Tiedote

Valtiovarainministeriö valmistelee Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, asiantuntijaryhmään vahva edustus Tampereen korkeakouluyhteisöstä

Suomen kestävän kasvun ohjelma
Ministeri Matti Vanhasen johtama ministerityöryhmä on kutsunut tuekseen riippumattoman asiantuntijaryhmän. Asiantuntijaryhmään kuuluu vaikuttajia elinkeinoelämän, tutkimuksen ja korkeakoulutuksen aloilta. Ammattikorkeakouluja ryhmässä edustaa Tampereen ammattikorkeakoulun rehtori, YTT Tapio Kujala.

Asiantuntijaryhmän tehtävä on tukea ja sparrata ministerityöryhmän valmistelua tuomalla omilta aloiltaan asiantuntemusta ja tutkimustietoa ohjelmaan laadintaan. Työ kestää ensi vaiheessa huhtikuun loppuun asti eli siihen asti, kun Suomi lähettää ohjelmansa EU:n komissiolle.

Asiantuntijaryhmä kokoontui ensimmäisen kerran 3. maaliskuuta.

– Suomelle on välttämätöntä valita ja arvioida vaikuttavia kokonaisuuksia, jotka uudistavat yhteiskuntaamme riittävästi sekä luovat kilpailukykyä koronan jälkeisessä maailmassa, toteaa rehtori Kujala.

– Ohjelman sisältökokonaisuuksissa TAMKilla on vahvaa osaamista erityisesti vihreässä siirtymässä, digitalisaatiossa sekä sote-palveluissa.

Asiantuntijatyöryhmän työ on valmistelevaa. Suomen esitys EU:lle tulee julkiseksi 15. maaliskuuta.

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kasvua vauhdittamalla investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Ohjelman neljä painopistettä ovat: Vihreä siirtymä, Digitalisaatio, Työllisyys ja osaaminen, Sosiaali- ja terveyspalvelut. Lisätietoa ohjelman kuvauksessa Kestävä kasvu - Valtiovarainministeriö (vm.fi).

Uusimmat uutiset kategoriassa Tiedote

Uusimmat uutiset