Hyppää pääsisältöön

Tytti Suojanen palkittiin elämäntyöstä ja kääntäjäkoulutuksen uudistamisesta

Julkaistu 17.4.2020
Tampereen yliopisto
Tytti Suojanen/ Kuva: Jonne Renvall
Yliopistonlehtori Tytti Suojanen sai vuoden 2020 Tiedon helmi -palkinnon. Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston teknisen viestinnän yliopistonlehtori Tytti Suojanen on saanut Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton tämänvuotisen Tiedon helmi -palkinnon. Suojanen palkittiin sekä elämäntyöstä että viimeaikaisesta kääntäjänkoulutuksen aktiivisesta uudistamisesta.

Tytti Suojanen on toiminut edelläkävijänä ja tuonut Suomeen uudenlaisen ammatilliseen profiloitumiseen johtavan ja työmarkkinoiden tarpeeseen hyvin vastaavan koulutuskokonaisuuden, teknisen viestinnän ohjelman, jonka rakentamisesta, kehittämisestä ja toiminnasta hän on vastannut Tampereen yliopistossa yli 20 vuoden ajan.

Suojanen on lisäksi ollut keskeinen käyttäjäkeskeisen kääntämisen opetuksen kehittäjä. Hän on vetänyt käyttäjäkeskeisen kääntämisen ja viestinnän kursseja Tampereella jo vuosikymmenen ajan, ja nykyään kurssien kohderyhmää on laajennettu myös muihin kuin kääntämisen opiskelijoihin.

Suojanen on ensimmäisenä tekijänä tuottanut alan keskeistä oppimateriaalia yhdessä Kaisa Koskisen ja Tiina Tuomisen kanssa. Vuonna 2012 julkaistu Käyttäjäkeskeinen kääntäminen on verkossa avoimesti saatavilla ja on oppimistehtävineen sellaisenaan toteutettavissa kurssina, mikä lisää materiaalin valtakunnallista vaikuttavuutta. Englanniksi vuonna 2015 julkaistu User-Centered Translation tarjoaa vastaavan kurssipaketin kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Suojasen viimeisimpänä uudistuksena on selkokielen ja palvelumuotoilun näkökulmien tuominen käyttäjäkeskeisen viestinnän opetukseen.

Palkintoperustelujen mukaan Tytti Suojanen on jatkuvasti uudistuva, inspiroituva ja inspiroiva opettaja ja tutkielmien ohjaaja, jonka opetuksessa työelämätaidot, yritysyhteistyö ja ammattimaisen toiminnan kehittäminen ovat keskiössä.

– On ilo palkita Tytti Suojanen opetusansioista, sillä hän on ollut esimerkillinen edelläkävijä koulutuksen ja työelämän välisessä yhteistyössä. Viime vuosina työelämärelevanssista on tullut tärkeä osa yleistä yliopistoretoriikkaa, mutta Tytti Suojanen on määrätietoisesti toteuttanut sitä käytännössä jo yli 20 vuoden ajan tavalla, josta monella muulla alalla voitaisiin ottaa oppia, toteaa kääntäjien ja tulkkien liiton opettajien ja tutkijoiden jaoston puheenjohtaja Esa Penttilä.

Tiedon helmi -palkintoon kuuluu Helle Damkjaerin suunnittelema teräksinen taideteos, jonka palkittu saa haltuunsa seuraavaan palkitsemiskertaan saakka, sekä kunniakirja, joka jää palkitulle.