Hyppää pääsisältöön

Tutkijoiden yö tarjoaa tutkijatreffejä ja viihdyttävää tiedettä

Julkaistu 27.9.2022
Tampereen yliopisto
tutkijoiden yön mainos
Tampereen yliopisto tuo Tutkijoiden yöhön helposti lähestyttävää tiedettä. Tutkijatreffeillä kaupunkilaiset voivat kysyä tutkijoilta kaupunkiin ja kestävyyteen liittyvistä aiheista. Tiedekahvilassa kerrotaan nuorille valon tutkimuksesta eli fotoniikasta. Tapahtumat keskittyvät Nokia Arenan Paidiaan, joka on Tampereen korkeakouluyhteisön Tieteen areena.

Tutkijoiden yötä vietetään eri puolilla Eurooppaa perjantaina ja lauantaina 30. 9. ja 1.10. Tampereella tapahtumat ovat myös osa Tampereen päivää.

Tutkijatreffeillä lauantaina klo 13 – 15 tutkijat ja osallistujat kiertävät tapaamassa toisiaan viiden minuutin pikatreffeillä. Osallistujat voivat kysyä 17:ltä tutkijalta kaupunkiin ja kestävyyteen liittyviä kysymyksiä tai keskustella näistä aiheista, esimerkiksi lähiöistä, julkisista tiloista, ilmastosta tai demokratiasta.

Tutkijatreffeille mahtuu mukaan 30 henkilöä, ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Pikatreffit järjestää Tampereen yliopiston tutkimusyhteisö ja profilaatioala Sustainable Transformation of Urban Environments (STUE), joka tutkii kaupunkien kestävyyskehitystä eri tieteenalojen näkökulmasta. Tutkijatreffit järjestetään Nokia Arenan Paidiassa, Kansikatu 3.

ScienceSlamissa tutkijat kilpailevat siitä, kuka lyhyesti esittelee tutkimustaan yleisölle kaikkein viihdyttävimmin. ScienceSlam järjestetään Old Irish Pubissa, Hämeenkatu 16, perjantaina klo 19 – 21. Voittajan ratkaisee yleisö.

Nuorille on perjantaina tarjolla työpajoja ja demoja, joissa tutustutaan valon tutkimukseen fotoniikkaan ja virtuaalitodellisuuden sovelluksiin. Demoja voi käydä katsomassa Paidiassa klo 9- 14 ilman ilmoittautumista.

Fotoniikka on aiheena myös nuorten Tiedekahvilassa Paidiassa perjantaina klo 14 -15. Tiedekahvilassa kerrotaan fotoniikan tutkimuksen uusimmista tuloksista ja sovelluksista ja alan uramahdollisuuksista.

Paidian ovet ovat yleisölle avoinna lauantaina klo 12 – 16. Paidia on Tampereen korkeakouluyhteisön Tieteen areena, yhteinen tila, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia, koulutusta, tutkimusta, yhteistyötä ja opiskelijatoimintaa.