Hyppää pääsisältöön

Viestintä- ja mediatieteet pärjäsivät QS-rankingissa

Julkaistu 1.3.2019
Tampereen yliopisto
QS-ranking viestintä- ja mediatieteet
Tampereen yliopiston viestintä- ja mediatieteet sijoittuivat sijoille 51–100 ja menestyivät Tampereen yliopiston tieteenaloista parhaiten tuoreessa QS World University Rankings by Subject -vertailussa.

Viestintätieteiden yksikön päällikkö Iiris Ruoho ei ole yllättynyt hyvästä tuloksesta, sillä Tampereen viestintäala on aiemminkin sijoittunut hyvin erilaisissa arvioinneissa.

– Tämä on linjassa sen kanssa, mitä aikaisemminkin on sanottu meidän alan tutkimuksesta, että sieltä on tullut paljon julkaisuja ja tutkimus on ollut kovatasoista. Tämä jatkaa tätä linjaa. Olemme iloisia ja tehdään työtä tämän eteen. Olemme totta kai ylpeitä siitä, että meidän viestinnän ja median tutkimus on noteerattu, Ruoho sanoo.

Vuosittain julkaistava QS World University Rankings by Subject -vertailu listaa maailman parhaita yliopistoja 48 tieteenalalta. Vuoden 2019 vertailu koskee viime vuotta, jolloin Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto olivat vielä erillisiä yliopistoja.

Tämän vuoden QS-vertailussa oli mukana tuhat yliopistoa. QS-ranking käyttää lähteinään Scopus-tietokantaa ja QS’s global surveys of academics and employers –analyysiä.

Uusina aloina QS-rankingissa mukana olivat kasvatustiede (Tampereen ylipiston sijoitus 201–250) ja materiaalitekniikka (sijat 351–400).

QS World University Rankings by Subject