Hyppää pääsisältöön

Verotutkimuksen huippuyksikkö suuntaa laajaan yhteistyöhön

Julkaistu 7.9.2022
Tampereen yliopisto
Ihmiset seuraavat luentosalissa musiikkiesitystä. Taustalla lukee FIT Verotutkimuksen huippuyksikkö.
Verotutkimuksen huippuyksikön avajaisia vietettiin 1.9.2022. Human Cell Signals -esityksen sähkökanteleen ja -sellon yhdistelmä yllätti ja ihastutti.
Verotutkimuksen huippuyksikön (FIT) avajaisissa Tampereella korostettiin verotutkimuksen mahdollisuuksia ja uuden yksikön asemaa kansainvälisellä tutkimuskentällä. Suomen Akatemian huippuyksikköohjelmassa FIT pureutuu tulevina vuosina yhteiskunnallisesti keskeisiin aiheisiin – akateemisen tutkimuksen korkeasta tasosta tinkimättä.

– Verotutkimus voi muuttaa maailmaa, sanoi huippuyksikön johtaja Kaisa Kotakorpi yksikön avajaistilaisuudessa.

Suomen Akatemian pitkä rahoituskausi (2022–2029) mahdollistaa keskittymisen yhteiskunnallisesti keskeisiin aiheisiin akateemisesta kunnianhimosta tinkimättä.

– Tampereen yliopiston, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT:n ja Helsingin yliopiston tutkimusyhteistyö tuottaa päätöksentekijöiden hyödynnettäväksi tietoa, joilla on painoarvoa myös kansainvälisessä tutkimusyhteisössä, korosti Kotakorpi.

– Suomalaiset tutkijat ovat niittäneet tunnustusta maailmalla ennenkin, mutta nyt meillä viimeinkin on keskitetty, erittäin korkeatasoinen verotutkimuksen konsortio, joka on vahvasti kytkeytynyt kansainvälisiin verkostoihin, iloitsi Tampereen yliopiston tervehdyksen tuonut rehtori Mari Walls.

Avajaisjuhlassa puhunut verojärjestelmätutkimuksen kansainvälinen tähti Joel Slemrod puolestaan haastoi FITin tutkijoita systemaattiseen analyysiin siinä, miten eri maiden sinänsä erilaisten verojärjestelmän vaikutuksia voidaan vertailla.  

‒ Mitä Yhdysvaltojen kaltainen maa voi oppia Suomelta, Slemrod kysyi.

Joel Slemrod puhuu luentosalissa ja yleisö seuraa luentoa.
Avajaisissa puhui verotutkimuksen uranuurtaja, Michiganin yliopiston professori Joel Slemrod.

FITin avajaisjuhlassa yliopistolla ja Nokia Arenan Paidiassa vietettyihin verkostoitumistilaisuuteen osallistui lähes sata vierasta.

 ̶  Uskomattoman hienoa saada saman katon alle tällainen määrä Suomen verotutkijoita ja kansainvälisiä vieraita. Kilpailun sijaan tämä asetelma luo uudenlaista synergiaa, sanoi VATT:n erikoistutkija Aliisa Koivisto

‒ Yhteistyö vahvistaa myös Tampereen yliopiston julkistalouden tiimiä. On hyvä, että tapaamisia on muuallakin kuin Helsingissä, totesi väitöskirjatutkija Sami Remes Tampereen yliopistosta.

Kaisa Kotakorpi puhuu ja taustalla näkyvät kuvat verkkosivuilta.
Huippuyksikön johtaja Kaisa Kotakorpi esitteli yksikön uudet verkkosivut.

FIT-tiimin avajaiset jatkuivat tiukasti työn merkeissä. Perjantain tutkimusseminaarissa keskusteltiin yhdeksästä ajankohtaisesta tutkimuksesta, ja päivään mahtui myös tieteellisen tukiryhmän kokous. Tästä on hyvä jatkaa.

Seminaarin osallistujia luentosalissa. Pöydällä kannettava tietokone.
Osahankkeiden johtajat Jukka Pirttilä Helsingin yliopistosta (edessä vas.), Jarkko Harju Tampereen yliopistosta (edessä oik.) ja VATT:n Tuomas Kosonen (takana vas.) osallistuivat akateemiseen tutkimusseminaariin.

Lue lisää Verotutkimuksen huippuyksikön uusilta sivuilta osoitteessa: www.verotutkimus.fi ja seuraa meitä Twitterissä @verotutkimus.


Teksti: Marjukka Hourunranta
Kuvat: Jonne Renvall