Hyppää pääsisältöön

Uusi johtaja visioi Tampereen työelämän tutkimukselle kansainvälistä asemaa

Julkaistu 3.2.2021
Tampereen yliopisto
Anne Mäkikangas
Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen uusi johtaja Anne Mäkikangas haluaa tehdä keskuksesta kansainvälisesti tunnetun ja entistä monitieteisemmän.

– Rohkea pitkän ajan visio on se, että Tampereen työelämän tutkimuskeskus olisi kansainvälisesti tunnistettu ja Suomen johtava työelämän alan tutkimuksen tuottaja. Tähän on vielä matkaa, mutta kollektiivisessa monitieteisessä osaamisessa on pitkälle kantavaa voimaa, Mäkikangas sanoo.

Anne Mäkikangas aloitti helmikuun alussa 2021 työelämätutkimuksen tenure track -professorina ja Työelämän tutkimuskeskuksen johtajana.

Mäkikankaan mukaan työelämän tutkimuksen tulee olla lähtökohtaisesti monitieteistä, sillä vain yhden tieteenalan näkökulma jäisi vaillinaiseksi. Tampereen työelämän tutkimuskeskus tarjoaakin Mäkikankaan mukaan hyvät edellytykset monialaiseen työelämän kysymysten tarkasteluun.

Mäkikankaan visiona on laajentaa tutkimuskeskuksen tieteenalapohjaa ja saada Tampereen korkeakouluyhteisön eri työelämäntutkijat mukaan keskuksen toimintaan.

– Tätä kautta keskuksella on mahdollista tehdä uusia tieteellisiä avauksia, Mäkikangas toteaa.

Työelämän tutkimuskeskuksen johtavana teemana on ollut työelämän kehittäminen. Tätä Mäkikangas haluaa jatkaa panostamalla kansainvälisesti korkeatasoiseen tutkimukseen. Sitä kautta parannetaan myös keskuksen näkyvyyttä ja merkittävyyttä työelämän tutkimuksen tuottajana sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Työstressi ja työhyvinvointi tutkimuskohteina

Anne Mäkikangas on 44-vuotias työpsykologian dosentti, joka on työskennellyt aikaisemmin 15 vuoden ajan Jyväskylän yliopistossa mm. työ- ja organisaatiopsykologian yliassistenttina ja akatemiatutkijana. Edelliset kolme vuotta hän on toiminut Tampereen yliopistossa yliopistonlehtorina.

Mäkikangas on tutkinut työstressiä ja työhyvinvointia erityisesti voimavarakeskeisestä näkökulmasta. Hänen keskeisiä tutkimusintressejään ovat olleet mm. yksilölliset voimavarat, työuupumus ja siitä toipuminen, työn imu ja sen ennustajat, ja työn kehittäminen työn tuunauksen avulla. Tällä hetkellä Mäkikangas tutkii työhyvinvointia ja sitä ylläpitäviä tekijöitä etätyön aikana johtamassaan Työsuojelurahaston rahoittamassa (2021–2022) tutkimushankkeessa Turvallisesti etänä – työhyvinvointi ja sen johtaminen etätyössä.