Hyppää pääsisältöön

Tyhjät työtilat yhteisölliseen käyttöön – Mushrooming ja Monoma palkittiin vastuullisuudesta

Julkaistu 25.11.2022
Tampereen yliopisto
Kaksi henkilöä istuu pöydän ääressä ja katsoo tietokoneelta, taustalla katunäkymä ikkunasta.
Mushroomingin ja Monoman yhteistyö auttaa ihmisiä järjestämään itse itselleen sopivia työn tiloja ja jakamaan niitä muiden kanssa. (Kuva: Sebastian Jäntti).
Mushrooming-verkoston ja kiinteistömanageri Monoman yhteistyö on palkittu Vuoden työympäristöteko -kilpailussa. Kaksikko voitti vastuullisuuskategorian Rakli ja IFMA Finland -yhdistysten kilpailussa toiminnalla, jonka ansiosta tyhjät toimistokiinteistöt saadaan käyttöön pandemian jälkeisessä työkulttuurissa. Palkinnon vastaanotti Mushrooming-verkoston perustajajäsen, tutkija Elina Alatalo Tampereen yliopistosta.

Vuosittainen työympäristötekojen kilpailu keräsi tänä vuonna 24 osallistujaa. Voittajiksi Rakli ja IFMA valitsivat tekoja, joissa yhdistyvät työhyvinvointi ja työntekijöiden kohtaaminen. Kilpailun järjestäjistä Rakli on Suomen kattavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. IFMA puolestaan on maailmanlaajuinen toimitilajohtamisen yhdistys, jonka suomalainen paikallisjärjestö on IFMA Finland.

Palkitun työympäristöteon esittelivät kilpailuun Mushroomingin puolesta arkkitehti, tutkija Elina Alatalo sekä Monomalta Business Development Manager Janne Näreranta. Elina Alatalo tekee ympäristöpolitiikan väitöskirjaa Tampereen yliopistossa osana Sustainable Transformation of Urban Environments -profilaatioalaa. Hän on yksi Mushrooming-verkoston perustajista. 

Mushrooming on yhteisöllisten työhuoneiden verkosto, joka auttaa ihmisiä löytämään sopivia työn yhteisöjä ja yhteisöjä löytämään sopivia ihmisiä. Elina Alatalo kertoo verkostossa toimivan muun muassa freelancereita, pieniä yrityksiä ja etätyöskentelijöitä. Ammattikuvat vaihtelevat luovien alojen ihmisistä ja taiteilijoista, tietotyöläisten kautta aina fysioterapeutteihin ja urheilijoihin asti.

Tiloina jaetaan yleisimpien tietokoneella työskentelyn paikkojen lisäksi esimerkiksi pieniä kauppoja, teattereita, joogasaleja ja jopa vanhoja vesitorneja.

Yhteisöllisten työtilojen verkostolle lisää riskinottokykyä

Mushroomingilla on yli 10 000 käyttäjää Suomen suurimmissa kaupungeissa. Helsingissä verkoston kautta näkyvillä on arviolta noin 500 erilaista jaettua työn tilaa.

Ideana on ottaa tyhjiä ja normaalien vuokramarkkinoiden unohtamia tiloja käyttöön.

– Mahdollistamme itseorganisoitumista ja itse tekemisen aatetta. Pieni ryhmä vuokraa tilan, järjestää sinne oman näköisensä työn ympäristön ja alkaa toteuttaa unelmaansa. Tällöin edulliset ja muokkaamista kestävät tilat nähdään usein aarteina, Alatalo kuvaa.

Monoma Suomi on vapaiden kiinteistöjen asiantuntija, joka tarjoaa kiinteistönomistajille kiinteistömanagerointia ja turvapalveluita.

Yhteistyö tuli Alatalon mukaan tarpeeseen, sillä Mushroomingilla on toistaiseksi ollut heikko yhteys kiinteistönomistajiin. Monoma puolestaan välivuokraa suurta määrää tyhjiä tiloja, jotka kaipaavat käyttäjiä. Välivuokraus tarkoittaa, että Monoma ottaa vastuulleen ison kiinteistön, jota se alivuokraa edelleen pienemmissä osissa.

Työhuoneyhteisöjen näkökulmasta Monoma on tärkeä välitoimija, sillä se kykenee ottamaan ison kiinteistön hallinnoinnin taloudelliset riskit, tekemään pieniä korjausinvestointeja ja vakuuttamaan myös väliaikaisen käyttöönoton. Näin työhuoneyhteisöjen ulottuville tulee yhä kiinnostavampia ja suurempia rakennuksia.

Löydä juuri sinulle sopiva työtila ja yhteisö

Kuten deittisovellus omalla alueellaan, palvelu yhdistää toisilleen sopivat työntekijät ja työtilat.

