Tiedote

Vuoden paras tekniikan väitöskirja torjuu ilmastonmuutosta

Tiina Keipi/Kuva: Sara Pihlaja
Tiina Keipi palkittiin tekniikan alan vuoden parhaasta väitöskirjasta, jossa kehitetään vähäpäästöistä vedyn tuotantoteknologiaa. Kuva: Sara Pihlaja
Kasvavaan energiankulutukseen ei voida vastata nykyisin keinoin. Tekniikan tohtori Tiina Keipi kehitti väitöstutkimuksessaan vähäpäästöistä vedyn tuotantoteknologiaa, joka leikkaa vedyntuotannon hiilidioksidipäästöjä rajusti.

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF palkitsivat Tiina Keipin vuoden väitöskirjasta 7 500 eurolla. Keipi teki tutkimuksensa vuonna 2018 Tampereen teknillisessä yliopistossa, joka kuuluu nykyisin Tampereen yliopistoon.

Tiina Keipin väitöstutkimus selvitti metaanin termisen hajottamisen soveltuvuutta siirtymäajan teknologiaksi vedyn tuotantoon.

– Tutkimusaihe oli yliopistolla valmiina ja siihen tarvittiin tekijää, joten tartuin tilaisuuteen, Keipi kertoo.

Keipi osoitti kokeellisen tutkimuksen ja mallinnuksen avulla, että tutkitulla teknologialla voidaan tuottaa metaanikaasusta vetyä ja samalla ottaa hiili talteen kiinteässä muodossa. Tällöin se ei päädy hiilidioksidina ilmakehään.

Keipi rakensi tutkijakollegoidensa kanssa koelaitteiston, ”vetytehtaan”, ja kehitti konseptin, jonka avulla koelaitteisto voidaan rakentaa teollisessa mittakaavassa.

Pitkäjänteisen työn ja laaja-alaisen tutkimuksen tuloksilla on huomattavaa uutuusarvoa ja hyvät bisnesmahdollisuudet. Myös Tampereen kaupungin tiederahasto palkitsi Keipin väitöskirjan tänä syksynä.

– Taloudellisen tarkasteluni perusteella teknologia on kannattavaa, mikäli kiinteälle hiilelle löydetään käyttöä esimerkiksi autonrenkaiden valmistuksessa tai mahdollisesti arvokkaampana kemianteollisuuden materiaalina, Keipi sanoo.

Keipi työskentelee nykyisin Valmetin palveluksessa.

Parhaina tekniikan alan opinnäytetöinä palkittiin myös vuoden diplomityö ja vuoden pro gradu -tutkielma.

TEK ja TfiF palkitsivat diplomi-insinööri Joel Reijosen vuoden diplomityöstä 5 000 eurolla. Hänen tutkimusaiheensa oli hajautettu koneoppiminen autonomisille laivoille hajautetussa pilviympäristössä. Reijonen teki diplomityönsä Vaasan yliopiston tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikössä.

Matemaattis-luonnontieteellisten alojen akateemiset palkitsi Emmi Kirjasen vuoden parhaasta pro gradu -tutkielmasta 5 000 eurolla. Filosofian maisteri Emmi Kirjanen kehitti ja mittasi pro gradu -työssään suprajohtavat tunneliliitokset kolmiulotteisen fononikiteen päälle. Hän teki tutkimuksen Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksessa.