Hyppää pääsisältöön

Työn intensiivisyys stressaa työntekijöitä työn teknologisessa murroksessa

Julkaistu 16.4.2019
Tampereen yliopisto
Työn intensiivisyys stressaa työntekijöitä työn teknologisessa murroksessa
Tietotekniikan käyttö työssä, puutteellinen tuki johtajilta sekä työn itsenäisyys lisäävät monella tapaa työn intensiivisyyttä. Lisäksi hyvin aloitteelliset ja työssään proaktiiviset työntekijät kokevat työnsä intensiiviseksi. Työn intensiivisyys, erityisesti työtahdin kiristyminen ja multitaskaus, lisäävät työuupumusriskiä.

Tämä käy ilmi Työn intensifikaatio ja sen hallinta itsesäätelyn voimavarojen avulla –tutkimushankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksista.

Nelivuotisessa yhteistyöhankkeessa selvitetään työn intensiivisyyttä, sen seurauksia, ennustajia sekä intensiivisyydeltä suojaavia tekijöitä. Tutkimus tehdään Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen psykologian yksiköissä ja sitä rahoittaa Suomen Akatemia.

Tutkimus osoitti myös, että kohtuulliset oppimisvaatimukset lisäsivät työnimua, mutta vähäiset ja runsaat oppimisvaatimukset vähensivät sitä. Työn intensiivisyyden kokemukset erosivat lisäksi eri-ikäisillä: työtahdin kiristymistä ja multitaskaamisen haasteita kokivat erityisesti ikääntyneemmät työntekijät, kun taas vaatimukset itseohjautuvuuteen ja itsensä johtamiseen olivat yleisempiä nuoremmilla työntekijöillä.

- Työn intensiivisyys voi olla riski työhyvinvoinnille erityisesti aloilla, joissa on meneillään teknologinen murros, sanoo työ- ja organisaatiopsykologian professori Saija Mauno Tampereen yliopistosta.

Teknologia nopeuttaa työprosesseja ja tiedon siirtoa ruokkien työn intensiivisyyttä. Johdon tuki voi vähentää henkilöstön kokemaa työn intensiivisyyttä ja riittävästä tuesta tuleekin huolehtia teknologisessa murroksessa.

- Organisaatioiden, joissa korostetaan jatkuvaa työskentelyn tehostumista ja henkilöstön itseohjautuvuutta, tulee tiedostaa työn intensiivisyyden monimuotoisuus ja sen hyvinvointiriskit, huomauttaa professori Taru Feldt Jyväskylän yliopistosta.

Lisäksi tarvitaan eri-ikäisille räätälöityjä toimia, jotka auttavat hallitsemaan intensiivistä työtä ja sen hyvinvointiriskejä.    

Tutkimustulokset on julkaistu artikkeleissa:
Mauno, S., Kubicek, B., Minkkinen, J., & Korunka, C. (2019). Antecedents of intensified job demands: evidence from Austria. Employee Relations: The International Journal, https://doi.org/10.1108/ER-04-2018-0094
Mauno, S., Minkkinen, J., Tsupari, H., Huhtala, M. and Feldt, T. (2019). Do Older Employees Suffer More from Work Intensification and Other Intensified Job Demands? Evidence from Upper White-Collar Workers. Scandinavian Journal of Work and Organizational Psychology, 4(1), p.3. http://doi.org/10.16993/sjwop.60

Lisätiedot:
Konsortion johtaja, professori Saija Mauno, Tampereen yliopisto, 050 318 6770, saija.mauno [at] tuni.fi
Hankejohtaja, professori Taru Feldt, Jyväskylän yliopisto, 040 805 3485, taru.feldt [at] jyu.fi

TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 16.4.2019