Mushrooming.fi on sovellus, josta puhuttiin kilpailussa ”tyhjien työtilojen vastuullisena Tinderinä”. Työntekijät ja työtilat etsivät sopivia osumia, ’matcheja’. Palvelua täydentävät kaupunkikohtaiset ryhmät Facebookissa, esimerkiksi Mushrooming Helsinki tai Tampere. Ryhmien avulla ihmisten ja yhteisöjen vuorovaikutus on omaehtoista, ja ne mahdollistavat monipuoliset tilahaut ja paikallisten tapahtumien järjestämisen.  

Työntekijät ympäri Suomen voivat löytää Mushroomingin avulla tarpeitaan vastaavan työtilan, joka muuten olisi tyhjillään.

– Itse sovellus on ollut olemassa jo seitsemän vuotta. Siitä on puuttunut rajapinta kiinteistönomistajiin eli tyhjien tilojen tarjonta, jota yhteistyö Monoman kanssa tulee nyt synnyttämään, Alatalo kertoo.

Tyhjien tilojen käyttö tukee kestävyysmurrosta

Mushrooming-verkosto on Elina Alatalon tutkimuksen keskeinen tapaus. Toiminta käynnistyi alun perin pienen ryhmän kiinnostuksesta ja tarpeista.

– Meillä oli yhteisöllinen työhuone, josta olimme kukin oppineet paljon, niin ihmisinä kuin työn saralla. Tiesimme, että tällaisia työhuoneita on muitakin, mutta emme tienneet kenellä ja missä. Halusimme oppia tuntemaan toisia ja nähdä, mitä alkaa tapahtumaan, jos yksinkertaisesti ’kasvatamme rihmastoa’ eli vuorovaikutusta.

– Lopulta verkoston kehittämisestä tuli merkittävä syy sille, että ryhdyin tutkijaksi. Kestävään kaupunkikehitykseen liittyvä tiedon nälkä kasvoi. Tahdoin ymmärtää paremmin, miten verkosto on kehittynyt, millaisesta tyhjien tilojen käyttöönotosta siinä on kyse, ja kuinka voisimme tukea tämän kaltaista itseorganisoitumista paremmin, Alatalo kertoo.

Tunnustus on Alatalon mukaan käännekohta.

– Se osoittaa, että kiinteistönomistajat ovat todella alkaneet arvostaa tilojen kiertotaloutta. Tämä tarkoittaa, että rakennusten käyttöikää pidennetään pitämällä niitä käytössä uusin toimintamallein ja otetaan tyhjilleen päässeitä tiloja takaisin käyttöön.

Alatalo näkee toiminnalla merkitystä kansallisten kestävyystavoitteiden saavuttamisessa.

– Hyödynnettäessä vanhaa voi vähentyä paine käyttää resursseja pelkästään uuden rakentamiseen, jolloin hiilijalanjälki pienenee.

Kokeiluja oikeissa kiinteistöissä

Palvelun eettisenä ytimenä korostuvat matala vuokrataso ja yhteisöllisyys, ja siinä on tavoitteena kannustaa ihmisiä erilaisiin kokeiluihin.

Puita, talolle johtava polku, ihmisiä talon vierellä.
Yhteistyöhön kuuluu myös erilaisia kokeiluja, joilla kiinteistöihin saadaan elämää. Auroratalossa Espoossa yhteisöllisyyttä rakentaa luottovuokralainen. (Kuva: Träskändan kartanon ystävät ry)

Monoma ja Mushrooming ovat esimerkiksi aloittaneet Pasilassa kokeilun, jossa kutsuttiin hyvin tavanomaiseen toimistorakennukseen niin sanottu ankkuritoimija, jolla on voimakas oma identiteetti. Ratkaisu on luonut vetovoimaa ja pienen mittakaavan paikalliskulttuuria.

Espoon Aurorakeskuksessa yksi talon vuokralaisista toimii palkattuna, niin sanottuna yhteisöllisenä talonmiehenä.

– Hän on se ensimmäinen paikallinen kasvo, keneen ongelmatilanteissa otetaan yhteyttä. Yhteisöllisyyttä ruokkivien toimintamallien on huomattu tuottavan pitovoimaa ja vähentävän esimerkiksi huoltotoimenpiteitä, Alatalo sanoo.

Kilpailu kovassa seurassa

Vuoden työympäristöteko -kilpailussa etsittiin parhaita työympäristöjä yrityskulttuurin, uusien työvälineiden, fyysisen työympäristön ja vastuullisuuden kategorioissa sekä pääkategoriassa, suurissa työympäristöteoissa. Lisäksi kilpailussa jaettiin neljä kunniamainintaa.

Tänä vuonna palkittiin muun muassa Vakuutusyhtiö If, Kemira ja Porin kaupunki.

– Tämän voisi ajatella tarkoittavan myös sitä, että yhteisöllisten työhuoneiden verkoston pienipiirteisestä vapaaehtoistoiminnasta on kasvanut yhteiskunnallisesti merkittävää ja tunnistettavaa, Alatalo miettii.


RAKLIn tiedote Työympäristöteoista: Työympäristöissä trendaavat nyt henkilöstön hyvinvointi ja työntekijöiden kohtauspaikat

Kiinteistönomistajat ja rakennusttajat Rakli ry

IFMA Finland ry