Hyppää pääsisältöön

Tutkimuslöytö: Kaikki PIM-kinaasit ilmenevät aggressiivisessa eturauhassyövässä voimakkaammin kuin hyvänlaatuisessa eturauhasessa

Julkaistu 4.5.2021
Tampereen yliopisto
syöpälaboratorion laite
PIM-kinaasit vaikuttavat eturauhassyövän kehitykseen yhdessä muiden syöpää aiheuttavien proteiinien kanssa. Tampereen, Turun ja Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat yhdessä osoittaneet, että PIM-proteiiniperheen kolme jäsentä ilmenevät kaikki voimakkaammin eturauhassyövässä kuin hyvänlaatuisessa eturauhasessa. Tutkijat havaitsivat myös, että ERG-syöpäproteiinit säätelevät PIM-kinaasien ilmenemistä.

Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä eturauhassyöpään uusia kohdennettuja lääkehoitomuotoja erityisesti niille potilaille, joilla tutkimuksissa havaitut syöpää edistävät tekijät esiintyvät voimakkaasti.

Eturauhassyöpä on yleisin miehillä todettu syöpä Suomessa. Vuosittain uusia diagnooseja tehdään yli 5 000, useimmiten kohonneen PSA-arvon (prostate-specific antigen) perusteella. Syöpää hoidetaan leikkaushoidolla tai sädehoidolla, joiden lisäksi potilaalle annetaan usein hormonihoitoa ja mahdollisesti solunsalpaajia. Hoitojen ansiosta eturauhassyövän ennuste on hyvä, mutta osa syövistä voi kehittyä aggressiivisiksi kastraatioresistenteiksi eturauhassyöviksi joiden hoitoon hormoniestolääkitys ei enää auta. Tällaisten pahanlaatuisten eturauhassyöpien diagnostiikkaan ja hoitoihin tarvitaan uusia keinoja.

Tampereen yliopiston syöpägenetiikan professori Tapio Visakorven, Turun yliopiston solu- ja molekyylibiologian dosentti Päivi Koskisen ja Itä-Suomen yliopiston syöpäbiologian dosentti Leena Latosen tutkimusryhmät ovat tutkineet PIM-, ERG- ja MYC-proteiinien vuorovaikutuksia eturauhassyöpäpotilaissa.

PIM-kinaasien liiallisen ilmenemisen on aiemmin osoitettu edistävän syöpäsolujen elinkykyä sekä kykyä muodostaa etäpesäkkeitä, mutta niiden ilmenemistä ei ole eturauhassyöpänäytteissä tutkittu etenkään proteiinitasolla niin kattavasti kuin tässä tutkimuksessa.     

– Olemme nyt osoittaneet, että kaikkien kolmen PIM-kinaasin (PIM-1,-2 ja -3) sekä ERG- että MYC -proteiinien ilmeneminen voimistuu eturauhassyövässä usein yhtäaikaisesti, kertoo tutkimuksen päätekijä, väitöskirjatutkija Sini Eerola Tampereen yliopistosta.

– Kaikki PIM-perheen jäsenet ilmenevät paikallisessa eturauhassyövässä voimakkaammin kuin normaalissa eturauhasessa. Lisäksi havaitsimme, että ERG-transkriptiotekijä voi säädellä kaikkien PIM-kinaasien ilmenemistä eturauhassyöpäsoluissa, Eerola kertoo.

Tutkimuksessa analysoitiin eturauhassyöpäpotilaista saatuja kasvainnäytteitä, joissa PIM- ja ERG-proteiinien liiallisella ilmenemisellä havaittiin olevan selkeä yhteys eturauhassyövän kehitykseen. Etenkin PIM1- ja PIM2-proteiinien ilmeneminen lisääntyi huonoennusteisen kastraatioresistentin eturauhassyövän kehittyessä.

– Kliinisen aineiston ja kokeellisten havaintojemme perusteella PIM-, ERG- ja MYC-proteiineihin kohdistetut lääkeyhdisteet voisivat tuoda uusia mahdollisuuksia potilaille, joilla kyseiset merkkiaineet ilmenevät liiallisesti.
 
Sini K. Eerola, Annika Kohvakka, Teuvo L. J. Tammela, Päivi J. Koskinen, Leena Latonen, Tapio Visakorpi: Expression and ERG regulation of PIM kinases in prostate cancer. Cancer Medicine, May 2021. http://doi.org/10.1002/cam4.3893
 
Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Sini Eerola, sini.eerola [at] tuni.fi
 
TAMPEREEN YLIOPISTON TIEDOTE 4.5.2021