Vuodessa erityisopettajaksi – ensimmäinen erillisten erityisopettajan opintojen ryhmä aloitti Tampereella

Sanna Syrjänen valmistui kaksi vuotta sitten musiikinopettajaksi. Syrjäsellä on yli parinkymmenen vuoden tausta luokanopettajana ennen kouluttautumista musiikinopettajaksi. Hän ajatteli, että aineenopettajan opintojen jälkeen opiskelut saavat riittää. Toisin kuitenkin kävi.
Loppuvaiheessa opintojaan Syrjänen teki paljon töitä erityisryhmien kanssa ja erityisopettajuus alkoi kiinnostaa.
– Kun näin, että erilliset erityisopettajaopinnot alkavat Tampereella, se tuntui lottovoitolta! Syrjänen sanoo.

Hän kehuu opintoja mielenkiintoisiksi.
– Olemme käsitelleet syksyn aikana muun muassa neurologisia oppimisen asioita ja aivojen rakennetta. Opettajana on ihanaa tulla paikalle, kun saa vuorostaan itse olla se, joka oppii ja kehittää itseään ja joku on valmistellut luennot meitä varten, Syrjänen sanoo.
Omassa työssä kehittyminen innosti opiskelemaan lisää
Katja Terävä hurahti erityispedagogiikkaan jäätyään opintovapaalle tekemään perusopintoja. Hän on työskennellyt pitkään kieltenopettajana ja nähnyt läheltä oppilaiden tuen tarpeiden kasvun.
– Halusin lisää työkaluja omaan työhön ja oppilaiden tukemiseen, Terävä kertoo.
Perusopintojen jälkeen asia jäi hautumaan, kunnes Terävä huomasi vanhempainvapaallaan haun erillisistä opinnoista.
– Päädyin hakemaan enkä ole katunut opintoja. Erityisen mielekästä on ollut opintojen konkreettisuus: luentojen ja keskustelun lisäksi olemme harjoitelleet teorian pohjalta asioita esimerkiksi tapausten avulla ryhmissä.

Terävä sanoo, että kokeneena opettajan uuteen heittäytyminen on tuonut lisää syvyyttä omaan työhön sekä perspektiiviä.
– Ehkä tulevaisuudessa voin yhdistää kieltenopettajan ja erityisopettajan työt, Terävä pohtii.
Moninainen ryhmä laajentaa ajattelua
Sekä Terävä että Syrjänen kuvailevat opiskeluryhmäänsä moninaiseksi – mukana on monen ikäisiä ja eri taustaisia opiskelijoita: osalla on varhaiskasvatuksen taustaa, lisäksi on luokanopettajia ja aineenopettajia.
– Ajatustenvaihto on mielekkäämpää, kun on erilaisia näkökantoja ja kokemuksia, Terävä sanoo.
Osa ryhmäläisistä tekee opintojaan töiden ohessa. Moni tulee myös kauempaa, sillä opinnoissa vuorottelevat etä- ja lähipäivät.
– Suoritustavoissa on joustavuutta, esimerkiksi luentoja voi välillä seurata myös etänä ja tehtäviä voi suorittaa myös itsenäisesti, Terävä kuvailee.
Syrjänen tekee opintojaan töiden ohella ja kokee, että töiden ja opintojen yhteensovittaminen on onnistunut hyvin. Opinnot vaativat kuitenkin aikaa ja hyvin huolellista arjen suunnittelua.
– Siitä huolimatta opinnot ovat antaneet voimaa, ja ne ovat hyvää vaihtelua arkeen. Kyseessä on onneksi vain yksi vuosi erikoistilannetta, Syrjänen sanoo.
Ensimmäiset opiskelijat valmistuvat jo maaliskuussa 2026
Erilliset erityisopettajan opinnot kestävät Tampereen yliopistossa kolme periodia. Käytännössä valmistua voi siis jo maaliskuussa.
– Nyt syyskautena meillä on neljä viiden opintopisteen kurssia, ja alkuvuoteen on ajoitettu harjoittelut sekä itsenäistä opiskelua. Harjoittelun jälkeen opiskelija voi halutessaan tehdä palautuksiaan omassa tahdissa myös nelosperiodin aikana tai nopeimmillaan paketoida opinnot jo kolmosperiodiin, kuvailee erityspedagogiikan yliopistonlehtori Annukka Paloniemi.
Hän kehuu syksyn 40 opiskelijan ryhmää aktiiviseksi ja motivoituneeksi porukaksi, jonka kokemus näkyy ja kuuluu.
– Opiskelijoilla on työkokemuksen avulla valmiina käytäntö, johon kiinnittää teoreettiset konseptit, Paloniemi sanoo.
Vertaisporukka kannustaa
Paloniemi sanoo, että opiskelijaporukka ryhmäytetään jo heti ensimmäisessä periodissa, jotta opiskelijat saavat toisiltaan tukea vuoteen. Heti alussa opiskelijoita kannustetaan perustamaan oma chat-ryhmä ajatustenvaihtoon.
– Luotamme vertaistuen voimaan. Teemme myös paljon sosiaalista opiskelua: itsenäisen opiskelun lisäksi keskustelemme paljon ja hyödynnämme esimerkiksi opintopiirejä, Paloniemi kuvailee.
Hän kertoo, että myös järjestelmät ja käytännöt neuvotaan heti alussa, ettei niistä synny kynnystä opiskeluun.
Erillisten erityisopettajan opintojen koulutus on suunniteltu niin, että sen voi tehdä osittain töiden ohella. Paloniemi kuitenkin muistuttaa, että ilmaiseksi opintopisteet eivät tule.
Hän kuvailee, että opintovuosi on tuleville erityisopettajille varmasti antoisa – oli kokemusta erityisopettajana toimimisesta tai ei.
– Vuosi antaa ajattelutauon omaan opettajan uraan. Opetamme perusteista erityispedagogisen orientaation, erityisopettajan identiteetin ja lähestymistavat, niistä ei tarvitse kokemusta. Jos taas on kokeneempi opettaja, keskustelu ja reflektio herättävät varmasti uutta ajateltavaa työhön, Paloniemi kannustaa.
Lue lisää erillisistä erityisopettajan opinnoista Tampereen yliopistossa.





