Hyppää pääsisältöön

Veera Koskue pitchasi 3MT-kilpailun voittoon kiertotaloustutkimuksella

Julkaistu 27.1.2021
Tampereen yliopisto
Tampereen 3MT-kilpailun finalistit Andrei Tregubov, Mary Nurminen, Alma Yrjänäinen, Heidi Tuorila ja Veera Koskue. Edessä kilpailun juontaja Annina Lattu.
Väitöskirjatutkija Veera Koskue Tampereen yliopistosta voitti kansainvälisen Three Minute Thesis (3MT) -osakilpailun Tampereella. Koskue kiteytti jätevesien ravinteiden kierrättämistä lannoitteiksi käsittelevän tutkimuksensa ansiokkaasti kolmeen minuuttiin.

3MT-finaalissa viisi Tampereen yliopiston väitöskirjatutkijaa esitteli tutkimuksensa laajalle yleisölle. Tuomariston voittajaksi valitsema Veera Koskue oli myös yleisön suosikki. Koskue tekee väitöskirjaansa bio- ja kiertotalouden tutkimusryhmässä Tampereen yliopistossa.

Veera Koskue piti kilpailua kovatasoisena ja oli iloisen yllättynyt voitostaan. Hän uskoo, että voitto tunnetussa ja arvostetussa kilpailussa on hyödyksi tutkijan uralle.

– Olen myös väitöstyöni aikana koko ajan kiinnostunut enemmän ja enemmän tehokkaasta tiedeviestinnästä, joten kilpailu tarjosi erinomaista harjoitusta ja kokemusta sen suhteen, hän sanoo.

Finalisteja valmentaneen Tampereen yliopiston tutkijakoulutuksen ja viestinnän asiantuntija Ira Virtasen mielestä kaikki finalistit onnistuivat herättämään kuulijoiden mielenkiinnon ja havainnollistivat ymmärrettävästi tutkimustensa monimutkaisia sisältöjä myös sanattomalla viestinnällään.

– Puheet oli kohdennettu huolellisesti eli käsitevalinnat ja esimerkit oli valittu ihmisten arjesta. Voittaja Veera Koskue onnistui tuomaan puheeseensa rytmiä tahdikkaalla kepeydellä ja viestimään selkeästi katsojalle hänen tutkimuksensa motiivit ja ratkaisut, analysoi Virtanen.

Kovatasoinen ja suosittu 3MT-kilpailu saa jatkoa Tampereella

Tampereen osakilpailun suosio ja taso yllätti järjestäjät myönteisesti. Jatkoa lienee luvassa myös ensi vuonna.

– Myös tapahtumaa seuranneiden määrä ylitti odotuksemme. Tapahtumalle on selvästi tilausta väitöskirjatutkijoiden keskuudessa ja kilpailuun osallistuminen tukee heidän kasvamistaan tieteentekijöinä. Tapahtuma toi myös tervetullutta englanninkielistä sisältöä Tieteen päiville, toteaa kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Tampereen yliopistosta.

– Tieteen yleistajuistaminen on äärimmäisen hyödyllistä meille kaikille. Tieteentekijöitä se auttaa kirkastamaan, mikä omassa monimutkaisessa aiheessa on olennaista ja kiinnostavaa eri yleisöille. Kuuntelijoille tieteen kysymykset ja tulokset antavat tukea, innoitusta ja ratkaisuja, lisää Ira Virtanen.

– 3MT-kilpailun kiistaton voittaja on tiede, sillä meillä on valtavan sitoutuneita ja taitavia väitöskirjatutkijoita, hän kiteyttää.

Koskuen tutkimus jätevesien ravinteiden kierrättämisestä lannoitteiksi tukee kestävää kehitystä

Veera Koskuen tutkimuksen päätavoitteena on kierrättää yhdyskuntien jätevesiin päätyviä arvokkaita ravinteita, kuten typpeä, takaisin maatalouteen lannoitekäyttöön turvallisesti ja tehokkaasti. Hänen mukaansa olisi kestävämpää, jos uusien lannoitteiden tuottamisen sijaan hyödynnettäisiin olemassa olevia lannoitteita useampaan kertaan.

– Tutkimukseni tulokset hyödyttävät suoraan maataloutta, jossa osa teollisesti tuotetuista lannoitteista voidaan korvata kotimaisilla kierrätetyillä lannoitteilla, mikä lisää myös maatalouden omavaraisuutta. Hyötyä tulee potentiaalisesti myös jätevedenpuhdistuslaitoksille, kun niiden energiankulutus ja tarve kemikaalilisäyksille vähenevät, Veera Koskue selvittää.

Veera Koskue: What you flush down the toilet might feed you in the future (Three Minute Thesis, Tampere 2021)

Koskuen tavoitteena on saada väitöskirjansa valmiiksi vuoden 2021 loppuun mennessä. Tutkimusyhteistyötä hän tekee australialaisen Queenslandin yliopiston kanssa. Tutkimusta rahoittavat Maj ja Tor Nesslingin Säätiö sekä Tampereen yliopiston tohtorikoulurahoitus.

Seuraavaksi Veera Koskuen matka jatkuu virtuaalisesti pidettävään kansainväliseen Southern African-Nordic Centren (SANORD) 3MT-loppukilpailuun Norjan Bergeniin syyskuussa 2021.

3MT-finaali kisattiin osana Tampereen yliopiston järjestämää Tieteen päivät -tapahtumaa.

Lisätietoja

Veera Koskue
veera.koskue [at] tuni.fi

Kaisa Kurki
puh. 040 190 1531

kaisa.kurki [at] tuni.fi

Ira Virtanen
puh. 050 330 7193
ira.virtanen [at] tuni.fi


Teksti: Anna Aatinen
Kuva: Jonne Renvall