Hyppää pääsisältöön

Tutkijakollegiumpaikkojen haku alkoi

Julkaistu 4.2.2022
Tampereen yliopisto
talvinen näkymä keskustakampukselta Linnaan päin
Tutkijakollegium tuo Tampereen yliopistoon lupaavimpia kotimaisia ja kansainvälisiä tutkijoita, joiden yhteistyösuhde yliopistoon säilyy kollegiumkauden jälkeenkin. Samalla yliopiston yhteistyöverkosto laajenee. Kuva: Jonne Renvall
Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin (Tampere IAS) hakuaika alkoi tänään perjantaina. Tarjolla on yhdeksän Postdoctoral Research Fellow’n ja yhdeksän Senior Research Fellow’n kaksivuotista tehtävää teknologian, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla. Hakuaika päättyy maanantaina 7. maaliskuuta.

Haku on kansainvälinen.

Tutkijakollegium tarjoaa parhaille tutkijoille mahdollisuuden keskittyä häiriöttä tutkimustyöhön ja siten edetä seuraavalle tasolle urallaan.

Tutkijakollegium tukee yliopiston tutkimuksen tieteellistä laatua.

— Laatua saadaan parhaiten, kun tarjotaan innostuneille tutkijoille mahdollisuus keskittyä puhtaasti heidän omaan tutkimukseensa ilman strategisia rajauksia tutkimusaiheeseen, sanoo tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi.

— Annamme tutkijoille työrauhan. Samalla ymmärrämme, että kaksi vuotta on tutkijan elämässä ja tutkimuksen dynamiikassa lyhyt aika. Haluamme tämän kahden vuoden aikana tarjota kollegiumin tutkijoille tukea myös pitemmän tähtäyksen urasuunnitteluun.

Kollegiumissa pilotoidaankin parhaillaan ohjelmaa, jossa jokaiselle tutkijalle etsitään hänelle parhaiten sopiva akateeminen mentori.

Kahden vuoden tutkimusjakson aikana kollegiumiin valittavat ovat sekä kollegiumtutkijoita että oman tiedekuntansa jäseniä.

Viime vuonna 18:aan tutkijan tehtävään lähetettiin kaikkiaan yli 600 hakemusta, joista valtaosa oli ulkomailta.

Yliopiston senioritutkijoiden muodostamat kolme valintaryhmää ratkaisevat, ketkä noin sata hakijaa etenevät kansainvälisen vertaisarviointiryhmän tarkasteluun. Lopullisen esityksen palkattaviksi tutkijoiksi tekee yliopiston rehtorille tutkijakollegiumin johtokunta.

Valintapäätösten odotetaanaan valmistuvan toukokuun alkupuolella. Kollegiumtutkijan tehtävät täytetään 1.9.2022 lähtien.

Postdoctoral Research Fellows/Tutkijatohtorit
•    tekniikka
•    terveys
•    yhteiskunta

Senior Research Fellows / Yliopistotutkijat
•    tekniikka
•    terveys
•   yhteiskunta

 

Lisätietoja:
Tutkijakollegiumin johtaja Juha Teperi, 040 513 3714, juha.teperi [at] tuni.fi
Tutkijakollegiumin koordinaattori Marjukka Virkajärvi, 050 318 6697, marjukka.virkajarvi [at] tuni.fi