Ajassa

Vuoden Alumni Suvi Haimin visiona on pelastaa maailma muoviroskalta

Suvi Haimi avajaisissa
Tampereen yliopiston lukuvuoden avajaisissa 10.9.2019 julkistettiin uuden Tampereen yliopiston ensimmäinen Vuoden Alumni: lääketieteellisten biomateriaalien tohtori, elintarvike- ja kosmetiikkapakkauksissa käytettäviä puupohjaisia pakkausmateriaaleja valmistavan Sulapac oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Suvi Haimi.

Vuoden Alumni Suvi Haimissa tiivistyy yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Hän tehnyt merkityksellistä ja uraa uurtavaa työtä sekä tuonut toimissaan esille yliopiston vaikuttavuutta. Sulapacin muovin korvaava pakkausinnovaatio on kerännyt useiden miljoonien rahoituksen ja se on saanut myös monia palkintoja ja kunniamainintoja.

– Yliopistojen tuottama tieto ja osaaminen päätyvät yhteiskunnan hyväksi laajimmin yliopiston kasvattien eli alumnien kautta. Uuden yliopistomme ensimmäisen Vuoden Alumnin työssä tiivistyy hienosti yliopistomme ydinajatus huippututkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja innovaatioiden yhdistämisestä maailman suurimpien haasteiden ratkaisemisessa, korostaa rehtori Mari Walls.

Suvi Haimi perusti Sulapac oy:n vuonna 2016 yhdessä Laura Tirkkonen-Rajasalon kanssa. Haimi ja Tirkkonen-Rajasalo tutustuivat Tampereen yliopistolla, missä Suvi ohjasi Lauran väitöskirjatyötä. Naisten ajatusmaailma kohtasi ja syntyi ajatus muovikatastrofin estämisestä biomateriaalien avulla. Tutkijan työ yliopistolla jäi, kun he päättivät perustaa yrityksen.

– Väitöskirja ja yliopistoura ovat loistava pohja start-up -yrittäjyyteen. Tutkimusta tehdessä joutuu opettelemaan epävarmuuden ja epäonnistumisen sietoa ennen kuin oikea tutkimussuunta löytyy. Väitöskirjan jälkeen työ on isoksi osaksi rahoituksen hakemista. Näitä samoja taitoja ja oppeja hyödynnän edelleen joka päivä työssäni, Suvi Haimi painottaa.

Tällä hetkellä Sulapac työllistää jo 26 ihmistä ja yrityksen biomateriaalit ovat muun muassa elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuden käytössä korvaamassa pakkausmuovia. Sulapacin kehittämiä puupohjaisia pakkausmateriaaleja voidaan käyttää tehtaissa niiden olemassa olevilla koneilla eli kalliita investointeja tuotantolinjastoihin ei tarvita.

 

 

Toimitusjohtaja Suvi Haimi, 37 vuotta

  • Tampereen yliopiston ensimmäinen Vuoden Alumni
  • Koulutus: Lääketieteelliset biomateriaalit, tohtori 2008. Haimin väitöskirja on ohjattu yhteisohjauksessa Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa ja se on ensimmäinen JOO-tohtorimallia edustava väitöskirja.
  • Toimitusjohtaja vuonna 2016 perustamassaan Sulapac oy:ssä
  • Mikä alumni? Alumni-sana on latinaa ja tarkoittaa yliopiston kasvattia. Tampereen yliopiston alumneja ovat kaikki yliopistossa opiskelleet ja työskennelleet henkilöt. Vuoden Alumni on yliopiston vaikuttavuuden ja tunnettuuden lähettiläs.

Lue myös Unit-lehdestä artikkeli Suvi Haimista.

Lisätiedot Vuoden Alumnista: Minna Puntila, Tampereen yliopisto, puh. 040 8490503, minna.puntila@tuni.fi

Kuva: Jonne Renvall

 

Aiheeseen liittyviä uutisia