Tiedote

Yhteiskunnan turvaverkot ja osallisuus keskeisiä turvallisuuden näkökulmasta

Osallisuuden tunne ja yhteiskunnan turvaverkot ovat keskeisiä tekijöitä, joiden edistämisellä voidaan vaikuttaa yhteiskunnan kykyyn reagoida kriisi- ja häiriötilanteisiin. Tähän päätyy Tampereen yliopiston, Ulkopoliittisen instituutin, Poliisiammattikorkeakoulun ja Mentoritiimi Oy:n tutkimushanke, jossa selvitettiin keinoja edistää ja arvioida yksilön ja yhteiskunnan resilienssiä.

Muoti-ilmaukseksi muuttuneella resilienssillä tarkoitetaan kykyä sietää häiriö- ja kriisitilanteita sekä mukautua niiden jälkeiseen tilanteeseen. Siitä on viime vuosina tullut keskeinen osa Suomen turvallisuushallintoa määrittävää kokonaisturvallisuusmallia, samoin esimerkiksi Euroopan unionin politiikkaa.

Tutkijat korostavat resilienssin kolmivaiheista luonnetta, joka koostuu vastustuskyvyn, toimintakyvyn säilyttämisen ja oppivan mukautumisen yhdistelmästä. Resilienssi ei ole vastaus mihinkään tiettyyn uhkaan, vaan liittyy ensisijaisesti yleiseen kykyyn mukautua häiriö- ja kriisitilanteisiin niiden tarkasta luonteesta riippumatta.

Tutkimusraportti esittelee nelitasoisen kokonaisresilienssin käsitteen, joka tarkoittaa poliittisen järjestelmän, yhteisöjen sekä yksilöiden kykyä jatkaa toimintaansa häiriö- ja kriisitilanteissa ja uudistaa itseään demokraattisia kanavia käyttäen. Tätä hahmotetaan yksilön, yhteisön, valtioinstituutioiden ja kansainvälisen kytkeytyneisyyden resilienssitasojen yhteensovittamisena.

– Resilienssiä on syytä tarkastella yhteiskunnan eri osien muodostamana kokonaisuutena, yksilöistä ekosysteemeihin ja huoltovarmuudesta demokratian toimivuuteen, sanovat tutkijatohtori Ari-Elmeri Hyvönen ja Tapio Juntunen Tampereen yliopistosta.

Väestötason toimenpiteet ovat keskeisiä kokonaisresilienssin kasvattamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi yhteiskunnallisten turvaverkkojen vahvistaminen erityisesti lapsiperheiden ja nuorten osalta, laadukas koulutus, tasokkaat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveysalan palvelut ja kriisityö, demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen.

Poikkeusoloissa tarvittavan materiaalisen kriisinsietokyvyn kannalta on tärkeä panostaa päällekkäisiin varajärjestelmiin sekä kansainvälisen huoltovarmuusyhteistyön toimivuuteen.

Myös ympäristö- ja resurssiturvallisuuden kysymykset olisi tutkimuksen mukaan otettava entistä keskeisemmäksi osaksi kokonaisturvallisuusviitekehystä.

– Esimerkiksi ilmastonmuutos paitsi kasvattaa häiriötilanteiden määrää, aiheuttaa myös rasitetta, joka vaikeuttaa yhteiskunnan kykyä mukautua muihin häiriö- ja kriisitilanteisiin, Hyvönen ja Juntunen toteavat.

Tutkimusraportissa huomautetaan myös, että resilienssi ei ole vastaus kaikkiin turvallisuusongelmiin. Sitä ei tule sekoittaa turvallisuutta lisäävään ennaltaehkäisevään toimintaan, oli kyse sitten ilmaston lämpenemisen kaltaisen uhan torjunnasta tai sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden ylläpitämisestä.

Tutkimus on tehty valtioneuvoston toimeksiannosta.

Ari-Elmeri Hyvönen, Tapio Juntunen, Sirpa Virta, Harri Gustafsberg, Juha Käpylä, Harri Mikkola, Markku Nyman, Tiina Rättilä, Johanna Liljeroos: Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi. Helmikuu 2019. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019

Lisätiedot:
Tutkijatohtori Ari-Elmeri Hyvönen, Tampereen yliopisto, 050 437 7405,
ari-elmeri.hyvonen@tuni.fi
Tutkija Tapio Juntunen, Tampereen yliopisto, 050 318 7034, tapio.juntunen@tuni.fi