Hyppää pääsisältöön

Uutuuskirja tarjoaa tutkittua tietoa tarkastuksen ja valvonnan ajankohtaisista kysymyksistä

Julkaistu 8.11.2019
Tampereen korkeakouluyhteisö
tup_kirja.jpg
Tilintarkastusalaa ovat viime vuosina haastaneet siihen kohdistuvat sääntelymuutokset ja laadunvalvonnan kiristyminen. Lisäksi palvelujen ulkoistaminen ja yhtiöittäminen ovat yleistyneet julkisella sektorilla. Tämä kehitys on asettanut konkreettisia uusia vaatimuksia ulkoisiin toimittajiin ja palvelujen tuottajiin kohdistuvalle omistajaohjaukselle, valvonnalle ja arvioinnille.

Kokoomateos Talous, sääntely, ohjaus – tarkastuksen ja valvonnan ajankohtaiskysymyksiä koostuu yhdestätoista artikkelista. Monitieteisen otteen ansiosta se muodostaa kattavan kokonaisuuden aiheesta. Artikkelit käsittelevät muun muassa yhtiöjärjestyksen tarkastamista, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tuloksellisuutta ja laatua, sekä epävarmojen veropositioiden merkitystä. Lisäksi tarkastelussa ovat standardoidun kielen eli XBRL:n käyttöönotto tilinpäätösraportoinnissa, kuntien riskienhallinta ja omistajaohjaus julkisella sektorilla. Teos soveltuu esimerkiksi tilintarkastuksen ja arvioinnin ammattilaisille, opiskelijoille ja tutkijoille.

Kirjan ovat toimittaneet Lili-Anne Kihn, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen, Jaakko Rönkkö ja Jani Wacker Tampereen yliopistosta. Teos jatkaa joka toinen vuosi järjestettävän Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposiumin teemoihin keskittyvien kirjojen sarjaa.

Tampere University Pressin kustantama e-kirja on avoimesti saatavilla Trepo-julkaisuarkistossa. Se julkaistaan myös kansainvälisessä OAPEN Library -portaalissa sekä Directory of Open Access Books -palvelussa.

Lili-Anne Kihn, Lasse Oulasvirta, Janne Ruohonen, Jaakko Rönkkö ja Jani Wacker (toim.) Talous, sääntely, ohjaus – tarkastuksen ja valvonnan ajankohtaiskysymyksiä. Tampere University Press, 2019. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-359-004-5

Lisätietoja kirjan toimittajilta:

Lasse Oulasvirta, lasse.oulasvirta [at] tuni.fi (lasse[dot]oulasvirta[at]tuni[dot]fi) ; puh. 050 318 6017

Lili-Anne Kihn, lili.kihn [at] tuni.fi (lili[dot]kihn[at]tuni[dot]fi) ; puh. 050 318 5984
 

Lisätietoja Tampere University Pressin julkaisutoiminnasta:

tup [at] tuni.fi (tup[at]tuni[dot]fi)
Tampere University Press