Hyppää pääsisältöön

Uraseurantakysely TAMKista 2017 valmistuneille alkaa lokakuussa

Julkaistu 10.10.2022
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kolme henkilöä nousee portaita ylös
Kuva: Rami Hanafi
Lokakuussa käynnistyvät valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt. Kyselyssä selvitetään vuonna 2017 valmistuneiden työllistymistä ja tyytyväisyyttä omaan tutkintoon.

Tampereen ammattikorkeakoulu järjestää loka-marraskuussa uraseurantakyselyn vuonna 2017 AMK- ja YAMK-tutkinnoista valmistuneille alumneille. Kyselyissä selvitetään muun muassa valmistuneiden tyytyväisyyttä tutkintoonsa ja sitä, millaisissa tehtävissä he työskentelevät.

Kysely on osa valtakunnallista uraseurantakyselyä, jonka tuloksia opetus- ja kulttuuriministeriö käyttää arvioidessaan ammattikorkeakoulujen tuottaman koulutuksen laatua ja työelämävastaavuutta. TAMKissa kyselyn tuloksia käytetään tutkintojen ja koulutuspalvelujen kehittämisessä sekä opiskelijoiden uraohjauksessa vaikkapa esimerkkeinä työnantajista ja työtehtävistä, joihin oman alan opiskelijat ovat työllistyneet.

Järjestyksessään viides uraseurantakysely toteutetaan samaan aikaan yliopistojen kyselyn kanssa.

Kyselyn vastausvuorossa ovat vuonna 2017 valmistuneet alumnit. Alkava kysely koskee noin 1800 TAMKista valmistunutta opiskelijaa (AMK- ja YAMK-tutkinnot). Kutsu kyselyyn osallistumisesta lähtee valmistuneille 13.10.2022 ja kyselyn vastausaika päättyy 9.11.2022.

Edellisen kyselyn mukaan vuonna 2016 valmistuneista TAMKin alumneista:

  • 80 % työskentelee koulutusta vastaavalla alalla
  • 75 % oli vakituisessa työssä 5 vuotta valmistumisen jälkeen
  • 61 % työskentelee Pirkanmaalla

 

Lisätietoa TAMKin uraseurannasta:

https://www.tuni.fi/fi/palvelut-ja-yhteistyo/alumnitoiminta/uraseuranta-tamkissa

Voit katsoa uraseurannan tuloksia aiemmilta vuosilta:
 

https://vipunen.fi

https://amk-uraseuranta.turkuamk.fi/tulokset/