Hyppää pääsisältöön

Väitös: Palveleva johtajuus varhaiskasvatuksessa – vastuuttamista, voimaannuttamista ja suunnan näyttämistä

SijaintiKampusranta 9 B, Seinäjoki
Seinäjoen yliopistokeskus, Frami B -talon auditorio 2
Ajankohta8.6.2019 9.00–13.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Kirsi Rytkönen
Yhteiskunnallinen keskustelu johtajuudesta eettisenä ja epäitsekkäänä palvelutehtävänä on vahvistunut. Palveleva johtajuus on ihmislähtöistä johtajuutta, jossa johtajalla on vilpitön halu palvella työntekijää perustehtävän toteuttamisessa sekä työntekijän kehityksessä ja kasvussa. Palveleva johtaja asettaa johdettavien edun johtajan oman edun edelle.

Kirsi Rytkösen väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että varhaiskasvatuksessa esiintyi palvelevaa johtajuutta. Eniten korostuivat johtajan kyky voimaannuttaa ja vastuuttaa työntekijöitä sekä osoittaa varhaiskasvatuksen perustehtävästä nousevan vision mukaista suuntaa.

Rytkönen havaitsi tutkimuksessaan, että varhaiskasvatuksessa korostui ihmisten johtamisen kulttuuri sekä työyhteisön päivittäiset asiat, kuten suunnittelu ja organisointi. Päiväkodeissa näyttäytyi vahvimmin pedagoginen johtajuus. Poliittiset päättäjät sen sijaan tähdensivät tuloksellisuutta ja taloudellisuutta.

Rytkösen väitöskirja on työelämälähtöinen ja työelämää palveleva toimintatutkimus, jonka tavoitteena oli selvittää palvelevan johtajuuden toteutumista ja kehittymisprosessia kunnallisen varhaiskasvatuksen organisaatiossa. Tutkimus- ja kehittämishankkeeseen osallistui 36 henkilöä: sivistyslautakunnan poliittiset päättäjät, varhaiskasvatuksen eri johtamistasojen johtajat sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö. Tutkimusaineisto muodostui ryhmähaastatteluista sekä johtajien reflektiivisistä kirjoituksista. Lisäksi 142:lle varhaiskasvatuksen työntekijälle tehtiin kolme kyselyä tutkimusprosessin eri vaiheissa.

Palvelevan johtajuuden rakentuminen vaatii väitöstutkimuksen mukaan aikaa, ajattelua ja osallisuutta.

- Uutta johtamiskulttuuria ei voida tuoda valmiina mallina työyhteisöön, Rytkönen korostaa.

- Palvelevan johtamiskulttuurin rakentuminen on koko organisaation ajattelutavan ja rakenteiden asteittainen ja pysyvä muutos. Se ei ole nopea tehostamistoimi tai johtajuuden ohimenevä muoti-ilmiö. Se on koko työyhteisön yhteinen ja jatkuva matka.

Johtamisella on keskeinen merkitys toimintakulttuuriin ja laadukkaaseen pedagogiikkaan. Palveleva toimintakulttuuri, jossa työyhteisön jäsenet kohtaavat toisensa arvostavasti sekä auttavat ja tukevat toisiaan, välittyy mallina lapsille. Rytkösen mukaan palveleva johtajuus soveltuu hyvin varhaiskasvatuksen johtamiseen. Kun henkilöstö voi hyvin, myös lasten on hyvä olla.

Kirsi Rytkönen on kotoisin Lappajärveltä ja asuu Seinäjoella. Hän on työskennellyt muun muassa Lapuan kaupungin varhaiskasvatuspäällikkönä sekä kouluttajana. Nykyisin hän toimii Kokkolan kaupungin henkilöstön kehittämispäällikkönä.

Sosionomi (YAMK) Kirsi Rytkösen kasvatustieteiden alaan kuuluva väitöskirja Palveleva johtajuus varhaiskasvatuksessa tarkastetaan julkisesti lauantaina 8.6.2019 klo 12.00 Seinäjoen yliopistokeskuksessa, Frami B-talon auditoriossa 2, Kampusranta 9 B, Seinäjoki. Vastaväittäjänä on professori Lasse Lipponen Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori emerita Eeva Hujala.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1116-2

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 27.5.2019

Kuva: Anni Kokko