Hyppää pääsisältöön

Väitös: Ammattikorkeakoulutuksen ja työelämän yhteistyö kehittää osallistujien ammatillista osaamista

Tampereen yliopisto
PaikkakuntaKalevantie 5, Tampere
Linnan auditorio K103
11.5.2019 9.00–13.00
Kielienglanti
PääsymaksuMaksuton tapahtuma
Eeva Kuoppala
Koulutuksen ja työelämän välinen yhteistyö on tiiviimpää ja moninaisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Tampereen yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa testattiin yhtä työelämäpedagogiikan mallia laajassa alueellisessa toimijaverkostossa.

Filosofian maisteri Eeva Kuoppalan väitöskirja keskittyy ammattikorkeakoulun ja työelämän välisen yhteistyön kehittämiseen. Tutkimuksen laadullinen kenttäaineisto on kerätty ammattikorkeakoulun ja teatterin strategisesta kumppanuudesta syntyneen kulttuuritapahtuman tuottamisprosessista. Prosessiin osallistui alueellisten toimijoiden verkosto.

Tutkimus osoitti, että kulttuuritapahtuman suunnittelu- ja tuotantoprosessi tarjosi työelämäpedagogiikan mallille kiinnostavan testialustan, vaikka yhteistyön kohde ja työnjako olivat lähtökohtaisesti epäselviä. Kriittisin kysymys liittyy siihen, kuinka mallin toteutus edistää yhtäläisesti opiskelijoiden, opettajien ja työelämäkumppaneiden oppimismahdollisuuksia.

Ammatillinen korkea-asteen koulutus kantaa edelleen päävastuun oppimisesta. Johtavan roolin ottaminen alueellisissa työelämäverkostoissa vaatii kuitenkin opettajilta uutta osaamista. Käytännön ja teorian välisen kahtiajaon ylittäminen vaatii työelämäpedagogisten mallien hallintaa.

- Malleissa opiskelijat, opettajat ja työelämäkumppanit rakentavat toiminnan kohdetta oppimisen kautta, Kuoppala toteaa.

Tapahtuman suunnitteluun osallistui edustajia 11:sta Mikkelin alueen organisaatiosta. Mukana oli sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoita. Tapahtuman suunnittelu ja tuotantoprosessi toimivat ammattikorkeakoulun opiskelijoiden oppimisympäristönä.

Oppimisprosessi rakentui kulttuurituotannon koulutuksen työelämäpedagogiikan mallin mukaisesti. Malli koostui lähiopetuksesta, työelämään kytkeytyvistä oppimistehtävistä sekä niitä ohjaavista oppimisklinikoista, joilla teoreettisen tiedon ja käytännön yhteyttä pyrittiin tiivistämään.

- Tutkimukseni osoitti, että AMK:n ja teatterin välinen strateginen kumppanuus eteni kulttuuritapahtuman suunnitteluprosessin aikana neljän eri vaiheen kautta. Vaiheet voitiin luonnehtia kriittisten tapahtumien, yhteistyön kohteen ja kehitysristiriitojen avulla, Kuoppala toteaa.

Tulokset osoittivat myös, että strateginen kumppanuus on tehokas väline pitkäjänteiseen toimintojen kehittämiseen, mutta saattaa vaikeuttaa muiden osallistujien sitoutumista yhteistyöhön.

Onnistuneen yhteistyön taustalla keskeisenä elementtinä on toimijoiden sitoutuminen. Tutkimus osoitti, että heikko sitoutuminen esti toimijoita heittäytymästä prosessiin, jossa toimija ja yhteistyön kohde muokkaavat toisiansa luoden oppimista.

- Lähtöasenne, jossa osallistuja toteaa olevansa ”vain kuulolla” näytti tutkimuksessa estävän osallistujan lopullisen sitoutumisen prosessiin, Kuoppala kertoo.

Kuoppala korostaakin, että sitoutumisen edistämiseksi yhteistyöprosessien vetäjillä tulisi olla valmiuksia käsitellä kaikkien osapuolten motiiveja ja orientaatiota yhteistyöhön.

Eeva Kuoppala on syntynyt Sotkamossa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sotkamon lukiosta 1993 ja valmistui Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi 1998. Kuoppala oli 2010 - 2012 tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Center for Research of Activity, Development and Learning -tohtorikoulussa. Hän työskentelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa opetuksen hallintojohtajana.

Filosofian maisteri Eeva Kuoppalan kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja The cultural event as a test bench of work-based pedagogy in vocational higher education - A study of strategic partnership, commitment, and expansive learning in a regional network tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa lauantaina 11.5.2019 klo 12, Linna-rakennuksen auditoriossa K103, Kalevantie 5. Vastaväittäjänä on professori May-Britt Postholm, Norwegian University of Science and Technology. Kustoksena toimii apulaisprofessori Hanna Toiviainen. Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Väitöskirjaan voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1061-5

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 23.4.2019

Kuva: Anna-Katri Hänninen