Hyppää pääsisältöön

Tunnelmaa ja turvallisuutta: SURE-hankkeen skenaariovaiheen tuloksia kokoava webinaari

SijaintiG Livelab Tampere
Ajankohta29.10.2020 11.00–13.00
tapahtuman nimi ja ajankohta sekä hankkeen, rahoittajien ja partnerien logot
Tampereen kaupungin SURE-hanke (Smart Urban Security and Event Resilience) on mukana kehittämässä Tamperetta älykkäämmäksi ja turvallisemmaksi tapahtumakaupungiksi. Järjestämme Tampereen yliopiston osahankkeen työtä kokoavan tulosseminaarin ja paneelin to 29.10. klo 13-15.

EU:n Urban Innovative Actions -ohjelmasta rahoitusta saaneessa SURE-hankkeessa (2019-2022) Tampereen yliopiston tutkijat ovat muotoilleet yhdessä viranomaisten ja tapahtumatoimijoiden kanssa skenaarioita Tampereen keskeisille tapahtumapaikoille, erityisesti Tampereen stadionille ja Keskustorille. 

Keväällä 2020 järjestetyissä työpajoissa tarkasteltiin Tampereen tapahtuma-alueita kaupunkiturvallisuuden ja teknologioiden näkökulmasta sekä tunnistettiin keskeisiä turvallisuushaasteita ja varautumistarpeita. 

Nyt järjestettävä tilaisuus on tarkoitettu sekä kevään työpajoissa mukana olleille että uusille tapahtumaturvallisuudesta kiinnostuneille tahoille. Tilaisuus kokoaa yhteen havainnot työpajoista ja kirjallisuudesta sekä esittää näihin perustuen 10 suuntaviivaa turvallisuussuunnittelun kehittämiseksi Tampereella. 

Roundtable-työskentelyn hengessä paikalle G Livelabiin on kutsuttu turvallisuus- ja tapahtuma-alan asiantuntijoita, jotka arvioivat näitä väitteitä iltapäivän paneelissa. Panelisteiksi ovat lupautuneet Mikko Allinniemi (Tampereen tilapalvelut), Tiina Kuusisto (Pirfest ry), Perttu Mukkala (Pirkanmaan pelastuslaitos), Annamaija Saarela (G Livelab Tampere) ja Matilda Salminen (Tampereen kaupunki).

Aikataulu: 

13:00 Tervetuloa

13:05 Yhteiskehittäminen: tunnelman ja turvallisuuden saumaton yhteispeli

13:20 Turvallisuusskenaariot: kaupungin vanhat ja uudet tapahtuma-alueet

13:35 Kymmenen suuntaviivaa tapahtumaturvallisuuden kehittämiseksi

13:45 Tauko

13:50 Turvallisuus- ja tapahtumatoimijoiden paneeli

14:50 Yleisökeskustelu ja evästykset SURE-raportointiin

 

 

Tilaisuus välitetään webinaarina Tampereen G Livelabin tiloista. 

Tervetuloa mukaan tekemään älykästä arki- ja tapahtumaturvallisuutta Tampereella - yhdessä! 

Järjestäjä

Ilari Karppi & Iina Sankala (MAB)

Lisätietoja

iina.sankala@tuni.fi