Hyppää pääsisältöön

Tutkimusviittaukset jälleen Tampereen yliopiston vahvuus yliopistovertailussa

Julkaistu 2.9.2020
Tampereen yliopisto
Tutkimusviittaukset jälleen Tampereen vahvuutena kansainvälisessä yliopistovertailussa
Tampereen yliopisto on tänäkin vuonna mukana kansainvälisessä yliopistovertailussa. Yliopiston vahvuutena ovat jälleen viittaukset.

Times Higher Education -lehti (THE) listaa maailmalta yli 1 500 yliopistoa ja korkeakoulua, joista Tampereen yliopisto sijoittuu 301–350 joukkoon.

Parhaimmat yksittäiset pisteensä Tampereen yliopisto saa tutkimusviittauksista. Viittausindikaattori eli se, miten paljon tieteentekijät siteeraavat yliopistossa tehtävää tutkimusta, ilmentää tutkimuksen vaikuttavuutta. Kun tarkastellaan pelkkiä viittauksia, Tampereen yliopisto nousee kokonaissijoitustaan korkeammalle, sijalle 223.

Toiseksi parhaimmat pisteensä Tampereen yliopisto saa yritysyhteistyöstä (industrial income). Tuore THE-ranking huomioi yhdeksän suomalaisyliopistoa ja listaa Tampereen kolmanneksi yhdessä Oulun yliopiston kanssa.

Tulos muodostuu viidestä mittauspilarista, jotka jakautuvat tarkemmin indikaattoreihin. Painoarvoiltaan tärkeimmät pilarit ovat opetus, tutkimus ja viittausten määrät. 

THE World University Rankings 2021 -vertailun kärkisijalla on Oxfordin yliopisto.

Kesäkuussa julkaistu THE:n nuorten yliopistojen vertailu tarkastelee alle 50 vuotta toimineita yliopistoja. Siinä kahden yliopiston yhdistyessä 2019 aloittanut Tampereen yliopisto oli sijalla 34.

Syksyn mittaan THE julkaisee perinteisesti oppialakohtaisia vertailuja.

THE World University Rankings 2021