Yhteistyö

Tutkimusyhteistyöllä yliopiston lahjoittajaksi

Kirsten Russell ja Jon Simon Ranskan Alpeilla
Jon Simon ja Kirsten Russell Aiguille du Midissä Ranskan Alpeilla.
Amerikkalainen kansanterveystieteilijä Jonathon Simon ja hänen puolisonsa Kirsten Russell ovat uuden Tampereen yliopiston ensimmäisiä kansainvälisiä lahjoittajia. Lahjoituksen taustalla on Simonin tutkimusyhteistyö professori Per Ashornin kanssa.

Simon ja Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Ashorn tutustuivat työskennellessään Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa Genevessä 2016 – 2018 WHOn äitien, vastasyntyneiden, lasten ja murrosikäisten terveyden osastossa.

Ripulitautien ja lasten terveyden tutkijana toimiva Simon on työskennellyt WHO:ssa viisi vuotta. Hän johtaa tieteellisiä tutkimuksia, kehittää teknisiä ohjeita ja kuuluu ryhmään, joka työskentelee laajentaakseen lapsen terveyden käsitettä sosiaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen ja myös terveen lapsen hyvinvoinnin edellytyksiin.

Kollegoja yhdisti sekä työ lasten terveyden edellytysten parantamiseksi että Afrikassa tehty tutkimustyö.

Simon on toiminut Bostonin yliopiston Global Health & Development -keskuksen johtajana ja Harvard Institute for International Development -instituutin terveysosaston johtajana. Hän on työskennellyt lähes 30 vuotta soveltavan lasten terveyden tutkimuksen parissa yli 20 kehittyvässä maassa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa.

Ashorn puolestaan on tehnyt puolisonsa, tutkija Ulla Ashornin kanssa vuosikymmenien ajan tutkimusta pikkulapsikuolleisuuden vähentämiseksi ja lasten ja äitien hyvinvoinnin parantamiseksi Malawissa, joka kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Uusin tutkimus on meneillään Malissa. Hän oli perustamassa Tampereen yliopiston Global Health and Development -ohjelmaa.

- Työskentely Jonin kanssa eli sekä hauskaa, opettavaista että tehokasta. Tulimme WHO:hon saman tyyppisellä akateemisella taustalla, mutta hän oli amerikkalainen, minä eurooppalainen, hän pohjakoulutukseltaan populaatioita ajatteleva kansanterveystieteilijä, minä yksilönäkökulmaa arvostava lääkäri, Ashorn kertoo.

- Yhteistyö sujui erinomaisesti, sillä olimme molemmat halukkaita kuuntelemaan ja auttamaan toisiamme sekä päivittäisissä työtehtävissä että pidemmän tähtäimen suunnittelussa. Ehkä positiiviseen ilmapiiriin vaikutti myös se, että kumpikaan meistä ei suunnitellut tekevänsä ”uraa” WHO:ssa – eli emme kilpailleet mahdollisista ylenemismahdollisuuksista keskenämme.

Simon on yhteistyöstä samaa mieltä.

- Oli suuri ilo työskennellä professori Ashornin kanssa. Hän on yksi terävimpiä tutkijoita, joiden kanssa minulla on ollut etuoikeus työskennellä, hän sanoo ja kuvaa kollegaansa harvinaislaatuiseksi tieteentekijäksi.

Genevessä Simon ja Ashorn osallistuivat muun muassa pian ilmestyvän, sinkin parannettua annostusta ripulin hoidossa koskevan tutkimuksen kirjoittamiseen. Tulossa on myös yhteinen tutkimusjulkaisu, joka käsittelee atsitromysiini-antibiootin mahdollista käyttöä vakavan ripulin hoidossa.

Lahjoitusidea syntyi, kun Ashorn näytti Simonille itsestään Tampereen yliopiston varainkeräysaineistoja varten otettua kuvaa. Yhdysvalloissa on tavallista lahjoittaa yliopistoille, mutta Simon ei tiennyt, että yliopistojen varainkeräys on Suomessakin yleistymässä.

- Opettaessani sekä Harvardin yliopistossa että Bostonin yliopistossa autoin yliopistoa yksityisessä varainkeräyksessä, Simon kertoo.

- Sanoin lahjoittajille esimerkiksi, että yksi tapa osoittaa arvostustaan muille tai antaa tunnustusta tietylle tapahtumalle on lahjoittaa yliopistolle sen henkilön nimiin, jota haluaa kunnioittaa.

Simonin ja Russellin lahjoituksen saatteessa onkin maininta siitä, että lahjoitus perustuu  tutkimusyhteistyöhön Per Ashornin kanssa.

- Lahjoitukseni Tampereen yliopistolle oli vain pieni tapa kiittää Periä siitä, että hän on niin harvinaislaatuinen kollega, ja kiittää yliopistoa siitä, että se ”lainasi” häntä meille noiden kahden vuoden ajaksi, Simon sanoo.

Simonin kesäksi suunnittelema pitkä moottoripyörämatka itäisen Euroopan kautta Suomeen peruuntui koronapandemian takia tältä vuodelta. Hän suunnittelee kuitenkin pitkää kesäistä viikonloppumatkaa Suomeen, jos pandemiatilanne edelleen paranee.


Tampereen yliopiston lahjoitussivut
 

Yliopiston lahjoittajat