Koulutus

Uudet opiskelijat saapuivat – tuutorit pääsivät tositoimiin

Haalarisovitus TAMK

TAMKin iso ja innokas opiskelijatuutorijoukko on ottanut uudet opiskelijat haltuunsa elokuun puolesta välistä alkaen. Tutkinto-ohjelmien päiväopinnoissa aloitti opiskelijoita runsas 1600. Vaihto-opiskelijoita saapui TAMKiin 204 ja he edustavat 40 kansalaisuutta.

Tuutoreilla on useita tehtäviä syyslukukauden alkaessa kuin opintojen aikanakin. He ovat uusien opiskelijoiden tukena koko ensimmäisen lukuvuoden ajan.

– Meillä on nyt 130 vertaistuutoria ja heidän lisäkseen englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin on koulutettu 10 degreetuutoria. Kansainvälisille vaihto-opiskelijoille on 50 kv-tuutoria, tuutoritoiminnasta vastaava asiantuntija Satu Hiltunen opiskelijakunta Tamkosta kertoo.

Ensimmäisten päivien aikana opiskelijatuutorit kierrättävät uusia opiskelijoita TAMKin kampuksilla ja auttavat heitä tutustumaan toisiinsa ja ryhmäytymään. Päivien aikana perehdytään TAMKin käytäntöihin, tietojärjestelmiin, palveluihin sekä tutkinto-ohjelmiin.

Kintulammella
Uudet metsätalousinsinööriopiskelijat kuuntelevat päivän ohjelmaa. Kuva: Manne Viljamaa

Metsästä syntyy vaikka runoja  

Orientaatiopäivien aikana uudet metsätalousinsinööriopiskelijat kuljetettiin päiväksi metsän siimekseen Kortejärven Kintulammille. Aidossa metsäympäristössä tutustuttiin leikkimielisten rastien avulla opiskelukavereihin ja metsäympäristöön. Yhdellä rastilla opiskelijat pääsivät runoilemaan metsä-aiheisia runoja.  

 

Iina Luhtalahti
Opintojaksot vaikuttavat todella kiinnostavilta, kertoi Iina Luhtalahti, tuleva metsätalousinsinööri. Kuva: Manne Viljamaa

Rakennusarkkitehtiopiskelijoiden haalareiden väri, viininpunainen, oli käynyt selväksi keväällä lukiosta valmistuneelle, turkulaiselle Elli Vuorelle. Tampere oli houkutellut häntä opiskelukaupunkina jo pitkään.  

– TAMK on iso, ja paljon on kaikkea uutta opeteltavaa, mutta opiskelijatuutorit ovat ohjanneet hyvin meitä uusia, Vuori kertoo.

Rakennusarkkitehtiopinnot olivat Vuorelle oiva vaihtoehto, sillä hän kirjoitti lukiossa pitkän matematiikan ja on piirtänyt pienestä pitäen.   

Elli Vuori
Odotan tulevia opintoja, kertoo Elli Vuori. Kuva: Kukka-Maaria Korko

Opinnot joustavasti käyntiin Welcome weekin avulla

Kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden tukena ja turvana on 50 kv-tuutoria koko vaihtoajan. Vaihto-opiskelijoiden Welcome week järjestetään samaan aikaan kaikilla kolmella korkeakouluyhteisön kampuksella, TAMKin pääkampuksella, Keskustan kampuksella ja Hervanta-kampuksella. Welcome weekin tarkoitus on tukea kv-opiskelijaa niin, että hän pääsee joustavasti alkuun opinnoissaan.

Viikon aikana opiskelijat tutustuvat hallinnollisiin asioihin, TAMKin palveluihin ja vaihto-opiskelijoille tarjolla oleviin kursseihin. Lisäksi heille kerrotaan myös TOASin asuntoasioista, Demolasta sekä Opiskelijan Tampereesta.

 

 

Teksti: Kukka-Maaria Korko

Kuvat: Saara Lehtonen, Manne Viljamaa ja Kukka-Maaria Korko