Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja Marikki Arnkilin dialogista opettamista tarkasteleva väitöskirja esittää, että oppilasryhmien moninaisuus voikin itse asiassa olla avain todelliseen kohtaamiseen ja syvälliseen oppimiseen.
Arnkil tutkii, millä ehdoin opettaja voi toimia dialogisena auktoriteettina. Hän tarkastelee dialogia ja dialogisuutta yhteisenä merkitysten luomisena, kohtaamisena ja maailmassa olemisen tapana.
Hän on kerännyt tutkimusaineistonsa osallistuvana havainnoijana italialaisesta peruskoulusta vuosina 2012–2015. Italialaiset koulut noudattavat inkluusiota: kaikki oppilaat opiskelevat yhdessä, ilman jakoa yleisopetuksen luokkiin ja erityisryhmiin.
Arnkilin tutkimassa koulussa on kehitetty nk. keskustelevaa didaktiikkaa vastaukseksi inkluusion haasteisiin. Tämän opetustavan mukaan opettajat oppivat lapsilta vähintään yhtä paljon kuin lapset opettajilta – ja usein enemmänkin. Koska emme dialogifilosofian näkökulmasta voi koskaan täysin tuntea ja ymmärtää Toista, on meidän kysyttävä ja kuunneltava vilpittömin mielin. Tähän kohtaamiseen keskusteleva didaktiikka perustuu, ja sen mahdollistaa nimenomaan oppilasryhmien moninaisuus. Ainutlaatuisten lasten ainutlaatuiset näkökulmat rikastuttavat koko ryhmän yhteistä ajattelua ja oppimista, ja niihin vastaamalla opettaja rakentaa hyvinvointia ja huolenpitoa.
Tutkimuksessaan Arnkil analysoi kahta neljännen luokan oppituntikeskustelua. Hän eritteli opettajan tapoja vastata lapsille ja niitä reunaehtoja, joiden puitteissa dialogiselle kohtaamiselle avautui tila. Tutkimuksen mukaan dialogisuuden reunaehtojen rakennusosia ovat aika, säännöt, puhetapa, elekieli, kiinnostus, äänenkäyttö ja lasten tarpeisiin vastaaminen. Reunaehtojen täyttyessä opettaja voi auttaa dialogia syntymään tavoillaan ohjata eli moderoida keskustelua.
Tutkimustulokset sisältävät näennäisen ristiriidan: toimiakseen dialogisena auktoriteettina, opettajan on kyettävä sekä huolehtimaan dialogisen raamin rakentamisesta että antamaan vapaus lasten ainutlaatuisille ajatuksille. Jos dialoginen raami luodaan demokraattisesti ja lasten tarpeista lähtien, ovat tilanteet oppitunneilla avoimia dialogille, kohtaamiselle.
Dialogisuuden reunaehdot eivät kuitenkaan yksin takaa dialogin syntymistä: oleellista on keskustelun taitava moderointi, joka sisältää tilanteen mukaan vaihtelevan asemoitumisen. Dialoginen opettaja ei toimi ”paremmin tietäjänä” vaan ohjaa lapsia ajattelemaan yhdessä. Hän ei myöskään jätä lapsia ajattelemaan yksin, mikä on riskinä liiallisessa lapsilähtöisessä näkökulmassa. Hän toimii ajatteluprosessissa yhdessä lasten kanssa, heitä kiinnostuneena kuunnellen – samalla selkeät rajat asettaen ja tasa-arvosta huolehtien.
Arnkilin tutkimus osoittaa, että dialogiset kohtaamiset ja syvällinen oppiminen ovat mahdollisia ryhmässä, jossa on kaikenlaisista lähtökohdista tulevia lapsia, ja että itse asiassa moninaisuus vaikuttaa olevan avaintekijänä dialogisten suhteiden luomisessa. Väitöskirjassaan Arnkil avaa ja käsitteellistää niitä reunaehtoja ja keskustelun moderoimisen tapoja, joihin systemaattisesti nojautumalla opettaja voi käytännössä toimia dialogisena auktoriteettina.
KM, luokanopettaja Marikki Arnkil asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Tällä hetkellä hän suunnittelee ja kehittää opetustapaa, joka perustuu dialogisuuteen, ekososiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja ulkona koulun tiloista opiskeluun.
KM, luokanopettaja Marikki Arnkilin kasvatustieteiden alaan kuuluva väitöskirja ”Mehän opimme enemmän kuin lapset” Opettaja dialogisena auktoriteettina tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa lauantaina 18.5.2019 kello 12 Päätalon luentosalissa D11, Kalevantie 4. Vastaväittäjänä toimii professori emeritus Jaakko Seikkula Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena on professori Veli-Matti Värri kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta.
Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1024-0
Väittelijän yhteystiedot:
Marikki Arnkil, marikki.arnkil [at] tuni.fi
Kuva: Taru Arnkil
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 6.5.2019