Hyppää pääsisältöön

Varhaiskasvatuksen johtajien ensimmäiset mentorit kentälle

Julkaistu 23.5.2019
Tampereen yliopisto
päiväkotilasten reppuja päiväkodin naulakossa
Kaikkiaan 21 varhaiskasvatuksen johtajaa Tampereen seudulta on kouluttautunut toimimaan aloittavien varhaiskasvatusjohtajien mentoreina. Tampereen yliopistossa järjestetty koulutus oli ensimmäinen lajissaan varhaiskasvatuksessa.

- Tarkoitus on tukea varhaiskasvatusjohtajana aloittavien työuran aloitusta ja ammatillista kehittymistä sekä vahvistaa johtajan ammatillista osaamista ja työidentiteettiä, kertoo koulutuksen hankepäällikkö Päivi Kupila Tampereen yliopistosta.

- Mentorointi voi olla tarpeellista myös työuran muissa vaiheissa, jolloin siihen on annettava mahdollisuus.

Koulutusta järjestämässä on ollut myös Tampereen seudun varhaiskasvatuksen kumppanuusverkosto, jossa ovat mukana Tampereen, Kangasalan, Ylöjärven, Pirkkalan, Nokian ja Lempäälän varhaiskasvatusorganisaatiot ja päiväkotien henkilöstö.

Yksi koulutukseen osallistuneista on tamperelainen päiväkodin johtaja Marika Pihkanen. Hänen vastuullaan on neljä päiväkotia ja kaksi esiopetuksen yksikköä.

- Sain koulutuksesta hyvin paljon omaan työhöni ja esimiehisyyteeni: välineitä ja menetelmiä, esimerkiksi palaverikäytäntöihin ja ihmisten kohtaamiseen.

Pihkanen työskenteli kevään ajan parinsa kanssa uransa alussa olevien päiväkodin johtajien mentorina. Hän kertoo, että kolme keskeistä aihepiiriä, joista mentoroitavat halusivat keskustella olivat muutosjohtaminen, työhyvinvointi ja työn kuormittavuus

- Aktorit kokivat, että tärkeintä oli kollegiaalinen tuki ja vertaistuki.

- Mentoroinnin merkitys työelämän aloitusvaiheessa on osoitettu yleisesti, mutta varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä mentorointi ei ole vielä vakiintunut eikä johtajan tehtävissä aloittavaa ole juurikaan tuettu, Päivi Kupila toteaa.

Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista opettajankoulutuksen kehittämis- ja kärkihankkeista. Tampereen yliopistossa vuosina 2017 – 2020 tehtävässä tutkimuksessa kehitetään malli ammatillisen kehittymisen tukemiseen.

Koulutuksen ensimmäisessä kokonaisuudessa keskityttiin opiskelijoiden työssäoppimisen ohjaukseen ja aloittavien lastentarhanopettajien mentorointiin. Mukana oli yli 40 lastentarhanopettajaa yli 60 pirkanmaalaisesta päiväkodista.

Valmistuvat mentorit juhlivat perjantaina 24.5. klo 14 alkaen Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa, Linna-rakennuksen luentosalissa K103, Kalevantie 5.

Lisätietoja:
Varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Päivi Kupila,
050 318 6970, paivi.kupila [at] tuni.fi


TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 23.5.2019