotka eivät rajoitu koululuokkiin. Sanavalinta ”kouluruotsi” kertoo, kuinka rajoittunut näkökulma kieleen voi olla.
Susanna Hakulisen omaan kielivalikoimaan kuuluvat suomi, ruotsi, norja, englanti ja ranska. Hän osaa myös islantia, saksaa ja italiaakin sen verran, että selviää tilauksesta ravintolassa. Venäjääkin hän on opiskellut, sillä hän soittaa Kuhmossa toimivassa Sinfonietta Lentua -orkesterissa, jonka soittajista puolet tulee Suomesta ja puolet Venäjältä. Keikkamatkoista voi tulla pitkiä, sillä Hakulinen asuu tällä hetkellä Ranskassa.
Teksti: Heikki Laurinolli
