Hyppää pääsisältöön

Yhteistyö Ponssen kanssa vahvistuu

Julkaistu 5.2.2020
Tampereen korkeakouluyhteisö
Ponsse_allekirjoitus
Rehtori Mari Walls ja Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on muun muassa vahvistaa Ponsse-konsernin henkilöstön osaamista.
Ponsse ja Tampereen yliopisto allekirjoittivat 5.2. sopimuksen, jonka tavoitteena on tutkimus- ja koulutusyhteistyö.

Ponssen ja Tampereen yliopiston yhteistyö keskittyy metsäkoneiden tuotekehityksen kannalta keskeisimpiin kysymyksiin kuten liikkuvien työkoneiden automaatioon, ohjelmistokehitykseen ja energiatehokkaan käytön kehittämiseen sekä älykkäiden työkoneiden ratkaisuihin ja järjestelmiin. Tuotekehityksellä halutaan turvata alan kansainvälisesti korkeatasoinen osaaminen Suomessa.

- Haluamme olla Ponssella kestävän puunkorjuun edelläkävijä ja uudet teknologiat mahdollistavat jatkuvasti ympäristöystävällisempiä teknisiä ratkaisuja. Automatisaatio ja digitalisaation hyödyntäminen ajavat metsäkoneiden tuotekehitystä voimakkaasti. Teknologian kehitys on tällä hetkellä valtavan nopeaa ja metsäkoneet ovat kehityksen ehdotonta kärkeä liikkuvien työkoneiden osalta. Yhteistyö Tampereen yliopiston kanssa on yksi niistä toimenpiteistä, joilla varmistamme Ponssen aseman alan tuotekehityksen kärjessä, Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela kertoo.

Yhteistyöllä on pitkät perinteet

Diplomitöiden ja väitöskirjojen ohjauksen lisäksi tutkimusyhteistyötä on tehty sekä tilaustutkimuksena että erilaissa tutkimushankkeissa. Ponssella ja sen liikkuvien työkoneiden ohjausjärjestelmiä kehittävällä tytäryhtiö Epec Oy:llä on nykyisin myös tuotekehitysyksikkö Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella.

Solmittavalla kolmevuotisella yhteistyösopimuksella Ponsse ja Tampereen yliopisto sitoutuvat tavoitteelliseen tutkimus- ja opetusyhteistyöhön vuoden 2023 tammikuun loppuun saakka. Toiminnassa korostetaan jatkuvan oppimisen ja yliopiston yritysyhteistyön innovatiivisia toimintamalleja.

- Olemme iloisia pitkäjänteisen kumppanuuden vahvistumisesta metsäalan työkoneautomaation, ohjelmistokehityksen ja tiedonkäsittelyn alueilla. Yhteistyötä tehdään Ponsse-konsernin ja koko korkeakouluyhteisön voimin. Se antaa meille myös mahdollisuuksia kehittää konkreettisia jatkuvan oppimisen käytäntöjä, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls.

Palvelut ja yhteistyö -sivustolle

Kuva Jonne Renvall