Hyppää pääsisältöön

Vuoden Alumnin julkistustilaisuus polkaisi käyntiin TAMKin alumnikuukauden

Julkaistu 5.10.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Nainen istuu sohvalla ja kannettava kone sylissä
Lokakuu on Suomen ammattikorkeakouluissa nimetty valtakunnalliseksi alumnikuukaudeksi. Tampereen ammattikorkeakoulussa alumnikuukautta vietetään nyt toista kertaa. Tiedossa on tutkinto-ohjelmien järjestämiä alumnitapaamisia, luentoja ja seminaareja. Alumnikuukausi polkaistiin näyttävästi käyntiin keskiviikkona 5.10.2022 pidetyllä juhlatilaisuudella, jossa koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko julkisti TAMKin Vuoden Alumnin. Tunnustuksen sai Henna Paakinaho.

TAMKin Vuoden Alumni julkistettiin tänään Nokia Arenan Paidia-salissa pidetyssä juhlatilaisuudessa. Tänä vuonna tunnustuksen sai TAMKista vuonna 2019 kansainvälisen myynnin ja myyntijohtamisen YAMK-tradenomiksi valmistunut Henna Paakinaho. Solitalla rekrytointimarkkinoinnin parissa työskentelevä Paakinaho on positiivisella ja kehittämisorientoituneella asenteellaan erinomainen lähettiläs niin kutsutulle ”myyntimaisterin” tutkinto-ohjelmalle.

TAMKin Vuoden Alumni -tunnustus on jaettu vuodesta 2019 lähtien. Saaja on perinteisesti ollut alallaan ansioitunut tamkilainen, joka omalla esimerkillään tuo näkyviin korkeakoulutuksen merkitystä, edistää vuorovaikutusta sidosryhmissä ja pitää yllä yhteyksiä korkeakouluun sekä sen nykyisiin ja tuleviin alumneihin.

Oman alan tapahtumat ja tiivis työelämäyhteistyö ovat tärkeitä alumneille

Viime keväänä Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston alumnipalvelut toteuttivat yhteistyönä laajan alumnikyselyn, jossa kartoitettiin alumnien toiveita ja tähänastisia kokemuksia alumnitoiminnasta. Lähes 400 korkeakouluyhteisön alumnia vastasi kyselyyn. Ylivoimaisesti tärkeimpinä alumnitoiminnan muotoina pidettiin erilaisia tapahtumia ja koulutuksia. Myös tiivis työelämäyhteistyö ja mentorointi koettiin hyödyllisinä, mutta näistä alumneilla oli selvästi vähemmän tietoa. Enemmistö vastaajista oli kuullut alumnitoiminnasta vasta valmistumisensa jälkeen.

‒ Vastausten perusteella alumnit toivovat lisää verkostoitumistapahtumia ja monipuolisia koulutusmahdollisuuksia läpi työuran ja elämän. Keskitettyä alumnitoimintaa tärkeämpänä pidetään nimenomaan oman alan tai tutkinto-ohjelman alumnikontakteja, erikoissuunnittelija Kirsi Popova toteaa.

Kyselystä kävi myös ilmi, että alumniasioista tiedotettaessa alumniuutiskirje ja tutkinto-ohjelmien omat sähköpostijakelut tavoittavat alumnit parhaiten.

‒ Alumnit arvostavat yksilöllistä yhteydenpitoa. Tämä on huomattu myös uraseurantakyselyn soittelukierroksen yhteydessä, jolloin tutkinto-ohjelmat tavoittelevat 5 vuotta sitten valmistuneita, huomauttaa Popova.

Uraseurantakysely tavoittaa tuhansia alumneja vuosittain

Valtakunnallinen uraseurantakysely toteutetaan Suomen ammattikorkeakouluissa 13.10.‒ 9.11.2022 välisenä aikana. Tänä vuonna vastausvuorossa ovat vuonna 2017 TAMKin AMK- ja YAMK-tutkinnoista valmistuneet alumnit, joita on lähes 1800. Uraseurantakyselyä koordinoi TAMKin uraseurantatiimi.

Viime vuonna kyselyn vastausprosentti TAMKissa oli huimat 56,8 % ja sijoitus kaikkien Suomen ammattikorkeakoulujen joukossa toinen. Nousua edelliseen vuoteen oli yli 20 prosenttiyksikköä. Tavoite on jälleen asetettu korkealle, ja rehtori Tapio Kujala haastoikin tutkinto-ohjelmat mukaan leikkimieliseen kisaan siitä, kenen vastausprosentti nousee tänä vuonna korkeimmaksi.

 

Lisätietoa

Kirsi Popova, erikoissuunnittelija, alumnitoiminta, Oppimisen ja hyvinvoinnin palvelut, Tampereen ammattikorkeakoulu, kirsi.popova [at] tuni.fi, p. 046 921 6129