Tiedote

Työkyvyn tukea tehostetaan perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon yhteistyöllä

verenpainetta mitataan, kuvassa vain käsivarsi ja mittari ja mittaajan käsi
Suomessa on herätty tarpeeseen tehostaa työkyvyn tukea. Apuna on tutkimushanke, jossa kehitetään perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon yhteistyötä sekä työpaikan ja työterveyshuollon välistä yhteistyötä ja parannetaan yhteistyön vaikuttavuutta.

- Molempia tavoitteita yhdistää päämäärä tunnistaa työkyvyn tuen tarve työikäisiltä potilailta, jotka ovat hajautuneet eri terveydenhuollon sektoreiden hoitoon, kertoo hankkeen projektipäällikkö Anna Siukola Tampereen yliopistosta.

Lisäksi hankkeessa kehitetään työkyvyn tuen jatkotoimenpiteitä ja niiden vaikutusten seurantaa työterveysyhteistyössä.

Tutkimus on nimeltään Työkyvyn tuella pidempiä työuria ja tuottavuutta – toimintamallit monialaiseen yhteistyöhön (TYKYTUO). Tampereen yliopisto koordinoi hanketta, jossa ovat mukana myös Työterveyslaitos ja Pihlajalinna.

Hankkeessa on kolme osiota. Niistä ensimmäisessä Tampereen yliopisto ja Pihlajalinna tarkastelevat työterveyshuollon yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kanssa.

Tarkoituksena on muun muassa kehittää perusterveydenhuoltoon menettely, jossa lääkäri- ja hoitajakäyntien yhteydessä tunnistetaan ja merkitään potilaan työhön liittyvät sairaudet ja työkyvyn tuen tarve.

Merkintöjen perusteella työterveyshuollon piirissä olevat potilaat ohjataan omaan työterveyshuoltoonsa. Ilman työterveyshuoltoa olevat ohjataan hankkeessa pilotoitavaan Lähi-TOIKE -palveluun, jossa heille suunnitellaan sopivin työkyvyn tuen hoitopolku. Tutkimusta tehdään Pihlajalinnan perusterveydenhuollon yksiköissä Parkanossa ja Mänttä-Vilppulassa. Vertailupaikkakuntina ovat Alavus ja Jämsä.

Toinen osio keskittyy työpaikan ja työterveyshuollon väliseen yhteistyöhön. Työterveyslaitos vastaa tästä tutkimuksen osasta, jossa rakennetaan työterveysyhteistyön uusi toimintamalli.

Toimintamalliin kuuluvat muun muassa työpaikoille suunnattu työkykyjohtamisen malli, työterveysyhteistyön kehittämisen opas ja indikaattorit vaikuttavuuden kehittämiseen ja arviointiin.

Tutkimushankkeen kolmannessa osiossa koostetaan työterveysyhteistyön toiminnan malli yhdessä Tampereen yliopiston, Työterveyslaitoksen ja Pihlajalinnan sekä hankkeen asiantuntijapaneelin kanssa. Malliin hyödynnetään hankkeen osioiden tuottama tieto, asiantuntijatieto sekä visiot tulevaisuuden työterveyshuollosta.

Työkyvyn tuella pidempiä työuria ja tuottavuutta – toimintamallit monialaiseen yhteistyöhön (TYKYTUO) on ESR-rahoitteinen hanke, joka alkoi maaliskuussa 2020 ja päättyy 30.9.2022.
Lisätietoja koko hankkeesta ja toteuttajista löytyy laajemmin Tampereen yliopiston www-sivuilta sekä Työterveyslaitoksen www-sivuilta.

Lisätietoja:
Hankkeen vastuuhenkilö, professori Riitta Sauni, riitta.sauni [at] tuni.fi, Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta
Projektipäällikkö, Anna Siukola, anna.siukola [at] tuni.fi, Tampereen yliopisto
Kehittämispäällikkö, Hanna Hakulinen, hanna.hakulinen [at] ttl.fi, Työterveyslaitos
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 17.11.2020
 

Kuva: Pexels

Uusimmat uutiset kategoriassa Tiedote

Uusimmat uutiset