Hyppää pääsisältöön

Vuoden 2022 Hyvä Työ! -palkinto Tilastokeskuksen työolotutkimukselle

Julkaistu 16.9.2022
Tampereen yliopisto
Tutkijat Anna Pärnänen ja Hanna Sutela vierekkäin Tilastokeskuksen tiloissa.
Tilastokeskuksen tutkijat Anna Pärnänen (vas.) ja Hanna Sutela. (Kuva: Aki Harju)
Työelämän tutkimusyhdistys myönsi tänä vuonna Hyvä Työ! -palkinnon Tilastokeskuksen työolotutkimukselle. Palkinnon saaja julkistettiin kaksoiskonferenssina Tampereen yliopistossa järjestetyn Industrial relations in Europe -kongressin ja Työelämän tutkimuspäivien päätteeksi 16. syyskuuta.

Palkinnon saajan valitsi ehdotusten perusteella Työelämän tutkimusyhdistys ry:n hallitus.

Työolotutkimus on kansainvälisesti vertaillen ainutlaatuinen ja korkeatasoinen aineistokokonaisuus, jota on kerätty vuodesta 1977. Alusta alkaen työoloja tarkasteltiin laajemmin kuin vain fyysisenä työympäristönä. Työ palvelusektorilla ja naisten työt tulivat mukaan tarkasteluun. Tietotekniikan käyttöä työssä selvitettiin jo vuoden 1984 tutkimuksessa, ennen kuin tietotekniikkaa oli juuri edes otettu käyttöön työelämässä. Viimeksi aineistoa päivitettiin keväällä 2021 toteutetulla koronakyselyllä.

Tilastokeskuksen työolotutkimus tuottaa monipuolista tietoa palkansaajien työoloista. Aineisto on aktiivisessa ja monitieteisessä tutkimuskäytössä ja muodostaa kattavan pohjan suomalaiselle työelämätutkimukselle.

Tutkimus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vertailla ja kartoittaa erilaisia työelämän muutoksia ja murroksia. Työelämän tutkimusyhdistys korostaa tutkimuksen merkitystä suomalaiselle työelämätutkimukselle jatkossakin. Yhdistys kiittää Anna-Maija Lehtoa, Anna Pärnästä ja Hanna Sutelaa keskeisestä työstä tutkimuksen eteen, samoin kaikkia muita, jotka ovat mahdollistaneet poikkeuksellisen pitkän kyselyaineiston.

Hyvä Työ! -palkinto jaettiin 14:nnen kerran konferenssissa Työelämän tutkimuspäivät & Industrial Relations in Europe Conference. Palkinto myönnetään erityisen vaikuttavasta työelämän tutkimus- tai kehittämisteosta tai työelämän tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä.

Kaksoiskonferenssin järjestivät Työelämän tutkimuskeskus ja Työelämän tutkimusyhdistys.

Työelämän tutkimusyhdistys ry on ammatillinen ja tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on tehdä tunnetuksi työelämän tutkimusta ja kehittämistä, edistää kriittistä tieteellistä keskustelua ja parantaa tutkimuksen tulosten käyttökelpoisuutta sekä levittää hyviä työelämäkäytäntöjä.

Kuva: Aki Harju