Hyppää pääsisältöön

Virtsarakon syöpätutkimus on saanut EU:lta 4,5 miljoonan euron rahoituksen

Julkaistu 27.8.2019
Tampereen yliopisto
syöpä

Tampereen yliopiston koordinoima AMPLITUDE-tutkimusprojekti on saanut yli neljän miljoonan euron rahoituksen Euroopan unionin Horizon 2020 –ohjelmalta. Rahoitus on nelivuotinen, ja se kattaa yksitoista yhteistyökumppania ympäri Eurooppaa.

AMPLITUDE-projekti keskittyy urologisten syöpien tutkimukseen, erityisesti virtsarakon syöpään. Virtsarakon syöpä on maailmanlaajuisesti yleinen sairaus: 100 000 ihmistä kohden sairastuneita on miehissä yhdeksän ja naisissa 2,2 henkilöä. Virtsarakon syöpä myös uusiutuu valitettavan usein: yli puolella sairastuneilla syöpä uusiutui viiden vuoden kuluttua alkuperäisesti diagnoosista. Korkean uusiutumisriskin takia potilaita täytyy seurata tarkasti.

– Nykyinen ongelma liittyy diagnostiikkaan. Mikään käytössä oleva diagnostiikka ei anna varmaa tietoa syövän etenemisestä. Emme osaa kertoa, kuinka syvälle elimistöön syöpäkasvain on levinnyt, erityisesti jos syöpä on levinnyt lihaskudokseen asti, AMPLITUDE-projektin koordinoija ja tutkija Regina Gumenyuk kertoo.

Tutkimuksessa kehitetään ja testataan uutta multimodaalista laserkuvantamisteknologiaa, joka hyödyntää aiemmin käyttämättömiä valon aallonpituuksia syövän diagnostiikassa. Tehdessään diagnoosia lääkäri voi tähystyksen yhteydessä saada uuden teknologian avulla paremman käsityksen syövän laajuudesta ja vaiheesta.

– Virtsarakon syöpä on vaikea diagnosoitava. Kliinisen työn tekijät ovat hankalassa tilanteessa, koska heillä ei nykyisin ole käytössään tarkkaa tietoa syövän laajuudesta. Tämä tieto on erityisen tärkeää, sillä syövän eri vaiheet vaativat erilaista hoitoa, Gumenyuk sanoo.

Tampereen yliopiston roolina tutkimusprojektissa on kehittää lasersysteemi, joka keskittyy niin kutsutun kolmannen optisen ikkunan hyödyntämiseen biologisen kudoksen tutkimuksessa.

– Meidän tutkimuksemme keskittyy virtsarakon syöpään, mutta tällä teknologialla on potentiaalia myös muiden syöpien diagnostiikassa, Gumenyuk kertoo.

 

Lisätietoja: Regina Gumenyuk, +358401981064, regina.gumenyuk [at] tuni.fi