Hyppää pääsisältöön

Väitös: Masennus ja rikekäyttäytyminen yhteydessä varhaiseen yhdyntäelämän aloittamiseen

Tampereen yliopisto
Paikkakunta Tampere
26.4.2019 9.00–13.00
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Nuorten varhaisen ja riskejä ottavan seksuaalikäyttäytymisen yhteyksiä masennukseen, rikekäyttäytymiseen ja perhetekijöihin on selvitetty Tampereen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.

Aiempi tutkimus on käsitellyt nuorten seksuaalikäyttäytymistä muun muassa suhteessa mielenterveyden häiriöihin, vanhempien vaikutukseen, päihteiden ja alkoholin käyttöön, mutta suurin osa on jättänyt huomiotta näiden keskinäiset yhteydet. Monet aiemmat tutkimukset on tehty kliinisillä aineistoilla, kun taas tämän väitöstutkimuksen aineistona oli suomalainen Kouluterveyskysely vuosilta 2010 - 2011. Tähän koululuokissa itse täytettävään lomakekyselyyn oli vastannut 186 632 nuorta (50.4 prosenttia tyttöjä).

Väitöskirjatutkimuksen päätulos oli, että masennus ja rikekäyttäytyminen olivat itsenäisesti yhteydessä nuoruusikäisten seksuaalikäyttäytymiseen myös silloin, kun vanhemmuus- ja perhetekijät analysoitiin yhtäaikaisesti. Masennus oli yhteydessä yhdynnän kokemiseen varhais- ja keskinuoruusiässä. Yhteys oli voimakkain nuorimmassa ikäryhmässä, ja heikkeni asteittain jälkinuoruusikää kohden kääntyen jopa päinvastaiseksi 19-vuotiailla pojilla. Masennus oli yhteydessä riskejä ottavaan seksuaalikäyttäytymiseen läpi nuoruusiän niin tytöillä kuin pojilla. Rikekäyttäytyminen oli yhteydessä sekä yhdynnän kokemiseen että riskejä ottavaan seksuaalikäyttäytymiseen niin tytöillä kuin pojilla läpi nuoruusiän.

Vähäinen vanhempien osallisuus nuoren elämässä sekä vanhempien matala koulutustaso oli yhteydessä yhdynnän kokemiseen ja lukuisiin yhdyntäkumppaneihin varhais- ja keskinuoruusikäisillä. Merkitsevimmäksi tutkituista perhetekijöistä osoittautui kahden vanhemman perheessä asuminen, jolla oli selkein käänteinen yhteys yhdynnän kokemiseen sekä lukuisiin yhdyntäkumppaneihin läpi nuoruusiän.

- Väestötasolla nähdään, että nuoruusikäiset, jotka ovat aloittaneet yhdyntäelämän varhain, kärsivät vertaisiaan enemmän niin internalisoivista kuin eksternalisoivista mielenterveyden häiriöistä, sanoo tutkimuksen tehnyt Hanna Savioja.

- Työskenneltäessä nuoruusikäisten kanssa on tärkeää kartoittaa seksuaaliterveyttä ja -käyttäytymistä kiinnittäen erityistä huomiota masentuneisiin ja käytösongelmista kärsiviin sekä näin ennaltaehkäistä mahdollista riskikäyttäytymistä.

Lääketieteen lisensiaatti Hanna Saviojan nuorisopsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja Sexual behavior in adolescence: The role of depression, delinquency, and family-related factors tarkastetaan 26. huhtikuuta Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on dosentti Osmo Kontula Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimii professori Riittakerttu Kaltiala-Heino.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1018-9