Hyppää pääsisältöön

Tuottajapankista apua kulttuurialan selviytymiseen koronan yli

Julkaistu 20.9.2021
Tampereen ammattikorkeakoulu
Ihmisiä konsertissa
Matkailu ja elämysteollisuus ovat kärsineet eniten koronapandemiasta Pirkanmaalla. Tampereen ammattikorkeakoulu lähtee kehittämään Pirkanmaalle kulttuurialan tuottajaverkoston toimintaa Tuottajapankki-hankkeella.

Hankkeella halutaan edistää kulttuurialan toimintaedellytyksiä sekä välillisesti taiteen ja kulttuurialan ammattilaisten, erityisesti freelancereiden työllistymistä. Uusia valmiuksia tarvitaan ja omaa osaamista pitää tehdä näkyväksi monimuotoisin keinoin.

Hanke luo vuosien 2021–2023 aikana tuottajaverkoston, sen toiminta– ja organisaatiomallin sekä pilotoi verkkoalustan tuottajaosaamisen markkinointiin ja palveluiden saavutettavuuteen. Tuottajaosaamisesta viestitään laajasti potentiaalisille palveluntarvitsijoille sekä järjestetään työpajoja, seminaareja ja tilaisuuksia.

Maakuntahallitus myönsi 216 304 euroa Tampereen ammattikorkeakoulun Tuottajapankki-hankkeelle. Rahoitus tulee työ- ja elinkeinoministeriöstä alueellisen selviytymissuunnitelman toimeenpanoon.

– On hienoa päästä viimein toteuttamaan tätä kentän tarpeista lähtenyttä kehittämishanketta koko Pirkanmaan laajuisena. Hanke oli vahvasti mukana Kulttuuripääkaupunki-haussa ja yhteistyötä ECOC-verkoston sekä muiden alueen kehittämishankkeiden kanssa tehdään jatkossakin, sanoo suunnittelija Susanna Ihanus TAMKista.

– Tuottajapankin toteutukseen voidaan hyödyntää TAMKin asiantuntijoita monipuolisesti yli yksikkörajojen. 

Tuottajapankki-hanke tukee maakuntaohjelmaa, jossa kannustetaan yrittäjyyden nostamista ja kannustamista uudelle tasolle. Hanke tukee myös alueellista selviytymissuunnitelmaa luovan talouden ekosysteemin kehittämisen ja vahvistamisen osalta.

Lisätietoja TAMKissa:
suunnittelija Susanna Ihanus, p. 050 530 2905, susanna.ihanus [at] tuni.fi