Hyppää pääsisältöön

Vikkelästi töihin -hanke helpottaa maahanmuuttajia työllistymään nopeammin sote-alalle

Julkaistu 27.4.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Sirpa Salin_TAMK
”Olen tehnyt paljon yhteistyötä maahanmuuttajien parissa, ja olen oppinut heiltä todella paljon. Yksi tärkeimmistä asioista on se, että maahanmuuttajat eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan he ovat yksilöitä kuten me kaikki ihmiset”, Sirpa Salin kertoo.
Hoitoalalla on pulaa henkilöstöstä. Samalla myös väestön ikääntyminen on lisännyt palveluiden tarvetta Pirkanmaalla. TAMKin koordinoimansa Vikkelästi töihin -hankkeessa luodaan malli maahanmuuttajien työllistymisen nopeuttamiseksi erityisesti sosiaali- ja terveysalalle.

Pirkanmaalla asuville maahanmuuttajille tarjotaan mahdollisuus tutustua sosiaali- ja terveysalaan. Samalla he voivat suorittaa Tampereen ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajakoulutuksen alkuvaiheen opintoja.

Osana hanketta toteutetaan Sujuvasti soteen -valmennus.

– Sujuvasti soteen -valmennuksen aikana maahanmuuttajataustaiset henkilöt opiskelevat hoitotyötä ja pääsevät harjoittelemaan sote-alan organisaatioihin. He saavat myös opinto-ohjausta ja suomen kielen opetusta, hankkeen projektipäällikkö ja TAMKin gerontologisen hoitotyön yliopettaja Sirpa Salin kertoo.

Valmennukseen pyritään löytämään maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joilla ei ole vielä sosiaali- ja terveysalan koulutusta tai työkokemusta, mutta he ovat kiinnostuneita työskentelemään alalla. Heillä voi olla koulutus lähtömaasta, mutta koulutus ei ole välttämättä pätevä Suomessa. Vaatimuksena valmennukseen on toisen asteen tutkinto joltain alalta. Hakijoilla voi olla jo osaamista sote-alalta, esimerkiksi sairaanhoitajan tutkinto ulkomailta, mutta eivät voi työskennellä Suomessa esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tai Suomessa kelpaamattoman tutkinnon vuoksi.

Väylä tutkinto-opintoihin

Ulkomailla syntyneiden, erityisesti naisten työmarkkina-asema on Salinin mukaan Suomessa tällä hetkellä heikko – jopa hyvästä koulutuksesta ja kielitaidosta huolimatta.

– Hoitoalalle tarvitaan maahanmuuttajia, mutta heidän pitää osata potilasturvallisuuden takia suomen kieltä hyvin.

Maahanmuuttajataustaiset henkilöt saavat valmennusta suomalaiseen työkulttuuriin ja heitä ohjataan myös oman uransa suunnitteluun.

Valmennuksen jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa opiskelua avoimessa ammattikorkeakoulussa ja suorittaa polkuopintokokonaisuus. Polkuopintojen jälkeen he voivat hakea ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijaksi erillishaun kautta. He voivat myös hakea suoraan yhteishaussa ammattikorkeakoulun hoitotyön opintoihin.

Ensimmäinen valmennusryhmä elokuussa

TAMKin koordinoiman hankkeen kumppaneina ovat SASKY koulutuskuntayhtymä ja Spring House Oy.

– SASKY koulutuskuntayhtymä tuo hankkeeseen ammatillisen toisen asteen koulutuksen näkökulman, mahdollisuuden suorittaa lähihoitajan perustutkinto sekä työelämäyhteyksiä. SASKYn hyvinvointialalla on vankka pedagoginen osaaminen, tiiviit työelämäyhteydet sekä vuosien kokemus alan kehittämistyöstä, Salin toteaa.

Toinen yhteistyökumppani Spring House Oy tuo Salinin mukaan hankkeeseen asiantuntijuutta erityisesti maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työllistymistä edistävistä toimista.

­– Spring House on ollut kehittämässä pitkäjänteisesti maahanmuuttajien kotoutumispalveluita. Spring House innovoi hankkeessa uusia tapoja lähestyä aikuisten maahanmuuttajien kokonaisvaltaista kotoutumista, Salin kertoo.

– Hanke vaatii erityistä herkkyyttä, sillä olemme tekemisissä kahden haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän, maahanmuuttajien ja vanhojen ihmisten, kanssa. Uskon kuitenkin, että löydämme valmennukseen hyviä hakijoita, jotka haluavat työllistyä sote-alalle.

Ensimmäinen valmennusryhmä alkaa elokuussa 2022, johon hakuaika on parhaillaan käynnissä yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Hankkeen rahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR) 2014–2020. Hankkeen toiminta-aika on 1.11.2021–31.8.2023.

Hankkeen verkkosivut: https://projects.tuni.fi/sujuvastisoteen/


Lisätietoja:

Sirpa Salin, projektipäällikkö, yliopettaja, gerontologinen hoitotyö, dosentti, TAMK Sosiaali- ja terveysala, sirpa.salin [at] tuni.fi, 050 591 4540


Teksti: Arja Hautala
Kuva: Emmi Suominen