Hyppää pääsisältöön

Uusi ulkomaalaistaustaisten osaajien koulutus hyödyttää myös yrityksiä

Julkaistu 2.12.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kaksi naista hymyilevät kameralle
Johanna Koivulampi-Howard Tampereen ammattikorkeakoulusta ja Kati Lammi TE-toimistosta tekevät tiivistä yhteistyötä auttaakseen pirkanmaalaisia yrityksiä työllistämään Suomessa jo olevia ulkomaalaistaustaisia osaajia.
Yrityksissä on työvoimapulaa, mutta samalla moni ulkomaalaistaustainen osaaja on työtön tai vailla osaamistaan vastaavaa työtä. Työnantajilla on usein korkea kynnys rekrytoida ensimmäinen ulkomaalaistaustainen henkilö, mikä voi johtua esimerkiksi epätietoisuudesta, kiireestä tai resurssien puutteesta. Tampereen ammattikorkeakoulun uudessa Talent Traction: Co-creating Multicultural Workplace -koulutuksessa ulkomaalaistaustaisille osaajille tarjotaan monipuolinen työelämälähtöinen koulutus, josta yritykset saavat opiskelijan avulla tarvittavaa tietoa kehitysmahdollisuuksistaan.

Asiakkuuspäällikkö Johanna Koivulampi-Howard kertoo, että kyseessä on seitsemän kuukautta kestävä koulutus. Se sisältää lähi- ja etäopiskelua sekä yrityksissä tehtävän kehittämisprojektin, joka on räätälöity yrityksen tarpeet ja resurssit huomioiden. Koulutukseen valituilla opiskelijoilla korkeakoulututkinnot eri aloilta ja monipuolista tietotaitoa.

Kyseessä on täysin uusi konsepti ja työvoimakoulutus Proakatemian kanssa. Proakatemian yrittäjähenkinen ja valmentava ote antaa opiskelijoille työkaluja esimerkiksi palvelumuotoiluun, fasilitointiin ja dialogisuuteen, Koivulampi-Howard jatkaa.

Myös suomen kielen opetusta sisältyy koulutukseen. Opetus muotoillaan huomioiden opiskelijan lähtötaso ja työelämässä tarvittavat sanastot.

Opiskelijat toimivat mukaan lähtevien yritysten kehittäjinä toimeksiantotehtävällä ja yritys saa uutta tietoa toiminnastaan heidän avullaan. Yrityksille osallistuminen on täysin maksutonta.

Yritykset saavat tilanneanalyysin, toimenpidesuunnitelman ja lisäksi opiskelijat tekevät tarvittavia kehittämistoimenpiteitä yrityksissä. Opiskelijat keskittyvät esimerkiksi työnantajaimagoon, rekrytointeihin, työsuhdeasioihin, perehdytykseen, työyhteisöön tai käännöstarpeisiin. Yrityksen kehittäjinä toimivat opiskelijat saavat hyödyntää TAMKin kouluttajien asiantuntijuutta matkan varrella, TE-toimiston yritys- ja koulutuspalveluiden asiantuntija Kati Lammi lisää.

Uusi koulutus on suunniteltu yhdessä TE-toimiston kanssa ja yhteistyössä on lisäksi mukana Tampereen kaupunki, ELY-keskus, Business Finland ja Tampereen kauppakamari.

Rekrytointipalvelutarjonnassa oleva aukko antoi sysäyksen täysin uudentyyppiselle koulutukselle

Vaikka työnantajille on tarjolla kansainväliseen rekrytointiin liittyviä palveluja, on palvelutarjonnassa kuitenkin selkeä aukko. Suurin osa palveluista kohdistuu siihen vaiheeseen, jossa työnantaja on jo päättänyt rekrytoida ulkomaalaistaustaisen osaajan. Tähän haluttiin saada muutos ja tarjota konkreettista tukea sellaisille yrityksille, joilla ei ole vielä kokemusta ulkomaalaistaustaisen osaajan palkkaamisesta.

Toivomme erityisesti, että sellaiset yritykset Pirkanmaan alueelta lähtisivät mukaan, joilla ei ole vielä kokemusta ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä ja joilla on osaajapulaa. Uskomme, että sellaiset yritykset hyötyvät tästä eniten. Uusia yrityksiä mahtuu vielä mukaan, Lammi täydentää.

Koivulampi-Howard sekä Lammi ovat molemmat sitä mieltä, että uudentyyppisellä koulutuksella on vaikutuksia myös Pirkanmaan elinkeinoelämään.

Tämän koulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on merkittävä. Yrityksiin saadaan lisää innovatiivisuutta ja kilpailukykyä ja siten koko Pirkanmaan liike-elämä kehittyy ja kansainvälistyy. Koulutus mahdollistaa opiskelijoille useita eri urapolkuja ja heidän työllisyytensä paranee. Koulutus tarjoaa siis monipuolista hyötyä, Koivulampi-Howard summaa.

 

Tutustu koulutukseen täällä: https://www.tuni.fi/en/study-with-us/talent-traction-co-creating-multicultural-workplace-702878

 

Lisätietoja:

Johanna Koivulampi-Howard, Asiakkuuspäällikkö, Tampereen ammattikorkeakoulu, johanna.koivulampi-howard [at] tuni.fi (johanna[dot]koivulampi-howard[at]tuni[dot]fi)

Kati Lammi, Yritys- ja koulutuspalveluiden asiantuntija, Pirkanmaan TE-toimisto, kati.lammi [at] te-toimisto.fi (kati[dot]lammi[at]te-toimisto[dot]fi)

 

 

Teksti: Riikka Mölkänen

Kuva: Heini Pääkkönen

 

Tilaamalla TAMKin uutiskirjeen saat ajankohtaista tietoa uutisistamme, hankkeistamme ja tapahtumistamme! (anpdm.com)